Nuorena psykoosiin sairastuneiden ennuste melko hyvä – silti vain harva kiinnittyy työelämään
Skitsofrenia ja muut psykoosit ovat mielenterveyden häiriöitä, joiden ennuste on usein heikko. Ammatillinen ennuste on tapa arvioida työ- ja toimintakykyä, ja se on psykooseissa tavallisesti huonoin kaikista psykiatrisista häiriöistä. Tutkimustietoa ennusteesta pitkien seurantajaksojen ajalta on saatavilla kuitenkin vähän.
Väitöstutkimuksessa selvitettiin skitsofreniaa tai muita psykooseja sairastavien henkilöiden pitkäaikaista ammatillista, sosioekonomista ja kliinistä ennustetta. Tutkimus perustuu Pohjois-Suomen vuoden 1966 ja 1986 syntymäkohortteihin, joissa tutkittavia on seurattu raskausajalta lähtien. Tietoja kerättiin kyselytutkimuksista ja pitkittäisistä rekisteriaineistoista.
Henkilöillä, jotka olivat sairastuneet psykoosiin 18–22-vuotiaina, oli huonompi päihdehäiriöihin, siviilisäätyyn ja lasten saamiseen liittyvä pitkäaikaisennuste verrattuna nuorempana sairastuneisiin. Henkilöillä, jotka olivat sairastuneet psykoosiin ennen 18 vuoden ikää, oli pääosin samanlainen sosioekonominen ja kliininen ennuste kuin heillä, jotka olivat sairastuneet ei-psykoottiseen mielenterveyden häiriöön alle 18-vuotiaana. Varhain puhkeavaan psykoosiin sairastuneet olivat kuitenkin useammin työkyvyttömyyseläkkeellä verrattuna muihin varhain puhkeaviin mielenterveyden häiriöihin sairastuneisiin.
Suurin osa skitsofreniaa ja muita psykooseja sairastavista henkilöistä oli epäsuotuisalla työurapolulla, jossa työttömyys ja osa-aikaiset työt ovat yleisiä aina keski-ikään asti. Vaikkakin skitsofrenia on yhteydessä pitkäaikaiseen työkyvyttömyyteen, tämän tutkimuksen perusteella työkyvyttömyyseläkkeeltä työmarkkinoille palaaminen on kuitenkin mahdollista. Muissa psykooseissa työmarkkinoille palaaminen on silti yleisempää kuin skitsofreniassa.
Skitsofreniaa sairastavilla naimisissa olo, myöhempi sairauden puhkeamisikä, viimeisimmän työkyvyttömyyseläkkeen lyhyempi kesto ja parempi koulumenestys olivat yhteydessä työmarkkinoille palaamiseen. Muissa psykooseissa lasten saaminen ja viimeisimmän työkyvyttömyyseläkkeen lyhyempi kesto ennustivat työmarkkinoille palaamista.
”Skitsofreniaa ja muita psykooseja sairastavien henkilöiden työkyvyn parantamiseksi tarvitaan vahvempia tukitoimia ja esimerkiksi erilaisten työhön palaamista tukevien interventioiden kehittämistä. Myös aiheeseen liittyvää tutkimusta tarvitaan lisää, ja niissä huomiota tulisi suunnata myös sairastuneen omille näkemyksille toimintakyvystään”, väittelijä summaa.
Tutkimusta rahoittivat Jalmari ja Rauha Ahokkaan säätiö, Orionin Tutkimussäätiö sr, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Psykiatrian Tutkimussäätiö, Suomen Lääketieteen Säätiö, Oulun yliopiston tukisäätiö, Iso-Mällisen Säätiö ja Oulun yliopistollinen sairaala.
Lääketieteen lisensiaatti Tuomas Majuri väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 12. toukokuuta. Lääketieteen alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on: Occupational and other outcomes in schizophrenia and other psychoses (Ammatillinen ja muu ennuste skitsofreniassa ja muissa psykooseissa). Vastaväittäjänä toimii tutkimusprofessori Jaana Suvisaari Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ja kustoksena dosentti Erika Jääskeläinen Oulun yliopistosta. Väitöstilaisuus alkaa Kontinkankaalla Leena Palotie -salissa 101A (Aapistie 5 A, Oulu) klo 12. Väitöstä voi seurata myös etänä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väitöskirjatutkija, LL Tuomas Majuri
Väestöterveyden tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto
p. 044 2595211
tuomas.majuri@student.oulu.fi
Meri RovaViestintäasiantuntija, FT
Tiedeviestintä: lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Tiina Rajala, Tua Huomo, Pertti Korhonen ja Janne Saarikivi valittiin Oulun yliopiston hallitukseen1.6.2023 15:57:01 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston kollegio on valinnut neljä uutta jäsentä Oulun yliopiston hallitukseen. Pohjois-Pohjanmaan liiton kehitysjohtaja Tiina Rajala valittiin kaudelle 5.9.2023–31.12.2025. VTT:n Tulevaisuuden tuotteet ja palvelut -liiketoiminta-alueen johtaja Tua Huomo, Fintrafficin toimitusjohtaja Pertti Korhonen sekä kielitieteilijä, tietokirjailija Janne Saarikivi puolestaan kaudelle 1.1.2024–31.12.2025. Yliopiston kollegio päätti asiasta 31.5.2023. Päätös syntyi äänin 13–8.
Uudet opiskelijat todistuksen perusteella on valittu – onnea ja tervetuloa Oulun yliopistoon29.5.2023 13:32:52 EEST | Tiedote
Ylioppilastutkintotodistuksen perusteella valittavat uudet opiskelijat Oulun yliopiston suomenkielisiin kandidaatti- ja maisterikoulutuksiin on valittu. Todistusvalinta valmistui 29.5. ja valitut saavat ilmoituksen siitä Opintopolku-palvelussa. Valitun tulee ottaa opiskelupaikka vastaan 14.7. klo 15.00 mennessä.
Viruksia tutkitaan muurahaisilla – virukset leviävät tehokkaasti laajoissa yhteiskunnissa, mutta heikosti lajien välillä29.5.2023 07:55:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijoiden johtama kansainvälinen tutkijaryhmä kartoittaa muurahaisten yhteiskunnissa, miten virukset leviävät – myös lajista toiseen. Esimerkiksi mehiläisten viruksia on löydetty runsaana myös muurahaisista.
Kutsu: Science Slam Oulu – viihdyttävä tapahtuma tieteen yleistajuistamisesta22.5.2023 06:50:00 EEST | Kutsu
Avoimessa Science Slam -illassa 30. toukokuuta tutkijat kertovat tutkimuksestaan esimerkiksi soittaen tai tanssien ja kilpailevat vapaamuotoisilla esityksillään yleisön suosiosta. Illan teemana on hyvinvointi yhteiskunnassa. Tapahtuma on maksuton.
Ihmisen hiki on ehtymätön tiedonlähde – Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä menetelmä voi auttaa tunnistamaan merkkejä jopa sairauksista17.5.2023 06:47:00 EEST | Tiedote
Iholle asetettuun laastariin kertyvä hiki ja sen sisältämät nanokokoiset vesikkelit eli eksosomit paljastavat tietoja elimistön tilasta ja voivat tuoda esiin merkkejä jopa erilaisista sairauksista. Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämän menetelmän sovellusmahdollisuudet ulottuvat sairauksien diagnostiikan lisäksi myös lääketeollisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme