Pirkanmaan liitto

Nokia Arenan yhteistyökonsepti ja Nokia Arena saivat vuoden 2022 Pirkanmaan palkinnon

Jaa
Pirkanmaan liiton maakuntahallitus on myöntänyt Nokia Arenan yhteistyökonseptille ja Nokia Arenalle Pirkanmaan palkintona Valkohäntä-veistoksen ja 7 000 euron rahapalkinnon maakuntaneuvos Jussi V. Niemen rahastosta. Palkinnon perusteena on täysin uuden konseptin luominen kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävän suuren areenan rakentamisessa. Palkinto luovutettiin torstaina 1.9. Pirkan päivän vastaanotolla Tampereella.

Pirkanmaan palkinnon vastaanottivat yhdessä Nokia Arenan toimitusjohtaja Marko Hurmeen kanssa Tapparan toimitusjohtaja Mika Aro ja Ilveksen asiakkuus- ja kehitysjohtaja Mikko Mattila.

Palkintoa luovuttamassa olivat maakuntavaltuuston puheenjohtaja Sofia Vikman, maakuntahallituksen puheenjohtaja Roope Lehto ja Pirkanmaan liiton hallintojohtaja Petri Pikkuaho.

Palkinnon perusteena on täysin uuden konseptin luominen kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävän suuren areenan rakentamisessa aikataulussaan, Tampereen ydinkeskustaan vilkasliikenteisen junaradan päälle, vaikeana korona-aikana ja monen toimijan yhteistyön tuloksena.

Lisäksi areenan mahdollistamat urheilu-, kulttuuri- ja elämystapahtumat toteuttavat Pirkanmaan maakuntaohjelman tavoitteita parhaimmillaan.

Pirkanmaan palkinto voidaan myöntää yksityiselle henkilölle, yhteenliittymälle tai yhteisölle Pirkanmaan hyväksi tehdystä merkittävästä työstä, joka on edistänyt Pirkanmaan tunnettuisuutta, pirkanmaalaista identiteettiä tai elinolosuhteiden kehittämistä Pirkanmaalla tai toiminnasta, joka on kohdentunut aivan erityisesti hyödyksi Pirkanmaan maakunnan asukkaille.

Pirkanmaan hyvinvointiseminaarissa kunniamaininta hyvinvointialueen valmistelusta

Maakuntahallitus päätti myöntää myös erillisen kunniamaininnan Pirkanmaan hyvinvointialueen valmistelusta sen valmistelijoille. Kunniamaininta luovutettiin Tampereella 1.9. aamupäivällä Pirkanmaan hyvinvointiseminaarissa.

Kunniamaininnan myöntämisen perusteena on korkealla kunnianhimolla toteutettu edelläkävijäyhteistyö, jollaisella hyvinvointialuetta on viime vuosina valmisteltu. Tämä kansallisestikin noteerattu työ toimii hyvänä pohjana myöhemmälle hyvinvointialueen kehittämiselle. Kunniamaininnan ottivat vastaan Kari Hakari, Jukka Alasentie ja Jaakko Herrala.

Aikaisemmat Pirkanmaan palkinnot:

Vuonna 2021 Neule- ja lifestyle -lehti Laine

Vuonna 2020 Verte Oy:n toimitusjohtaja Sakari Ermala ja Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja Harri Kallio

Vuonna 2019 Tampereen yliopiston Silmäryhmän johtaja, professori Heli Skottman ja tutkijatohtori Anni Mörö.

Vuonna 2018 Tampere 3 ja neljä kulttuuritoimijaa yhteisesti: Museokeskus Vapriikki, Tampereen Ooppera, Tampereen Teatteri ja Tampereen Työväen Teatteri.

Vuonna 2017 Aulis Aarnio, Pirkanmaan Hoitokoti, Sorin Sirkus ja Suomen 4-H –liitto.

Sitä ennen palkinnon ovat saaneet Eppu Normaali, Mauri Kunnas, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, Agco Power Oy, Kiilto Family Oy, TV2:n Pikku kakkonen, Tampereen Pyrintö ry, Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry, Pirkanmaan Osuuskauppa ja Professori Markus Pessa.

Palkintoa on jaettu 26 vuotta, vuodesta 1996 alkaen. Vuosina 1996-2006 Pirkanmaa-palkinto. Nimi muuttui Pirkanmaan palkinnoksi vuodesta 2007 alkaen.


Lisätiedot:


Maakuntahallituksen puheenjohtaja Roope Lehto, p. 040 591 5660
Maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen, p. 050 572 0945

Kuvat: Rami Marjamäki

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan liitto
Pirkanmaan liitto
Kelloportinkatu 1 B
33101 Tampere

03 2481 111http://www.pirkanmaa.fi

Pirkanmaan liitto on koko maakunnan laajuinen kuntayhtymä. Toiminta-alueita ovat aluekehitystyö, maankäyttö ja liikenne (alueidenkäyttö), innovaatio- ja tulevaisuustyö, EU-rahoitukseen liittyvät tehtävät sekä kansallinen ja kansainvälinen edunvalvonta. Liiton toiminnassa korostuu verkostomaisuus, jonka avulla viemme yhdessä Pirkanmaata kohti kestävästi elinvoimaista maakuntaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye