King Street Public Relations Oy

Nousevat hinnat lisäävät kiinnostusta käytettyjen tavaroiden ostamiselle

Jaa

Kiinnostus käytettynä ostamiseen on lisääntynyt nousevien hintojen myötä, selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta. Alkava joululahjasesonki luo mahdollisuuden myös käytettyjen lahjojen markkinoille, mutta suomalaisten asenteissa on tämän suhteen vielä parannettavaa, kertoo käytetyn muodin osto- ja myyntisovellus Tise Suomen maajohtaja Laura Laakso.

Norstatin Tisen toimeksiannosta toteuttaman kyselytutkimuksen* mukaan kuluttajahintojen nousu huolestuttaa etenkin nuoria aikuisia, joista peräti 58 % pitää hinnannousua syynä suunnata kirpputoreille. Muoti- ja urheilukauppa ry:n mukaan ostohintojen nousu näkyy vaatteiden ja kenkien hinnoissa viimeistään tulevana talvena**. 

Kuluttajat ovat hinnan lisäksi yhä tietoisempia kulutusvalintojensa vastuullisuudesta. Vastaajista jopa 60 % uskoo ostavansa tulevina vuosina vähemmän vaatteita. Kuluttajahintojen noususta huolimatta selkeä enemmistö (65 %) olisi valmis maksamaan enemmän vastuullisemmin ja ympäristöystävällisemmin tuotetusta vaatteesta.

”Vastuullisen kuluttamisen trendi näkyy vahvasti liiketoiminnassamme. Kyselytutkimuksen mukaan nuorista naisista 37 % on vähentänyt pikamuodin ostamista kuluneen vuoden aikana. Tisen kautta etsitäänkin yhä enemmän laadukkaita tuotteita, jotka kestävät aikaa”, kertoo Tise Suomen maajohtaja Laura Laakso.

Tisen suurin käyttäjäryhmä, nuoret naiset, ovatkin edelläkävijöitä vastuullisen muodin kuluttamisessa. Yli puolet (52 %) 18–29 vuotiaista naisista on ostanut vähintään neljäsosan vaatteistaan käytettynä ja suurin osa, (85 %) saa yhtä paljon iloa käytettyjen kuin uusienkin vaatteiden ostamisesta. 

Vastuullisemman kuluttamisen tiellä on myös esteitä

Joululahjasesonki on alkamassa, eikä ole sattumaa, että Black Fridayn kaltaiset ostotapahtumat ajoittuvat sesongin kynnykselle. Moni suuntaakin marraskuun lopussa kaupoille alennusten toivossa. 

”Ostotapahtumat, kuten Black Friday kannustavat harkitsemattomaan kuluttamiseen, sillä monesti alennusprosentti ohjaa ostopäätöstä enemmän kuin todellinen tarve”, toteaa Laakso.

Hinta on yhä tärkeä tekijä ostopäätöstä tehtäessä, minkä vuoksi pikamuoti ja Black Fridayn kaltaiset ostotapahtumat houkuttelevat kuluttajia. Alennusmyyntien sijasta Laura Laakso kannustaa antamaan käytetyille lahjoille mahdollisuuden.

”Käytetyt lahjat odottavat vielä ostajaansa. Vain alle viidesosa suomalaisista haluaisi saada käytetyn lahjan jouluna tai syntymäpäivänään. Tässä on selkeä ero länsinaapuriimme Ruotsiin, jossa peräti puolet vastaajista olisi valmiita vastaanottamaan käytetyn lahjan. Vastaajia huolestuttaa etenkin lahjansaajan reaktio, minkä vuoksi meidän tulisi yhteiskuntana normalisoida käytettyjen lahjojen vaihtaminen”, kertoo Laakso. 

Laakson mukaan suurin vastuu kestävämmän kuluttamisen lisäämisestä on kuitenkin muotiteollisuudella. Samaa mieltä ovat myös vastaajat. Kyselytutkimuksen mukaan selkeä enemmistö (77 %) on sitä mieltä, että muotiteollisuudella on vastuu tehdä vastuullisten vaatteiden ostamisesta helpompaa. Kuluttajat kokevat yhä haastavaksi tunnistaa, mikä vaate on vastuullisesti tuotettu ja mikä ei.

”Vain neljäsosa vastaajista pitää vastuullisten valintojen tekemistä helppona. Lisäksi lähes puolet kokee mieluisien vaatteiden löytämisen käytettynä haastavana. Pyrimme Tisessä vastaamaan tähän haasteeseen kehittämällä jatkuvasti hakutoimintojamme vastaamaan käyttäjien tarpeita”, Laakso toteaa. 

Black Fridayta eli mustaa perjantaita vietetään ympäri maailmaa 25.11.

* Elokuussa 2022 toteutettuun kyselytutkimukseen osallistui yhteensä 1019 vastaajaa, joista 521 naisia ja 498 miehiä. Kyselytutkimus on toteutettu ensimmäisen kerran vuonna 2021. 

**  https://www.muotijaurheilukauppa.fi/2022/06/23/inflaatio-ei-viela-kirpaise-vaateostoksilla-vaatteiden-ja-kenkien-hintoihin-odotetaan-pahinta-hinnannousua-vasta-talvella/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Sofia Leinonen, King Street PR
puh. 0404195993
sofia.leinonen@rudpedersen.com

Laura Laakso, Tisen Suomen toimitusjohtaja
puh. 0451879477
laura@tise.com

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

King Street Public Relations Oy
Uudenmaankatu 7
00120 Helsinki

Tietoa Tisestä:

Tise on Norjassa vuonna 2016 perustettu käytetyn muodin ja sisustuksen myynti- ja ostosovellus, joka aloitti toimintansa Suomessa vuonna 2020. Markkina-alusta yhdistää ainutlaatuisella tavalla sosiaalisen median ja verkkokaupan parhaat puolet. Sovellus on kasvanut nopeasti, ja sillä on nykyään yli 2 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää, joista aktiivisimmat 100 000 vierailevat sovelluksessa päivittäin. Käyttäjät muodostavat yhdessä aktiivisen yhteisön, joka kannustaa eettisempään ja kestävämpään kuluttamiseen. Tise vahvistaa asemaansa markkinajohtajana Pohjoismaissa ja tavoitteena on myös laajentuminen muualle Eurooppaan.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta King Street Public Relations Oy

Abbott ja Novo Nordisk lanseeraavat uuden integroidun, digitaalisen ratkaisun diabetesta sairastaville10.11.2022 08:00:00 EET | Tiedote

Yhteensopivan älykkään insuliinikynän1 tallentamat insuliinitiedot voidaan siirtää nyt Abbottin FreeStyle LibreLink -sovellukseen2 skannaamalla. Tarkastelemalla glukoosiarvoja ja insuliinin annostelutietoja yhdessä sovelluksessa2, diabetesta sairastavat ihmiset voivat nähdä kuinka heidän hoitonsa vaikuttaa glukoositasoihin. Abbottin FreeStyle Libre -järjestelmät ovat maailmanlaajuisesti käytetyimpiä sensorointiin perustuvia glukoosinseurantajärjestelmiä3 – FreeStyle Libre 2 -järjestelmän tarjotessa erityisen hyvän 14 päivän tarkkuuden4 sekä valinnaiset hälytykset suoraan älypuhelimiin2. Helsinki, 10. marraskuuta, 2022 - Abbott on kertonut tänään, että Novo Nordiskin NovoPen® 6 ja NovoPen Echo® Plus älykkäät insuliinikynät ovat nyt yhteensopivia Abbottin FreeStyle LibreLink -sovelluksen2 kanssa. Tuoteintegraatio heijastaa yritysten sitoutumista diabeteksen hallinnan helpottamiseen, ja siinä yhdistyvät molempien yritysten avainteknologiat eli sensorointiin perustuva glukoosiarvojen seura

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme