Oulun yliopisto

Nikamien koolla ja muodolla mahdollinen yhteys selkäongelmiin

Jaa

Oulun yliopistossa tehdyn monitieteisen tutkimuksen mukaan nykysuomalaisten selkänikamat eivät ole kasvaneet 200–500 vuotta sitten eläneisiin verrattuna samassa suhteessa vartalon koon kanssa. Nikamien pienemmällä koolla saattaa olla yhteys nykyajan selkäongelmiin.

Oulun yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, miten nikamien mitat ja niiden suhde ovat muuttuneet suhteessa pituuden kehitykseen. Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen
Oulun yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, miten nikamien mitat ja niiden suhde ovat muuttuneet suhteessa pituuden kehitykseen. Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen

Nikamat ovat nykyään suhteessa pienempiä kuin 200–500 vuotta sitten. Miesten nikamien leveys on jopa kutistunut. Nikaman pienempi koko ja pyöreämpi muoto on aikaisemmissa tutkimuksissa yhdistetty korkeampaan murtumariskiin. Nikamien koolla näyttäisi olevan yhteys muihinkin selän rappeumamuutoksiin. Selkäongelmat ja erityisesti alaselkäkipu ovat kasvava terveysongelma.

Suomalaisten keskipituus on kasvanut noin 10 senttimetriä 100 viime vuoden aikana. Tutkimuksessa selvitettiin, miten nikamien mitat ja niiden suhde ovat muuttuneet suhteessa pituuden kehitykseen. Kummankin sukupuolen nikamien mitoissa havaittiin muutoksia.

Keskeisimpänä selittävänä tekijänä nikamien muutoksille tutkijat pitävät ajan myötä tapahtuneita muutoksia elämäntyylissä. Tämänhetkiseen elämäntyyliin sisältyy paljon vähemmän ruumiillista rasitusta kuin 1500–1800-luvuilla, jolloin elämä saattoi olla fyysisesti kuormittavaa jo nuoresta iästä lähtien.

Ajallisia muutoksia selkänikaman runko-osan koossa ja muodossa tutkittiin kolmessa suomalaisessa aineistossa. Arkeologisia yksilöitä edusti Suomesta 1500–1800-luvuilla kerätty hauta-aineisto, jota verrattiin kahteen nykyaineistoon eli vuosina 1966 ja 1986 syntyneiden pohjoissuomalaisten magneettikuviin.

Tutkijoiden mukaan tarvitaan vielä lisätutkimusta siitä, onko nikaman koon ja muodon ajallisella muutoksella laajempia vaikutuksia selän terveyteen.

Monitieteisessä tutkimusryhmässä oli mukana tutkijoita arkeologian, tuki- ja liikuntaelinsairauksien, lääketieteellisen kuvantamisen sekä epidemiologian aloilta.

Tutkimustulokset on julkaistu artikkelissa Korpinen Niina, Oura Petteri, Väre Tiina, Niskanen Markku, Niinimäki Jaakko, Karppinen Jaro, Junno Juho-Antti: Temporal Trends in Vertebral Dimensions – A Case Study from FinlandScientific Reports -julkaisusarjassa. Julkaisusarja kuuluu Nature-lehtiperheeseen ja julkaisee vertaisarvioinnin läpäisseitä tieteellisiä tekstejä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

tohtorikoulutettava Niina Korpinen, niina.korpinen@student.oulu.fi
tutkijatohtori Juho-Antti Junno, juho-antti.junno@oulu.fi, p. 0400 685788

Kuvat

Oulun yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, miten nikamien mitat ja niiden suhde ovat muuttuneet suhteessa pituuden kehitykseen. Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen
Oulun yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, miten nikamien mitat ja niiden suhde ovat muuttuneet suhteessa pituuden kehitykseen. Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000http://www.oulu.fi/yliopisto/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Tutkijat: Mikro- ja yksinyrittäjät tarvitsevat nopeasti suoraa tukea ja neuvontaa26.3.2020 15:07:33 EETTiedote

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne koskee taloudellisesti kriittisimmin mikroyrityksiä (alle 10 henkilöä), erityisesti yksinyrittäjiä. Kaikista Suomen yrittäjistä 69% on yksinyrittäjiä. Yksinyrittäjien yleisin yritysmuoto on toiminimi, joka jää mm. Business Finlandin tarjoaman kriisirahoituksen ulkopuolelle. Hallitus on myös reagoinut yksinyrittäjien ja toiminimien tilanteeseen edistämällä yrittäjien työttömyysturvaa. Sen toimeenpano täytyy tehdä mahdollisimman nopeasti ja lisäksi tarvitaan mikroyrityksille suunnattua suoraa tukea konkurssiaallon välttämiseksi, toteavat Oulun yliopiston Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTREn tutkijat.

Uusi professuuri vahvistaa Oulun yliopiston osaamista ajoneuvoalalla25.3.2020 13:00:00 EETTiedote

Oulun yliopiston kauppakorkeakouluun on perustettu autoalan liiketoiminnan professuuri, jonka tavoitteena on kehittää autoalan liiketoimintaa, vastata tulevaisuuden haasteisiin tutkimuksen avulla sekä edistää alan yliopistollista koulutusta. Uusi tehtävä täydentää hyvin Oulun yliopiston eri tiedekunnissa olevaa ajoneuvoalan laaja-alaista osaamista. Professuurin kautta tiivistetään myös vuoropuhelua ja yhteistyötä autoalan kansallisten ja kansainvälisten verkostojen kanssa.

Virtuaalisena järjestetty 6G Summit oli menestys23.3.2020 13:01:29 EETUutinen

Oulun yliopiston 6G Flagship -tutkimusohjelma järjesti viime viikolla ison 6G-konferenssin. Viime vuonna tapahtuma oli maailman ensimmäinen ja olosuhteiden vuoksi tänä vuonna maailman ensimmäinen virtuaalisesti pidetty. Tilanteet muuttuivat järjestelyiden osalta päivittäin viimeisen reilun viikon aikana. Kokonaan tapahtumaa ei kuitenkaan kuopattu vaan se päätettiin pika-aikataululla tehdä täysin verkossa tapahtuvaksi. Tämä sai kiitosta osallistuneilta yrityksiltä ja etenkin tutkijoilta. Yli 100 tutkijaa sai nyt esiteltyä ja julkaistua tutkimuspaperinsa konferenssissa. Perustutkimus ja yritysten valmistautuminen 2030-luvun teknologioiden kehittämiseen ei pysähtynyt.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme