Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy

Nousukausi on ohi, kohti kituliasta kasvua - Seuraavalla hallituksella haasteita globaalin kasvun hiipuessa ja uudistusten odottaessa

Jaa

Uutistiedote 11.1.2019, klo 00:01. Hypon Talouskatsaus 1/2019.

Työllisyys toipunut, mutta Suomi yhä kaukana kärjestä
Työllisyys toipunut, mutta Suomi yhä kaukana kärjestä

Nousukausi on ohi, kun kansainvälisen kasvun taustatuki hiipuu ja kotimaassa tuottavimmat työvoimareservit ehtyvät. Seuraava hallitus ei saakaan vastaavaa apua taloudesta ja taantuman vaara on kasvanut viime kuukausien aikana.

”Pörssipaniikki ja laskevat luottamusmittarit kertovat kasvavista riskeistä ja hiipuvasta talouskasvusta meillä ja maailmalla”, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus toteaa.

Työllisyys on toipunut ilahduttavasti maailmantalouden vetämänä, mutta tehtävää jää seuraavalle vaalikaudelle.

”Portugali on lähempänä Suomen työllisyysastetta kuin Suomi muita Pohjoismaita”, Brotherus huomauttaa.

Poliittiset riskit hallitsevat maailmantalouden otsikoita ja ravistelevat rahoitusmarkkinoita. Kauppasodan siirtyminen twiiteistä tekoihin, Brexit-päivämäärän lähestyminen, USA:n liittovaltion hallinnon sulku rajamuurin takia ja EU:n budjettisäätöjen vesittäminen synkentävät tunnelmia.

Talousnäkymät ovat himmentyneet harmaiksi Suomessakin. Sijoittajien synkistely ei ole ollut aiheetonta, kun vuoden vaihteessa myös talousluvut heikkenivät ja luottamusmittarit osoittavat alaspäin. Talouskasvu nojaa entistä enemmän kuluttajiin, kun rakentaminen rauhoittuu ja vienti kärsii kauppasodasta. Hämmennystä tällä hetkellä aiheuttaa ainoana ylöspäin osoittava rakennusalan luottamus - romahdusvaara on ilmeinen, vaikka kasvukaupungeissa riittää rakennettavaa vielä vuosikausiksi.

”Rakentamisessa aloitukset ja luvat ovat kääntyneet jo laskuun. Samalla asuntosijoittajien suurin rynnistys on rauhoittunut, kun uusia asuntoja valmistuu ennätysmäisesti ja pankit ovat hinnoitelleet sijoittajien tuomat riskit oikeaoppisemmin. Pörssin rakennusyhtiöltä on kuultu jo ensimmäiset yt-ilmoitukset parin vuoden vilkkaan rekrytointiaallon jälkeen ja pian luottamusluvut ropisevat alas”, Hypon Brotherus arvioi.

Vaisumman kasvun hopeareunus velallisille ovat vaisummat korot. Vielä kesällä odotettiin kiitettävän kasvun johtavan pian myös korkeampiin korkoihin euroalueella. Euroopan keskuspankki (EKP) lopetti joulukuussa arvopaperien osto-ohjelman, minkä myötä myös asuntolainojen yleisin viitekorko 12 kuukauden euribor on noussut aavistuksen. Samalla USA:ssa markkinat odottavat keskuspankki Fediltä ennemminkin koronlaskua tänä vuonna kuin enää uusia nostoja talousnäkymien tummennettua. Markkinoiden ja keskuspankin erilaiset odotukset ovat keskeinen kipukohta kuluvana vuonna.

”Euroalueella koronnostot siirtyvät 2020-luvulle ja nousu on niukkaa senkin jälkeen. USA:ssa kymmenen vuoden nousukausi johti vain vaivoin yli 2 prosentin korkotasoon. Asuntovelallisen ei siis tarvitse hermostua vieläkään, vaikka varasuunnitelma on aina hyvä olla takataskussa valmiina”, Hypon Brotherus ennakoi.

Suomen Hypoteekkiyhdistys & Suomen AsuntoHypoPankki Oy

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Juhana Brotherus, pääekonomisti
puhelin (09) 228 361 tai 050 3849 479
juhana.brotherus@hypo.fi

Kuvat

Työllisyys toipunut, mutta Suomi yhä kaukana kärjestä
Työllisyys toipunut, mutta Suomi yhä kaukana kärjestä
Lataa
Rakennusala ei usko uhkakuvia - vielä
Rakennusala ei usko uhkakuvia - vielä
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy
Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy
Yrjönkatu 9 A
00101 HELSINKI

09 228 361http://www.hypo.fi/

Suomen Hypoteekkiyhdistys on Suomen vanhin valtakunnallinen ja yksityinen luottolaitos, perustettu 1860. Hypo-konserni on kaikista pankki- ja vakuutusyhtiöistä riippumaton, jäsentensä omistama keskinäinen yhtiö, joka on erikoistunut toiminnassaan pelkästään asuntorahoitukseen. Konserniin kuuluu myös vuonna 2002 perustettu talletuspankki, Suomen AsuntoHypoPankki Oy.

Osavuosikatsauksen 1.1.- 31.9.2018 mukaan Hypo-konsernin tase oli 3,0 miljardia euroa, ydinvakavaraisuus 12,1 %, luottokanta 2,5 miljardia euroa, talletukset 1,7 miljardia euroa, järjestämättömät luotot 0,08 % ja liikevoitto 6,0 miljoonaa euroa. Asiakkaita konsernilla on noin 30 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy

Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme aitoa kasvuseutua22.2.2019 10:00:00 EETTiedote

Ajankohtainen alueellinen väestöennuste kertoo, että pääkaupunkiseudun väestö kasvaa 270 000 asukkaalla vuoteen 2040. Samaan aikaan koko maan kasvu jää vajaaseen 90 000:een eli pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Suomen väki vähenee 180 000 asukkaalla. Alueellinen tarkastelu osoittaa myös sen, että selkeää kasvua nähdään Helsingin lisäksi vain Tampereen ja Turun seuduilla. Maltillista kasvua ennuste osoittaa vielä Oulun ja Jyväskylän seuduille ja pientä Kuopioon, mutta niissäkin väestönkasvu kääntyy laskuun 2030-luvun puolivälissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme