Osuuskauppa Hämeenmaa

Noutaja kuljettaa asiakkaat Amarilloon nyt Hämeenlinnassa

Jaa
Kevään aikana jo usealla paikkakunnalla nähty Noutaja-kuljetuspalvelu saapuu myös Hämeenlinnan Amarilloon 7.–8. kesäkuuta.

Sen sijaan, että ravintola kuljettaisi ruoan asiakkaiden luokse, Amarillo kuljettaa asiakkaat ravintolaan. Amarillossa uskotaan, että ihmiset haluavat edelleen käydä syömässä ravintoloissa, jossa ruoka ja tunnelma maistuvat aina erilaiselta kuin kotisohvalla - puhumattakaan niistä kytevistä mahdollisuuksista ja kohtaamisista, jotka ilta voi sytyttää. Ratkaisu on kotiinkuljetuksen käsitteen päälaelleen kääntävä Noutaja, kotoakuljetuspalvelu.

Noutaja on näyttävästi tuunattu auto, joka hakee asiakkaat sovittuun aikaan sovitusta paikasta ja vie heidät Amarilloon. Myös pöytävaraus kuuluu palveluun.

Amarillon tehtävä on tuoda ihmiset yhteen

Osuuskauppa Hämeenmaa toi maaliskuussa Hämeenlinnaan uuden konseptin mukaisen Amarillon. Ketjun uudistus herätti vilkasta keskustelua jo viime vuonna, kun se antoi tarjoilijoille uuden roolin entertainereina eli viihdyttäjinä. Koko Amarillon ravintolakonsepti perustuu elämyksellisyyteen, ja Noutaja-palvelu on osa uudenlaista asiakaskokemuksen rakentamista.

– Pelkkä hyvä ruoka ja viihtyisä miljöö eivät vielä riitä, vaan mieleenpainuvimmat kokemukset luodaan vuorovaikutuksessa. Amarillon tehtävä onkin tuoda ihmiset – tutut ja tuntemattomat – yhteen ja tarjota heille elämyksiä, joista parhaat tarinat syntyvät. Noutaja on konkreettinen tapa toteuttaa tätä tehtävää, Amarillon ketjupäällikkö Pekka Lavikainen valottaa.

Yhteisöllisyys toteutuu uusissa Amarillo-ravintoloissa myös The Table -elämyksen muodossa. Asiakas voi varata paikan ravintolassa keskeisellä paikalla sijaitsevasta suuresta yhteispöydästä ja nauttia yhdessä muiden kanssa visuaalisesti näyttävän yllätysmenun. The Table -asiakkaita palvelee oma kokki ja tarjoilija, ja iltaan kuuluu hyvän ruoan ja juoman lisäksi monenlaisia yllätyksiä kuten pöydässä valmistettavia ruokalajeja ja viihteellistä ohjelmaa.

Noutaja korjaa luita Hämeenlinnassa 7.–8.6. klo 16–22. Varaa kyytisi nyt!

Ilmoittautuminen kyyteihin on käynnissä osoitteessa www.amarillo.fi/noutaja. Lisätietoja kyydityksestä saat Amarillo Hämeenlinnan Facebookista (https://www.facebook.com/amarillo.hameenlinna/) ja Instagram-sivulta (https://www.instagram.com/amarillohameenlinna/). Kaikkien matkustajien tulee olla yli 18-vuotiaita.

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Hämeenmaa, Minna Kainulainen, ryhmäpäällikkö, pub ja á la carte, p. 050 436 3773
Pekka Lavikainen, ketjupäällikkö, Amarillo, pekka.lavikainen@sok.fi, p. 010 768 0215

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Hämeenmaa
Osuuskauppa Hämeenmaa
Apilakatu 2, PL 41
15610 Lahti

03-8130 11http://www.hameenmaa.fi

Hämeenmaa – 170 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys

Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 170 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye