Diakonissalaitos

Nuorilla on voimavaroja, mutta heitä ei saa kuitenkaan jättää yksin

Jaa
Ikääntyneiden ja lasten näkökulmat ovat olleet viime päivinä esillä, kun on uutisoitu koronaviruksen aiheuttamasta poikkeustilanteesta. Nuorten ääni on jäänyt taka-alalle. ”Suurin osa nuorista selviääkin muutoksesta oman luovuuden, sopeutumiskyvyn ja läheisten avulla”, sanoo johtaja Terhi Laine Diakonissalaitoksen Vamos-palveluista.
Terhi Laine / Kuvaaja: Teemu Ullgrén
Terhi Laine / Kuvaaja: Teemu Ullgrén

16-29-vuotiaista nuorista kuitenkin noin 60 000 elää tilanteessa, jossa riskinä on jäädä syrjään. Heistä arvioilta 20 000 elää erittäin haavoittuvassa tilanteessa. Heille globaalin maailman tuoma uhka voi tällä hetkellä näyttäytyä ylitsepääsemättömältä.

Terhi Laine painottaa, että koronaviruksen aiheuttama uhka horjuttaa nuoren tulevaisuuden uskoa.

”Haavoittuvassa asemassa elävän nuoren luottamus tulevaisuuteen on jo lähtökohdiltaan heikkoa, koska nuori on kokenut lapsuudessa omien tarpeiden sivuuttamista, mitätöintiä, kaltoinkohtelua, koulukiusaamista ja hylätyksi tulemista sekä jatkuvaa epävarmuutta lähiyhteisössä”, Laine avaa riskiryhmässä olevien nuorten taustoja.

”Osalla näistä nuorista on ollut terapia tai muu arjen selviämistä helpottava tukisuhde, joka nyt on keskeytynyt. Äärimmillään tämä voi tarkoittaa itsetuhoisten ajatusten lisääntymistä, kun kuolema tulee aiempaa lähemmäs myös yhteiskunnallisen tilanteen myötä.”

Jaamme yhdessä kokemusta elämän rajoittuneisuudesta

Terhi Laine muistuttaa, että nuoret eivät kuitenkaan ole yhtenäinen ryhmä. Joillakin kotona netin ääressä aikaa viettävällä nuorilla asiat eivät juuri muutu. Heille on tuttua kotona oleminen ja elämän rajoittuneisuus.

”Ehkä valtaosa suomalaisista saa nyt kokemuksen siitä, mikä tälle ryhmälle on ollut normaalia jo pitkään. Koulukiusatut muodostavat oman ryhmänsä. He voivat jopa kokea helpottavana, että koulua voi käydä eikä tule kiusatuksi.”

Terhi Laineen mielestä tällä hetkellä on tärkeää välittää ja kysyä nuorelta, mitä hänelle kuuluu.

”Kaikki ammattilaisten tarjoamat etätuen uudet muodot ovat tervetulleita. Myös nuoria tukevassa Vamos-palvelussa olemme nopeasti siirtäneet yksilö- ja ryhmävalmennukset verkkoon ja huolehtineet siitä, että valmentajat pitävät nuoriin yhteyttä päivittäin. Olemme saaneet nuorilta paljon kiitosta siitä, että tärkeä tuki ei ole katkennut”, Laine kertoo.

Nuoret mukaan kehittämään etäpalveluita

Hän näkee myös jotain positiivista nykytilanteessa.

”Poikkeustilanteen pitkittyessä meillä on nyt hyvä mahdollisuus ottaa nuoret mukaan kehittämään uusia etäpalveluita. Tilanne haastaa ammattilaiset: jaetaan etätuen parhaat käytännöt ja huolehditaan, että nuori ohjataan palveluihin myös poikkeustilanteessa.”

Toivoa luo myös tulevaisuuden uskoa rakentava viestintä mediassa. Erityisen merkityksellistä tämä on niiden nuorten kannalta, jotka jo ennen kriisiä kokivat näköalattomuutta.

”Suomella ei ole varaa menettää yhtään nuorta. Tehdään yhdessä nuorten kanssa tulevaisuutta poikkeustilanteesta huolimatta”, Terhi Laine summaa.

Mikä on Vamos?

Diakonissalaitoksen Vamos tukee 16-29-vuotiaita nuoria kohti koulu- ja työelämää. Vamoksesta nuori saa oman työntekijän, tukea sekä arjen perusasioihin että tulevaisuuden suunnitteluun. Toiminta on nuorelle vapaaehtoista ja maksutonta. Vamos toimii Suomessa yhdeksällä paikkakunnalla. Yli 12 vuotta toimineessa Vamoksesta on saanut apua yli 12 000 nuorta. Vuonna 2019 palveluissa käyneistä nuorista 87 % koki elämänsä muuttuneen parempaan ja 56 % palvelun päättäneistä eteni työ- tai koulutuspolulle.  https://www.hdl.fi/vamos/

Yhteyshenkilöt

Terhi Laine, johtaja
Vamos ja työllisyys, Diakonissalaitos
terhi.laine@hdl.fi
p. 0400 237 775


Viestintä
Markku Niskanen, viestintäpäällikkö
Diakonissalaitos
p. 050 306 8634
markku.niskanen@hdl.fi

Kuvat

Terhi Laine / Kuvaaja: Teemu Ullgrén
Terhi Laine / Kuvaaja: Teemu Ullgrén
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonissalaitos
Diakonissalaitos
Alppikatu 2
00530 HELSINKI

09 77 501https://www.hdl.fi

Diakonissalaitos tekee työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. 155-vuotias säätiömme tarjoaa yhdessä sen Rinnekodit-palveluliiketoiminnan kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja erityistä tukea tarvitseville ihmisille Yhteiskunnallisena säätiökonsernina rakennamme oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Toiminnasta syntyvä tuotto käytetään tehtäväämme tukea kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos

CoImpact rakentaa parempaa huomista yhdessä - ensimmäiset kumppanit Helsingin kaupunki ja S-Pankki15.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Diakonissalaitoksen ja Gesund Partnersin yhdessä fasilitoima, vaikuttavia tekoja ja yhteiskunnallista muutosta vauhdittava alusta CoImpact on nyt virallisesti käynnistetty. Mukaan on lähtenyt jo kaksi edelläkävijäorganisaatiota: Helsingin kaupunki ja S-Pankki. CoImpactissa uskotaan, että vain yhdessä voimme kohdata ja ratkaista yhteiskuntamme suurimmat haasteet, kuten esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ja mielenterveyskriisin.

Kivikon K-kauppiaat Maaret ja Tomi Pilkevaara saivat Auroran päivän kumppanipalkinnon: ”Suuri yllätys – ja todella suuri ilo!"8.3.2024 13:01:00 EET | Artikkeli

Kun Maaret ja Tomi Pilkevaaran kaupan naapurustoon perustettiin Rinnekodit Silta -asumisyksikkö, he päättivät tutustua Asunto ensin -periaatteella toimivaan yksikköön ja sen asukkaisiin ennakkoluulottomasti. Tästä alkoi molemmille osapuolille paljon iloa tuottanut yhteistyö, josta Pilkevaarat saivat Auroran päivän kumppanipalkinnon.

K-market Kivikon kauppiaspariskunnalle Aurora-kumppanipalkinto arjen ihmisarvotyöstä asunnottomien parissa8.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Diakonissalaitos on tänään luovuttanut Aurora-kumppanipalkinnon helsinkiläisen K-market Kivikon kauppiaille Maaret ja Tomi Pilkevaaralle. Kauppiaspariskunnan ennakkoluuloton ja tiivis yhteistyö naapurustoon reilu vuosi sitten avatun entisten asunnottomien Rinnekodit Silta -yksikön kanssa on esimerkki arjen ihmisarvotyöstä ja ihmisten kohtaamisen tärkeydestä.

Vamoksen vuosi 2023: Laajennettu oppivelvollisuus näkyy nuorten kasvaneena tuen tarpeena21.2.2024 08:26:51 EET | Tiedote

Vuonna 2023 Diakonissalaitoksen Vamos-nuortenpalvelun päättäneistä, haavoittuvassa asemassa olevista nuorista 51 prosenttia siirtyi työ- ja koulutuspoluille. Näin kertoo tänään julkaistu Vamoksen vuosiraportti. Oppivelvollisuuden laajentaminen näkyy Vamoksen toiminnassa siten, että yhä useampi nuori hakeutui palvelun piiriin oppilaitoksen ohjaamana. Palvelun piirissä olevien nuorten hyvinvoinnissa on alueellisia eroja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye