Suomen Kennelliitto ry

Norjalaiskoirien tautitapauksista lisätietoa viimeistään maanantaina – Kennelliitto pyrkii turvaamaan koiratapahtumiensa turvallisuuden

Jaa
Suomen Kennelliitto kehottaa koiranomistajia noudattamaan Ruokaviraston suositusta välttää koiran tuontia Norjasta Suomeen tai vientiä Norjaan. Myös koiran rokotusten voimassaolo ja loishäädöt on hyvä tarkistaa.

Ruokavirasto tiedotti aiemmin tänään, että se suosittelee mahdollisuuksien mukaan välttämään koirien tuontia Norjasta Suomeen sekä koirien viemistä Norjaan. Syynä on Norjassa tällä viikolla havaittu, useiden koirien kuolemiin johtanut tauti, jonka alkuperää ei vielä tunneta. Tautia ei Ruokaviraston mukaan ole toistaiseksi havaittu Suomessa.

Suomen Kennelliiton Norjan kennelliitolta saamien tietojen mukaan norjalainen eläinsairaala raportoi tämän viikon keskiviikkona koirien vakavasta taudista. Sairastuneita koiria on noin 30-40. Seitsemän koiran on vahvistettu kuolleen, mutta viestimien mukaan kuolleita koiria on enemmän, jopa 20.

Toistaiseksi ei ole varmaa, liittyvätkö kuolemantapaukset toisiinsa tai onko kyse tarttuvasta taudista. Taudin oireena on voimakas verinen ripuli. Osa koirista on myös oksentanut. Koirien vointi on heikennyt nopeasti. Kaikki tautiin sairastuneet koirat eivät ole kuolleet.

Kolmelle kuolleelle koiralle on tehty ruumiinavaus ja näytteet on lähetetty analysoitavaksi Norjan eläinlääketieteelliseen instituuttiin. Ruumiinavauksen tulokset antavat toivottavasti tietoa mahdollisista taudinaiheuttajista ja taudin itämisajasta. Tuloksia odotetaan tänään perjantaina tai viimeistään maanantaina.

Norjalaiskoirat eivät saa osallistua Kennelliiton tapahtumiin

Suomen Kennelliiton hallitus päätti torstai-iltana varotoimenpiteenä, että Norjassa asuvat koirat eivät toistaiseksi saa osallistua Kennelliiton alaisiin koiratapahtumiin. Vastaavan päätöksen ovat tehneet myös Ruotsin ja Tanskan kennelliitot.

Tulevana viikonloppuna Suomessa järjestetään taakanvetokilpailu, johon on mediatietojen mukaan osallistumassa myös norjalaisia koiria. Taakanveto ei ole Kennelliiton alaista toimintaa eikä tapahtuman järjestävä yhdistys ole Kennelliiton jäsen. Kennelliitto arvioi norjalaiskoirien osallistumista alaisiinsa koiratapahtumiin ensi viikolla, kun lisätietoja Norjan tilanteesta on saatu.

Kennelliiton näyttelypalveluista vastaava tytäryhtiö Showlink Oy on tavoittanut eilen kaikkien tulevan viikonlopun koiranäyttelyihin Suomessa ilmoitetut Norjassa asuvat koirien omistajat ja tiedottanut heille Suomen Kennelliiton päätöksestä. Kennelliitto on informoinut tilanteesta kaikkia tulevan viikonlopun näyttelyjärjestäjiä sekä kokeiden ja kilpailuiden ylituomareita.

– Toivomme, että tilanteesta saadaan lisää tietoa viimeistään maanantaina. Norjassa on hyvin asiantuntevia eläinlääkinnän ammattilaisia, joilla on hyvät edellytykset selvittää, mistä taudista on kyse. Myötätuntoni on norjalaisten koiranomistajien puolella. Koiran menettäminen yllättäen vakavan taudin seurauksena on raskasta, tietää Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Koiranomistajien on hyvä noudattaa varovaisuutta

Vaikka Suomessa ei olekaan havaittu vastaavaa tautia kuin Norjassa, on koiraharrastustapahtumissa hyvä noudattaa varovaisuutta. Aina kun koolla on paljon koiria, on mahdollista, että ne tartuttavat toisen toisiinsa tauteja. Koiran kuonokontaktia tuntemattomiin koiriin kannattaa välttää.

Koiran rokotusten voimassaolo ja loishäädöt kannattaa tarkistaa, vaikkei osallistuisikaan koiratapahtumiin. Tietoa Kennelliiton rokotusmääräyksistä löytyy verkosta. Rokotuksista ja loishäädöistä saa lisää tietoa myös eläinlääkäreiltä. On myös tärkeää pitää koiran hyvästä peruskunnosta huolta riittävällä liikunnalla ja sopivalla ruokinnalla, jotta koiralla säilyy mahdollisimman hyvä vastustuskyky erilaisiin tauteihin.

– Kaikkien koirien ja ihmistenkin turvallisuutta edistäisi se, että kaikki koirat olisi tunnistusmerkitty ja rekisteröity. Näin koiranomistajat tavoitettaisiin mahdollisissa eläintautitautitilanteissa nopeasti, Lehkonen painottaa.

Suomen noin 700 000 koirasta lähes 75–80 prosenttia koirista on tunnistusmerkittyjä ja rekisteröityjä. Luku on kansainvälisesti verrattuna korkea. Myös monirotuisen tai rekisteröimätön koira kannattaa tunnistusmerkitä ja ilmoittaa Kennelliiton tunnistusmerkintä- eli FIX-rekisteriin. Ohjeet siitä, miten tämä tehdään, löytyvät Kennelliiton verkkosivuilta.

Kennelliiton verkkosivuille on koottu kysymyksiä ja vastauksia Norjan tautitapauksista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Harri Lehkonen
hallituksen puheenjohtaja, Suomen Kennelliitto ry
harri.lehkonen@kennelliitto.fi
050 329 2188


Liisa Suoninen
viestintäpäällikkö, Suomen Kennelliitto ry
liisa.suoninen@kennelliitto.fi
050 320 3897

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 146 000 henkilöjäsentä sekä noin 2000 jäsenyhdistystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye