Y-Säätiö

Nuoret purjehtimalla kiinni itsenäiseen elämään

Jaa
Lähes sata nuorta pääkaupunkiseudulta osallistuu kesän aikana Y-Säätiön ja Suomen Purjelaivasäätiön järjestämille purjehduksille. Kohderyhmään kuuluvat aikuistumassa olevat nuoret, jotka toivovat elämäänsä uutta suuntaa.
Kolmevuotinen hanke on uudenlainen tapa hyödyntää seikkailukasvatusta aikuistumassa olevien nuorten tukemisessa. Kuva: Y-Säätiö
Kolmevuotinen hanke on uudenlainen tapa hyödyntää seikkailukasvatusta aikuistumassa olevien nuorten tukemisessa. Kuva: Y-Säätiö

Y-Säätiön ja Suomen Purjelaivasäätiön yhteistyössä toteuttama Meriheimo-hanke tähtää pääkaupunkiseudulla asuvien 18–30-vuotiaiden nuorten aikuisten elämänhallinnan vahvistamiseen.

Kuunari Helenalla järjestettävillä purjehduksilla pääpaino on tekemällä oppimisessa ja tiimityössä. Tärkeää on myös uusien kokemusten ja kavereiden saaminen. Kolmevuotinen hanke on uudenlainen tapa hyödyntää seikkailukasvatusta aikuistumassa olevien nuorten tukemisessa.

”Purjehduskokemuksen ohella meriheimolaiset saavat tukea itsenäisen elämän alkuun, esimerkiksi asumiseen, koulutukseen ja työelämään liittyvissä asioissa. Samalla he pääsevät mukaan aktiiviseen nuorten yhteisöön”, projektipäällikkö Heini Kaasalainen Y-Säätiöstä kuvaa.

Purjehduksiin osallistuu kesän aikana jopa sata nuorta aikuista.

Ammattilaiset ja vertaisohjaajat nuorten tukena

Purjehduksia on tänä kesänä kaikkiaan kahdeksan. Useita päiviä kestävät purjehdukset tehdään touko–syyskuussa Suomen ja lähimaiden vesillä. STEAn myöntämän rahoituksen turvin reissut ovat osallistujille täysin maksuttomia.

Osallistuminen ei vaadi ennakko-osaamista tai erityisiä purjehdusvarusteita. Purjehduksilla on mukana ammattimerenkulkijoita, jotka auttavat nuoria purjehtijoita purjealuksen arjessa. Ammattiohjaajien lisäksi mukaan lähtee aiemmille purjehduksille osallistuneita nuoria vertaisohjaajina.

Hanke sai alkunsa aiemmin Y-Säätiön järjestämistä yksittäisistä purjehduksista.

”Niihin osallistuneet nuoret ovat kokeneet purjehdukset todella myönteisinä kokemuksina. Tänä vuonna kymmenen nuorta näiltä purjehduksilta toimii vertaisohjaajina toisille nuorille”, Heini Kaasalainen sanoo.

Kiinnostuneet, hakukriteerit täyttävät nuoret aikuiset voivat vielä hakea mukaan.
Lisätietoja Y-Säätiön verkkosivuilta.

Meriheimo – nuorten oma väylä! on Y-Säätiön ja Suomen Purjelaivasäätiön yhteinen STEA-rahoitteinen kolmivuotinen (2018–2020) hanke. Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla toimiva alueellinen hanke tähtää 18–30-vuotiaiden nuorten aikuisten elämänhallinnan sekä asumis- ja työelämätaitojen vahvistamiseen. ysaatio.fi/meriheimo

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Tunnelmia Y-Säätiön järjestämiltä yksittäisiltä purjehduksilta viime kesältä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektipäällikkö Heini Kaasalainen
puh. 020 702 0343
heini.kaasalainen@ysaatio.fi


Hankekoordinaattori Heidi Pitkänen
puh 020 702 0345
heidi.pitkanen@ysaatio.fi

Kuvat

Kolmevuotinen hanke on uudenlainen tapa hyödyntää seikkailukasvatusta aikuistumassa olevien nuorten tukemisessa. Kuva: Y-Säätiö
Kolmevuotinen hanke on uudenlainen tapa hyödyntää seikkailukasvatusta aikuistumassa olevien nuorten tukemisessa. Kuva: Y-Säätiö
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Y-Säätiö
Y-Säätiö
Pitkänsillanranta 3 A
00530 HELSINKI

09 7742 5540, palveluaika arkisin klo 9–15https://ysaatio.fi

Y-Säätiö on yleishyödyllinen organisaatio, joka edistää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tarjoamalla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ihmisille, joiden on vaikea löytää asuntoa. Säätiö on poliittisesti sitoutumaton ja voittoa tavoittelematon. 

Säätiön tavoitteena on vuokralaisten taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin parantaminen. Y-Säätiö lisää myös tietoisuutta asunnottomuudesta ja tuottaa ratkaisuja rakentamiseen, asumiseen ja hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä.

Y-Säätiö-konsernilla on 16 650 asuntoa yli 50 paikkakunnalla. M2-Kodit on osa konsernia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Y-Säätiö

Uraauurtava tutkimus tuottaa tietoa asunnottomuuden poistamisen tueksi20.3.2024 12:40:00 EET | Tiedote

Y-Säätiö ja Turun yliopisto käynnistivät RADAR-tutkimushankkeen, jossa rekisteritietoja hyödyntämällä selvitetään asunnottomuutta kokevien ihmisten palveluiden käyttöä sekä polkuja asunnottomuuteen ja siitä pois. Tutkimuksessa selvitetään myös Asunto ensin -mallin kustannusvaikutuksia, eli miten oman asunnon ja tarvittavan tuen tarjoaminen vaikuttaa asunnottomuudesta aiheutuviin kustannuksiin yhteiskunnalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye