Noin puolet suomalaisista pitää verotusta liian kireänä – verokapina kytee perussuomalaisissa

Kriittisimpiä verotuksen tasoa kohtaan ovat perussuomalaisten äänestäjät, joista 83 prosenttia pitää verotusta Suomessa liian ankarana. Myös kokoomuksen äänestäjät (71 %) pitävät verotusta Suomessa liian ankarana. Niin ikään enemmistö (58 %) Liike Nytin äänestäjistä on kriittisiä verotuksen tasoa kohtaan. Kristillisdemokraattien (41 %) ja keskustan (47 %) ja äänestäjistä suurempi osa pitää verotusta liian kireänä kuin ei pidä.
Toiselle kannalle kallistuvat Sanna Marinin hallituksen muut puolueet. Kaikista tyytyväisimpiä verotuksen ankaruuteen ovat vihreiden äänestäjät, joista kolme neljästä (74 %) torjuu väitteen verotuksen liiallisesta ankaruudesta Suomessa. Enemmistö myöskään vasemmistoliiton (70 %), RKP:n (56 %) ja SDP:n (53 %) äänestäjistä ei pidä verotusta Suomessa liian ankarana.
Toisin kuin muiden puolueiden äänestäjät, perussuomalaisten äänestäjät ovat yhä kriittisempiä verotuksen tasoon verrattuna vuonna 2015 tehtyyn Arvo- ja asennetutkimuksen verokyselyyn.
”Näkemys Suomen verotuksen ankaruudesta on lientynyt vuodesta 2002, jolloin 70 prosenttia suomalaisista piti Suomen verotusta liian ankarana. Osin muutos saattaa johtua siitä, että Suomen kokonaisveroaste on nyt hieman alhaisempi kuin 1990-luvun lopussa. Toisaalta kansalaisten kasvanut verotuksen tason hyväksyntä saattaa olla yhteydessä velkatietoisuuteen, sillä kansalaisten huolestuneisuus julkisen talouden velkaantumisesta on lisääntynyt. Tulkinnan puolesta kielii myös se, että selvä enemmistö suomalaisista toivoisi verotuksen kiristämisen sijaan julkisen talouden toiminnan tehostamista”, sanoo tulosanalyysin kirjoittanut EVAn johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää.
Tulokset perustuvat 2 043 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 31.1.–13.2.2023. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin ja tulosgrafiikan on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy). Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.
Emmiliina Kujanpää: Puolet pitää verotusta Suomessa liian ankarana - verokapina elää oikeistopuolueissa -EVA Artikkeli tiistaina 16.5. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi
Lisätiedot: johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää, emmiliina.kujanpaa@eva.fi tai +358 40 768 0621
Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 972
Huom! Tiedotteen embargo on 16.5. kello 6.00. Asiaa käsittelevän jutun saa julkaista saman aamun painetuissa uutislehdissä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Emmiliina KujanpääJohtava veroasiantuntija
Puh:+358 40 768 0621emmiliina.kujanpaa@eva.fiHeini LarrosViestintäpäällikkö
Puh:+358 40 526 9728heini.larros@eva.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
”Suomen yritysverotus ei houkuttele investointeja” – päätös yhteisöveron alentamisesta tehtävä nyt31.5.2023 11:05:28 EEST | Tiedote
Suomi perii yrityksiltä niiden tuloksesta 20 prosentin yhteisöveroa. Vaikka nimellinen verokanta ei ole kansainvälisesti korkea, Suomessa veropohja on laaja. Monessa valtiossa veronalaiset tulot määritellään Suomea suppeammin ja menot ovat laajemmin vähennyskelpoisia.
Venäjä sekä elinkustannukset ja verotus suomalaisten mielestä maahanmuuton esteitä23.5.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista yli puolet pitää Suomen maantieteellistä sijaintia, Venäjän läheisyyttä sekä elinkustannuksia ja verotusta Suomeen maahanmuuton esteinä, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta. Arvo- ja asennetutkimuksessa esitettiin 26 kohdan lista mahdollisista maahanmuuton vetovoima- ja estetekijöistä.
Suomalaisten EU-myönteisyys jatkaa huippulukemissa – EU-kriittisyys yhteydessä epäluottamukseen politiikkaa kohtaan9.5.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista 64 prosenttia suhtautuu myönteisesti maamme EU-jäsenyyteen ja 17 prosenttia kielteisesti, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta. EU-jäsenyyden suosio jatkaa ennätystasolla, jonne se nousi Venäjän aloitettua laajamittaisen hyökkäyssotansa Ukrainassa helmikuussa 2022.
Ensimmäistä kertaa suomalaisten enemmistö suhtautuu työperäiseen maahanmuuttoon myönteisesti26.4.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista 55 prosenttia arvioi, että maamme väestön ikääntyminen ja uhkaava vähentyminen edellyttävät ulkomaalaisten Suomeen muuton helpottamista, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta. Ensimmäistä kertaa 25-vuotisen mittaushistorian aikana enemmistö suomalaisista katsoo heikon väestökehityksen edellyttävän maahanmuuton helpottamista.
Kokoomus joutuu valitsemaan julkisen talouden ja maahanmuuton väliltä14.4.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen (97 %) ja perussuomalaisten (95 %) äänestäjät ovat yksimielisiä siitä, että tulevan hallituksen tulisi painottaa valtion velkaantumisen pysäyttämistä enemmän suhteessa viime aikoina harjoitettuun politiikkaan. Lähellä toisiaan näkemykset ovat myös siinä, että velkaantuminen pysäytetään menoja leikkaamalla. SDP:n äänestäjistä velkaantumisen pysäyttämistä painottaisi 67 prosenttia, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme