Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Nuoret eivät puhu kaikesta pelimaailmassa kohtaamastaan syrjinnästä aikuisille - vanhemmat kaipaavat apuvälineitä keskusteluun

Jaa

Tuore selvitys pureutuu pelikulttuurin toksisuuteen kasvattajien näkökulmasta. Iso osa pelikulttuurissa tapahtuvasta syrjinnästä ja häirinnästä, esimerkiksi nuorten kohtaama rasismi, seksismi ja seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuva häirintä ei aina tule kasvattajien tietoon. Kasvattajat tarvitsevat lisää välineitä pelikulttuurin häirintäilmiöiden, kuten doxauksen tunnistamiseen. Non-toxic - pelikasvatusta kotona ja nuorisotyössä -selvitys julkaistaan 26.11. Julkistustilaisuudessa keskustellaan pelikulttuurin ja e-urheilun yhdenvertaisuudesta.

Kuva: Juha Kiviniemi
Kuva: Juha Kiviniemi

Non toxic – syrjimätön pelikulttuuri -hanke julkaisee 26.11. tohtorikoulutettava Miia Siutilan laatiman selvityksen Non-toxic - pelikasvatusta kotona ja nuorisotyössä. Livenä striimattavassa tilaisuudessa puhuvat Siutilan lisäksi tutkijatohtori, vuoden 2019 pelikasvattajaksi valittu Mikko Meriläinen, mobiilipelituottaja Felicia Prehn sekä CS-selostaja ja pelaamisen puolestapuhuja Laura ”lapa” Kyntäjä

Siutilan selvitys on jatkoa v. 2018 julkaistulle selvitykselle, jossa tutkittiin 1529-vuotiaiden nuorten kokemuksia vihapuheesta ja syrjinnästä pelikulttuurissa. Tuolloin 90% vastaajista kertoi havainneensa vihapuhetta ja häirintää, ja vihapuheen tai häirinnän kohteeksi kertoi joutuneensa jopa 70 % vastaajista. 90 % vastaajista toivoi, että vihapuheeseen ja häirintään puututtaisiin. Nyt julkaistussa jatkoselvityksessä on kartoitettu vanhempien ja nuorisotyöntekijöiden kokemuksia ja peilattu niitä nuorten vastauksiin.  

Pelikasvatus kuuluu nykyvanhemmuuteen – kasvattajat toivovat apuvälineitä 

Non-toxic -selvitysten mukaan monet vanhemmat kokevat, että nuoret eivät puhu kokemastaan vihapuheesta tai syrjinnästä ulkopuolisille. Tutkimukseen vastanneista huoltajista 45% kertoi kuitenkin nuorten puhuneen heille peleissä tai pelikulttuurissa havaitsemastaan häirinnästä jossain määrinAiemman tutkimuksen perusteella syynä nuorten vaikenemiseen saattaa olla mm. se, että he pelkäävät koko pelikulttuurin leimautumista tai sitä, että vanhemmat kieltävät peliharrastuksen. Nuoret saattavat myös ajatella, että vanhemmat ovat voimattomia näiden ilmiöiden edessä. 
 
Nuoriso-ohjaajille nuoret puhuvat hieman enemmän kuin omille huoltajille. Selvityksen mukaan pelit ovatkin enenevässä määrin nuorisotyöllinen kohtaamisen väline, mutta häirintään puuttumisen keinoja ja turvallisemman pelikulttuurin välineitä tulee selvityksen perusteella kehittää edelleen.   

Myös vanhempien vastauksista ilmeni, että kysyntää olisi mm. ohjeistukselle siitä, miten nuoren kanssa voi keskustella pelikulttuuriin liittyvistä lieveilmiöistä. Monet pitivät pelien ja pelikulttuurien tuntemustaan riittämättömänä auttaakseen nuorta hänen peleissä kohtaamansa häirinnän tai kiusaamisen käsittelyssä.  

Tutkimuksessa kävi ilmi myös, että kasvattajien käsitys toksisuudesta ja vihapuheesta saattaa kapeimmillaan liittyä huonoon käytökseen, kuten esimerkiksi kiroiluun. Pelikulttuuria tuntematon kasvattaja ei siis välttämättä tunnista esimerkiksi varsinaista syrjintää, kuten rasismin, transfobian tai homofobian ilmenemismuotoja pelikulttuurissa. Myös monet pelikulttuurille tyypilliset häirinnän muodot, kuten doxaus eli yhteystietojen kalastelu ja niiden levittämisellä uhkailu jää vanhemmilta pimentoon: aiemman selvityksen mukaan 34% nuorista on kohdannut tai huomannut doxausta, mutta kasvattajien kyselyssä nuorisotyöntekijöistä 7% ja huoltajista vain 5% kertoo nuoren kertoneen doxauksesta tai sillä uhkailusta. 

”Häiritsevästi käyttäytyvän nuoren käytöstä on mahdollista kehittää keskustelemalla käytöksen syistä ja sen vaikutuksista muihin, neuvomalla pelien aiheuttamien tunteiden käsittelyssä, sekä ohjaamalla kannustavampien ja positiivisempien kommunikointitapojen suuntaan. Muutosta tuskin syntyy yhdestä keskustelusta, mutta pitkäjänteinen toiminta on selvityksen vastaajien kokemusten mukaan auttanut,” sanoo selvityksen laatija Miia Siutila. 
 
”Pelaaminen on monelle tärkeä harrastus sekä sosiaalisten suhteiden areena, ja siksikin pelikulttuuria tulee kehittää kaikille turvallisemmaksi ja yhdenvertaisemmaksi," sanoo Non-toxic -hankkeen projektikoordinaattori Sonja Ahtiainen. "Voisi jopa sanoa, että pelikasvatus ja turvallisemman pelaamisen edistäminen kuuluvat osaksi nykykasvattajuutta, ” toteaa Non-toxic -hankkeen projektisuunnittelija Riikka Lehtinen. 

Selvitys on osa Non-toxic – syrjimätön pelikulttuuri -hanketta, jota rahoittavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Helsingin kaupunki. Pääyhteistyökumppanina toimii Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry. 

Non-toxic – syrjimätön pelikulttuuri -verkkotapahtuma  
26.11. klo 1216  
Suora lähetys osoitteissa helsinkikanava.fi ja twitch.tv/tiivistamo 
Yleisö voi osallistua suoran lähetyksen keskusteluun Twitch-streamin kommenttiosiossa, Twitterissä tunnistella #nontoxic tai lähettämällä kysymyksiä lomakkeen  kautta

Alustava aikataulu: 
 
12.0012.10 Tervetuloa!  
 
12.1012.55 Miia Siutila, tohtorikoulutettava, Turun yliopisto: 
Non-toxic  pelikasvatusta kotona ja nuorisotyössä   

13.0013.30 Mikko Meriläinen, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto:  
Pelisivistyksellä kohti parempaa pelikulttuuria 

13.4514.30 Felicia Prehn, mobiilipelituottaja:   
Community Management and Extremism: How to Prevent Community Co-Opts and Stop Young People From Falling Down a Hate-Fueled Rabbit Hole   

14.3515.05  Laura "lapa" Kyntäjä, Esports Enthusiast & CS:GO Caster: 
Yhdenvertaisuus ja sen edistäminen e-urheilussa / Thoughts on how to enhance equality in esports  

15.0515.30 Q&A: Yleisön kysymyksiä ja kommentteja   

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Riikka Lehtinen
projektisuunnittelija
Helsingin kaupunki, nuorisopalvelut
puh. 09 310 26970
riikka.lehtinen@hel.fi

Kuvat

Kuva: Juha Kiviniemi
Kuva: Juha Kiviniemi
Lataa
Miia Siutila, tohtorikoulutettava, Turun yliopisto
Miia Siutila, tohtorikoulutettava, Turun yliopisto
Lataa
Laura "lapa" Kyntäjä, Esports Enthusiast & CS:GO Caster
Laura "lapa" Kyntäjä, Esports Enthusiast & CS:GO Caster
Lataa
Felicia Prehn, mobiilipelituottaja
Felicia Prehn, mobiilipelituottaja
Lataa
Mikko Meriläinen, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto
Mikko Meriläinen, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/

Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Uusia koronaepidemian hillitsemiseen tähtääviä rajoituksia ja suosituksia voimaan Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan palveluissa 23.11.2020 alkaen 20.11.2020 16:41:00 EETTiedote

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi 19.11.2020 uusista suosituksista ja rajoituksista koronaepidemian leviämisen hillitsemiseksi. Kirjastot, kulttuurikeskukset, museot, nuorisotalot ja liikuntapaikat pysyvät auki. Yleisötilaisuuksien osallistujamäärä on rajattu enintään 20 henkilöön ja aikuisten joukkue- ja kontaktilajien harrastustoiminta perutaan ajalla 23.11.-13.12.2020.

Ennakkotiedote: kulttuuri- ja kirjastojaoston ylimääräinen kokous 24.11.202020.11.2020 12:21:54 EETTiedote

Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto kokoontuu päätöksentekoon ylimääräiseen kokoukseen ti 24.11.2020. Kokouksen esityslista on julkaistu. Kokouksessa päätetään 3 miljoonan euron erityisavustuksen kohdentamisesta taide- ja kulttuurialan yhteisöille koronapandemiasta palautumiseen vuosille 2020–2021 sekä kehittämistavustuksista vuodelle 2021.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme