Gummerus

Nimitysuutinen: Johanna Laitinen Gummeruksen tietokirjallisuuden kustantajaksi

Jaa

VTM Johanna Laitinen on nimitetty Gummeruksen tietokirjallisuuden kustantajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.12.2018 lähtien. Hän siirtyy tehtävään Gummeruksen käännetyn kaunokirjallisuuden toimituspäällikön toimesta. Toimitusjohtaja Anna Baijars jatkaa edelleen kaunokirjallisuuden kustantajana.

Johanna Laitisella on vankka kokemus tieto- ja kaunokirjojen tekemisestä. Hän aloitti kustannustoimittajan työt vuonna 2005 akateemisessa tietokirjakustantamossa Gaudeamuksessa. Sen jälkeen hän on toimittanut yleistä ja ammatillista tietokirjallisuutta Editassa sekä kauno- ja tietokirjallisuutta Kustantamo S&S:ssä. Gummerukseen Laitinen siirtyi vuonna 2016. Gummeruksessa hän on työskennellyt kaunokirjallisuuden lisäksi kerronnallisen tietokirjallisuuden parissa. Laitinen osallistuu vastakin myös käännetyn ja kotimaisen kaunokirjallisuuden listan kehittämistyöhön.

”Aina on tarvetta kirjallisuudelle, joka antaa punnittua tietoa ja auttaa ajattelemaan itse. On myös paljon lukijoita, jotka kaipaavat lempeää opastusta uuteen harrastukseen tai vaikkapa itse elämään. Tietokirjallisuudesta on moneksi, ja Gummeruksen perustajaa Kaarle Jaakko Gummerusta lainatakseni teemme jatkossakin tietokirjallisuutta ’huviksi ja hyödyksi’. Toivon, että Suomessa kirjoitettaisiin yhä enemmän kunnianhimoista ja luovaa tietokirjallisuutta, jota ohjaa uskollisuus faktoille. Toivon myös, että mahdollisimman erilaisista taustoista tulevat ihmiset kirjoittaisivat tietokirjoja”, sanoo Laitinen.

Lisätietoja
Anna Baijars, toimitusjohtaja ja kustantaja, p. 040 584 0061, anna.baijars@gummerus.fi
Johanna Laitinen, kustantaja, p. 040 565 7913, johanna.laitinen@gummerus.fi

Avainsanat

Kuvat

Johanna Laitinen, kuva Marek Sabogal
Johanna Laitinen, kuva Marek Sabogal
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 749 / Lapinlahdenkatu 1 C
00101 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus

Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Mediatiedote: Pauliina Rauhalan Synninkantajat on Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokas9.11.2018 10:28Tiedote

Pauliina Rauhalan Synninkantajat kuvaa hoitokokousvuosia lestadiolaisyhteisössä. Romaanin tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun loppuun Pohjois-Pohjanmaalle. Synninkantajat on vahvasti kaunokirjallinen ja psykologisesti uskottava romaani sisäänpäin kääntyvästä yhteisöstä ja rakkauden monista merkityksistä. Se kurkottaa yhden suvun tarinasta yleisinhimilliseen ja hakee rinnastuksia myös historiasta ja nykypäivästä.

Mediatiedote: Uusi suomennos Jussi Adler-Olsenin esikoisteoksesta Aakkostalo19.10.2018 10:43Tiedote

Tanskan ykkösdekkaristi Jussi Adler-Olsen on tunnettu huippusuositusta ja monessa maassa palkitusta Osasto Q -sarjasta. Gummerus julkaisee nyt uudelleen suomennettuna Adler-Olsenin esikoisromaanin, alun perin vuonna 1997 ilmestyneen psykologisen jännärin Aakkostalo. Romaani sukeltaa syvälle ihmismielen syövereihin ja nostattaa kylmiä väreitä yhä yli 20 vuotta myöhemmin. Uudesta käännöksestä vastaa Adler-Olsenin Osasto Q -sarjan suomentaja Katriina Huttunen.

Nimitysuutinen: Niina Miettinen toimituspäälliköksi Gummerukselle16.10.2018 13:05Tiedote

Kustannustoimittaja ja dramaturgi Niina Miettinen on valittu Gummerus Kustannus Oy:n kotimaisen kaunokirjallisuuden toimituspäälliköksi. Hän aloittaa tehtävässään 16.11.2018. Miettinen siirtyy Gummerukselle kustannustoimittajan tehtävästä Otavalta, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2005 alkaen. Koulutukseltaan Niina Miettinen on filosofian maisteri pääaineenaan kotimainen kaunokirjallisuus ja teatteritaiteen maisteri dramaturgian koulutusohjelmasta.

Mediatiedote: Aseveljet korpisodassa on ensimmäinen III Armeijakunnan jatkosotaa käsittelevä kokonaisteos15.10.2018 12:59Tiedote

Ari Rautalan Aseveljet korpisodassa (Gummerus) kertoo jatkosodan Vienasta. Teos kuvaa kenraali Hjalmar Siilasvuon johtaman III Armeijakunnan vaiheita Vienassa aina kevääseen 1944 asti, jolloin armeijakunnan esikunta ja joukot siirrettiin Karjalan kannakselle. Aseveljet korpisodassa seuraa sotatapahtumia paikan päällä ja toisaalta perehtyy Siilasvuon vaikeuksiin johtaa joukkoja hankalassa tilanteessa.

Mediatiedote: Sisällissodan taistelut on tähän mennessä kattavin tietoteos sodan uhreista12.10.2018 12:17Tiedote

Suomen sisällissodan uhreja on tutkittu jo sata vuotta. Historioitsija Tuomas Hopun, tietokirjailija Tauno Tukkisen ja Helsingin sotasurmat -tutkimushankkeen johtajan, tietokirjailija Jarmo Niemisen teos Sisällissodan taistelut (Gummerus) tuo julki tähän mennessä tarkimman tiedon sodassa kaatuneista ja kadonneista. Kirja koostuu kahdesta osasta, yhtäältä Tuomas Hopun kymmenen merkittävän taistelun kuvauksesta karttoineen ja toisaalta Tauno Tukkisen vuosikymmenien työn tuloksesta, matrikkeleista, joista selviävät 11 500 taisteluiden uhrin mahdollisimman tarkat tiedot.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme