Faijas con Dio

Nouse ylös ja huuda! Uusi tribuuttiyhtye Faijas con Dio julkaisi videon Dio-klassikosta

Jaa

Heavy-legenda Ronnie James Dion kuolemasta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta 16. toukokuuta. Suomalaisisien perustama Faijas con Dio keskittyy soittamaan erityisesti Dio-yhtyeen ensimmäisten albumeiden musiikkia, jota harvemmin kuulee livenä.

Faijas con Dio. Rumpali Samuli Häkkilä (vas.), kitaristi Manu Marttinen, laulaja Pasi Kivioja ja basisti Jani Hongisto. Kuva: Samuli Häkkilä (HANDOUT)
Faijas con Dio. Rumpali Samuli Häkkilä (vas.), kitaristi Manu Marttinen, laulaja Pasi Kivioja ja basisti Jani Hongisto. Kuva: Samuli Häkkilä (HANDOUT)

Tribuuttibändi Faijas con Dio kertoi olemassaolostaan tiistaina 14. huhtikuuta 2020 julkaisemalla somekanavillaan treenikämppävideon Dion ensimmäisen levyn avaustykityksestä Stand Up And Shoutista.

Yhtye tähtää keikoille heti, kun se on mahdollista. Ensimmäistä keikkaa suunniteltiin ennen koronavirusta jo tälle keväälle 16. toukokuuta, jolloin tulee kuluneeksi 10 vuotta Ronnie James Dion kuolemasta.

”Haluamme tällä bändillä kunnioittaa Dion musiikkia, jolla on ollut valtavan iso merkitys meille kaikille. Nyt livekeikkojen tekeminen ei ole mahdollista, mutta heti kun on, täältä pesee”, laulaja Pasi Kivioja sanoo.

Faijas con Dio sai alkunsa vuoden 2018 lopulla baari-illan vitsistä, josta syntyi yhtyeen nimi. Nimi viittaa bändin jäsenten Dio-fanitukseen ja siihen, että kaikilla bändin jäsenillä on lapsia.

Rumpali Samuli Häkkilä otti vitsin tosissaan ja ehdotti talvella 2019 Astralion-kitaristi Manu Marttiselle Dio-tribuuttibändin perustamista. Laulajaksi pyydettiin kovana Dio-fanina tunnettu Pasi Kivioja ja basistiksi Häkkilän Fire Action -bändikaveri Jani Hongisto.

Kivioja on esittänyt omien bändiensä kanssa Rainbow'ta, Black Sabbathia, Iron Maidenia ja muita 1970- ja 80-luvun heviklassikoita jo vuosia. Marttinen ja Häkkilä puolestaan soittavat omien bändiensä lisäksi yhdessä myös Iron Maiden -tribuuttiyhtyeessä Rare Maidenissa.

Dion soittaminen on ollut miesten haave jo vuosia, mutta muut bändikiireet ovat siirtäneet projektin alkua.

Yhtye keskittyy aluksi lähinnä Dion kahden ensimmäisen levyn biiseihin. Treenilistalla on myös Dio-aikakauden Rainbow-klassikoita, kuten Kill The King ja Stargazer. Myöhemmin settiilistaa on tarkoitus laajentaa.

Holy Diver ja Last In Line ovat Dion huikean uran mestariteoksia, joiden tahdissa kokonainen hevisukupolvi kasvoi aikuisiksi. Biisejä on hauska soittaa ja uskomme, että meidän versiomme tekevät kohtalaisesti oikeutta myös alkuperäisen Dio-kokoonpanon esityksille”, kitaristi Manu Marttinen sanoo.

Faijas con Dio
Pasi Kivioja, laulu (Atrum Materia, Pasi Helena, Hard Rock Buffet)
Manu Marttinen, kitara (Astralion, Rare Maiden)
Samuli Häkkilä, rummut (Fire Action, Rare Maiden)
Jani Hongisto, basso (Fire Action)

Settilista 2020:

Stand Up And Shout
We Rock
Last In Line
Straight Throught The Heart
Egypt (The Chains Are On)
Stargazer
Don't Talk To Strangers
Shame On The Night
Rainbow In The Dark
Holy Diver
Kill The King

Faijas con Dio esittää Dion Stand Up And Shoutin (video: Joni Koivumäki / Craven Melodies)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Manu Marttinen
p. 050-3103036

Kuvat

Faijas con Dio. Rumpali Samuli Häkkilä (vas.), kitaristi Manu Marttinen, laulaja Pasi Kivioja ja basisti Jani Hongisto. Kuva: Samuli Häkkilä (HANDOUT)
Faijas con Dio. Rumpali Samuli Häkkilä (vas.), kitaristi Manu Marttinen, laulaja Pasi Kivioja ja basisti Jani Hongisto. Kuva: Samuli Häkkilä (HANDOUT)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Faijas con Dio on neljän pääkaupunkiseudulla vaikuttavan muusikon Dio-tribuuttiyhtye, joka on perustettu vuoden 2018 lopussa.

HUOM! Etsimme kosketinsoittajaa. Ota yhteyttä, jos Dion musiikin soittaminen keikoilla kiinnostaa!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.