Pohjola Rakennus Oy Häme

Nokian Tetriksen peruskivi muurataan

Jaa

Nokian keskustan kaupunkikuvaa uudistavan 12-kerroksisen tornitalon peruskivi muurataan 16.09.2018 klo 15. Nokian Tetris nousee aivan Nokian ydinkeskustaan.

Asunto Oy Nokian Tetriksen nimi on peräisin nimikilpailusta.
Asunto Oy Nokian Tetriksen nimi on peräisin nimikilpailusta.

Peruskiven muuraus on perinteisesti rakentajien kunnian ja ylpeyden osoitus hankkeelle. Se merkitsee myös lupausta tehdä työ hyvin.

Tetriksen julkisivussa onkin poikkeuksellisen voimakas arkkitehtoninen aihe, joka muistuttaa tunnettuja Tetris-palikoita. Nimi Kauppakadun ja Härkitien risteykseen kohoavalle näyttävälle kokonaisuudelle saatiin julkisen nimikilpailun kautta.

”Tampereen suunnalta Nokialle saavuttaessa Tetriksen kaupunkikuvallinen merkitys on suuri. Tetris on pitkästä aikaa uusi hanke Nokian keskustaan, josta on myös toimivat lähijunaliikenneyhteydet rautatieaseman läheisyyden myötä”, kertoo Pohjola Rakennus Oy Hämeen toimitusjohtaja Miikka Routama.

Tetriksen avarilta parvekkeilta avautuu asukkaille huikeat näkymät yli kaupungin. Alakerran liiketiloihin taas muuttaa OP Tampere.

”Hanke on ollut odotettu ja kohde herättänyt laajaa mielenkiintoa. Kauppoja on tehty reilusti, esimerkiksi ylimpien kerrosten isommat asunnot on myyty jo lähes kokonaan. Esimerkiksi kolme huonetta ja keittiö -huoneistoja on jäljellä enää muutama. Vielä kuitenkin ehtii hankkimaan uuden kodin loistosijainnilta Nokian Tetriksestä”, kertoo Pirkan OP-Kiinteistökeskuksen uudiskohdejohtaja Isto Matalamäki.

”Haluamme olla mukana kaupungin kasvussa ja kehittämässä Nokian keskustaa. Nokia on meille tärkeä liiketoiminnan kannalta ja Tetriksen tilat tarjoavat loistavat puitteet uuden ajan finanssitoiminalle”, OP Tampereen toimitusjohtaja Mikko Rosenlund toteaa.

Työt Tetriksen työmaalla aloitettiin huhtikuussa. Tetris koostuu kahdesta osasta, 8- ja 12-kerroksisista torneista, joissa on yhteensä 99 asuntoa kompakteista yksiöistä avariin nelikkoihin; kaikilla omat lasitetut parvekkeet ja nykyaikaisen asuntorakentamisen yksilölliset mukavuudet. 

Lisätietoja:

Mikko Rosenlund, OP Tampere, toimitusjohtaja, p. 010 254 6200,
mikko.rosenlund@op.fi 

Miikka Routama, Pohjola Rakennus Oy Häme, toimitusjohtaja, p. 044 751 0291, miikka.routama@pohjolarakennus.fi

Juha Metsälä, Pohjola Rakennus Group PRG Oy, konsernijohtaja, p. 041 4590 600, juha.metsala@pohjolarakennus.fi

Avainsanat

Kuvat

Asunto Oy Nokian Tetriksen nimi on peräisin nimikilpailusta.
Asunto Oy Nokian Tetriksen nimi on peräisin nimikilpailusta.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pohjola Rakennus Oy Häme
Voimakatu 18
33100 TAMPERE

020 7759 600, pohjola@pohjolarakennus.fihttp://www.pohjolarakennus.fi

Pohjola Rakennus Oy Häme on osa Pohjola Rakennus-konsernia, joka on projektinjohtomallilla toimiva rakennusliike sekä aluesuunnittelun ja kiinteistökehittämisen asiantunteva kumppani. Pohjola Rakennus on rakentanut yli 12 000 kotia, tällä hetkellä rakenteilla on noin 2800 asuntoa. Lisäksi Pohjola Rakennus toteuttaa liike-, tuotanto- ja toimitiloja, infra- ja peruskorjauskohteita. Konserni työllistää yhteensä noin 3 000 henkilöä, joista omaa henkilökuntaa on noin 250. Konsernin tavoitteena on olla johtava asuntorakentaja toiminta-alueillaan. www.pohjolarakennus.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjola Rakennus Oy Häme

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme