OX2 Finland

NIMITYS: Ilona Välimaa nimitetty OX2:n merituulivoiman hankekehityksen projektipäälliköksi

Jaa
FM Ilona Välimaa on nimitetty OX2:n hankekehityksen projektipäälliköksi vastaamaan merituulivoiman hankkeiden käynnistyksestä. Suomessa maatuulivoimaa rakentava ja tuottava OX2 laajentaa rekrytoinnin myötä toimintaansa nyt merelle.
OX2:lla merituulivoiman hankekehityksessä aloittanut Ilona Välimaa
OX2:lla merituulivoiman hankekehityksessä aloittanut Ilona Välimaa

OX2:n merituulivoiman hankekehityksestä vastaava Olli Takalammi kertoo Ilonan olevan harvoja suomalaisia osaajia, jolla on kokemusta merituulivoimasta ja sen hankekehityksestä.

”Olen uudessa tehtävässäni intohimoni merituulivoiman ja Itämeren äärellä”, Välimaa kertoo ja jatkaa:  ”Merituulivoimassa on globaalisti energiamuotona paljon potentiaalia. Uusiutuvan energian edistäminen on työnä todella merkityksellistä. Samalla hankkeet tuovat kunnille työpaikkoja ja investointeja.”

Suomessa investoidaan nyt vahvasti markkinaehtoisesti tuulivoimaan. Euroopan suurimmalla maatuulivoiman rakentajalla OX2:lla on Suomessa 30 maatuulivoimalaa 25 kunnassa. Sillä on paraikaa rakenteilla 72 uutta tuulivoimalaa, jotka tuottavat 340 megawattia energiaa. Yhtiöllä on merkittävä rooli Suomen matkassa hiilineutraaliuteen, sillä yksi kirjattu keino siihen on tuulivoiman kaksinkertaistaminen kahdessa vuodessa. Merituulivoima on nopeasti kasvava ala, sillä myös tuore EU-strategia aikoo moninkertaistaa sen osuuden Euroopan sähköntuotannossa.

Merituulivoimahankkeet edellyttävät veteen ja merenpohjaan liittyvää huippuosaamista. Välimaa on ympäristö- ja meriekologiaan erikoistunut biologi, joka tuntee merenpohjat perin pohjin. Hän toteutti gradunsa sinisimpukoista sukeltaen. Myös työskennellessään Metsähallituksessa hän teki merenpohjan biologisia kartoituksia sukeltamalla. OX2:lle hän siirtyi AFRYltä, jossa hän toimi energiahankkeiden ympäristöasiantuntijana.

”Nykyiseen toimenkuvaani ei kuulu enää sukeltaminen. Mutta kun saamme ensimmäisen merituulivoimalahankkeen valmiiksi, veri vetää sukeltamaan sen juurille”, Välimaa pohtii.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ilona Välimaa
Projektipäällikkö
OX2
+358 44 30 11988
ilona.valimaa@ox2.com



Olli Takalammi
Johtaja, hankekehitys, offshore ja uudet teknologiat
OX2
+358 40 091 3788
olli.takalammi@ox2.com

Kuvat

OX2:lla merituulivoiman hankekehityksessä aloittanut Ilona Välimaa
OX2:lla merituulivoiman hankekehityksessä aloittanut Ilona Välimaa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

OX2 Finland
OX2 Finland
Kansakoulukuja 1
00100 Helsinki

https://www.ox2.com/fi/

OX2 kehittää, rakentaa ja hallinnoi uusiutuvaa energiantuotantoa. Laajamittaisen, maalla tuotettavan tuulivoiman rakentajana OX2 on 15 viime vuoden aikana noussut johtavaan asemaan toteutettuaan yli 2,4 GW tuulivoimaa Euroopassa. OX2 hallinnoi tällä hetkellä 40 tuulipuistoa (2,15 GW). Lisäämällä uusiutuvan energian tuotantoa OX2 edistää muutosta kohti kestävämpää tulevaisuutta. OX2:lla on toimintaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Liettuassa, Puolassa ja Ranskassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Tukholmassa. Liikevaihto vuonna 2019 oli noin 463 miljoonaa euroa. Lisätietoja osoitteesta http://www.ox2.com

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta OX2 Finland

OX2 ja Vaasan satama yhteistyöhön merituulipuisto Tyrskyn valmistelussa – kyseessä yhtiön viides satamakumppanuus alueella22.2.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Uusiutuvan energian yhtiö OX2 ja Vaasan satama ovat sopineet merituulipuisto Tyrskyn valmisteluihin liittyvästä yhteistyöstä. OX2 ja Vaasan satama tulevat yhdessä työskentelemään suunnitteilla olevan merituulipuiston rakentamisen, käytön ja huollon aikana. OX2 ja Vaasan satama sopivat vastaavasta yhteistyötä myös yhtiön toisen alueelle suunnitellun merituulivoimahankkeen Laineen osalta.

OX2 och Vasa hamn samarbetar vid beredningen av den havsbaserade vindparken Tyrsky – detta är bolagets femte hamnpartnerskap i regionen22.2.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Bolaget för förnybar energi OX2 och Vasa hamn har kommit överens om samarbete kring beredningen av den havsbaserade vindparken Tyrsky. OX2 och Vasa hamn kommer att arbeta tillsammans under byggandet, driften och underhållet av den planerade havsbaserade vindparken. OX2 och Vasa hamn avtalar om motsvarande samarbete också i fråga om Laine i ett annat havsbaserat vindkraftsprojekt som bolaget planerar i området.

Öppet informationstillfälle om programmet för miljökonsekvensbedömning för den havsbaserade vindparken Tyrsky den 13 februari12.2.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Programmet för miljökonsekvensbedömningen (MKB-programmet) för det havsbaserade vindkraftsprojektet Tyrsky utanför Vasa har slutförts och kan kommenteras fram till den 22 mars. Programmet fastställer vad som ska utredas för att bedöma projektets miljökonsekvenser. Om projektet och utvärderingsprogrammet hålls den 13 februari ett informationstillfälle som är öppet för alla.

Selvitys: Merituulivoima tuo työtä ja verotuloja pitkäksi aikaa27.9.2023 08:30:00 EEST | Tiedote

Gaia Consulting on selvittänyt uusiutuvan energian yhtiö OX2:n toimeksiannosta Pohjanlahdella sijaitsevien merituulivoimalahankkeidensa investointi- ja käyttövaiheen talous- ja työllisyysvaikutuksia. OX2 on kehittänyt jo noin neljän vuoden ajan kolmea Suomen talousvyöhykkeelle sijoittuvaa merituulivoimapuistoa; Hallaa, Lainetta ja Tyrskyä. Selvityksen mukaan OX2:n kolme merituulivoimapuistoa loisivat koko elinkaarensa aikana eli suunnittelu-, rakennus- ja käyttövaiheissa yli 37 000 henkilötyövuotta ja tuottaisivat kunnille ja valtiolle yhteensä yli 19 miljardia euroa verotuloa. Työllisyysvaikutuksista yli kaksi kolmasosaa syntyy merituulivoimaloiden käyttöaikana. Verovaikutuksista merkittävin osa syntyy sähkön myynnistä merituulivoimaloiden käyttövaiheessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye