Suomen ASH ry

Nikotiinituotteet takaisin apteekkeihin?

Jaa
Tupakkayhtiöt ovat siirtymässä länsimaissa perinteisten savukkeiden kauppaamisesta nikotiinituotteiden markkinointiin. Vaikka tupakkasääntely ohjaa teollisuuden toimintapaa, sen tavoite on edelleen sama – kaupallinen hyöty. Jos emme puutu tähän kehitykseen, uusien nikotiinituotteiden käyttö yleistyy nopeasti, kirjoittaa professori Heikki Hiilamo Suomen ASH:n blogissa.

Kiistettyään vuosikymmeniä tupakan terveyshaitat tupakkayhtiötkin myöntävät nyt savukkeiden vaarallisuuden. Yhtiöt ovat tuoneet markkinoille uusia tuotteita, joita ne kutsuvat ”todennäköisesti vähemmän haitallisiksi”. Viestinnässään yhtiöt korostavat nyt pyrkimystä ”haittojen vähentämiseen”.
- Suomessa tupakkapolitiikka torjuu haittojen vähentämisen jyrkästi. Ottamamme linja on tärkeä myös globaalisti. Kyse on siitä, millainen rooli nikotiinilla on tulevaisuuden yhteiskunnissa, kirjoittaa Helsingin yliopiston professori Heikki Hiilamo Suomen ASH:n blogissa.

Hiilamo toteaa, että jos tupakkateollisuuden annetaan edetä suunnitelmissaan, tulevaisuudessa nikotiinituotteista voi tulla yhtä yleisiä kuin savukkeet olivat 1940-luvulla.
- Yksi tupakkapolitiikan kohtalonkysymyksistä on, miten onnistumme vetämään rajan tupakkateollisuuden ja lääketeollisuuden nikotiinituotteiden välille.

- Tulevaisuutta ajatellen Suomessa kannattaisikin pohtia sitä, pitäisikö nikotiinikorvaushoitojen myynti palauttaa takaisin apteekkeihin. Lääkkeinä myytävien tuotteiden valvonta, mukaan lukien käytön valvonta, on paljon tarkempaa ja kattavampaa kuin tupakkatuotteiden valvonta, Hiilamo kirjoittaa.


Lapsista uusia kuluttajia


Suomen ASH:n toiminnanjohtaja Mervi Hara pitää todennäköisenä, että Suomen kielteinen suhtautuminen tupakkateollisuuden nikotiinivalmisteisiin johtaa erilaisiin painostusyrityksiin tupakkayhtiöiden taholta.
- Tupakkayhtiöiden uusi taktiikka on haastaa systemaattisesti valtioita oikeuteen, jos ne ottavat käyttöön toimenpiteitä, joiden avulla tupakkatuotteiden käyttö vähenisi. Emme kuitenkaan saa antaa kansainvälisten tupakkajättien ohjailla kansalaisten terveyttä koskevaa lainsäädäntöä, Hara sanoo.

Hiilamo ja Hara eivät pidä tupakkayhtiöiden savuttomuusjulistuksia uskottavina.
- Yhtiöt puhuvat länsimaissa savuttoman maailman puolesta, mutta markkinoivat samaan aikaan kehitysmaissa savukkeita uusille kohderyhmille, erityisesti lapsille ja naisille.

- Tupakkateollisuus on vastuussa noin seitsemän miljoonan ihmisen kuolemasta joka vuosi. Teollisuus ei välitä näistä kuolemista, koska tilalle löytyy aina uusia kuluttajia, Hiilamo ja Hara toteavat.

Tupakkateollisuuden uusi missio: savukemyyjistä nikotiinikauppiaiksi (Suomen ASH:n blogi 6.4.2018)


Lisätiedot:


Professori Heikki Hiilamo
Helsingin yliopisto
p. 040 358 7203
heikki.hiilamo@helsinki.fi

Toiminnanjohtaja Mervi Hara
Suomen ASH ry
p. 050 460 2324
mervi.hara@suomenash.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Suomen ASH ry
Suomen ASH ry
Kornetintie 6 A
00380 Helsinki

http://www.suomenash.fi

Suomen ASH ry

Suomen ASH ry (Action on Smoking and Health) on valtakunnallinen kansanterveysjärjestö ja tupakkapolitiikan asiantuntija.
Tavoitteemme on savuton Suomi.

www.suomenash.fi Twitter: @SuomenASH
Slideshare: SuomenASH Instagram: suomenash

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ASH ry

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye