Suomen 4H-liittoSuomen 4H-liitto

Nuorille tienestiä suoraan luonnosta

Jaa
Tiedote 17.7.2018 (Imatra). 4H-järjestö tarjoaa nuorille mahdollisuuden tienata luonnontuotteita keräämällä ja myymällä. Kaakkois-Suomen ensimmäinen 4H Marja-asema avataan Imatralle tänä torstaina.
Kotimaisten luonnontuotteiden kysyntä kasvaa Kaakkois-Suomessa. Marjametsän sato jalostuu esimerkiksi kesäiseksi juomaksi. (Kuva: Kati Laszka / Suomen 4H-liitto)
Kotimaisten luonnontuotteiden kysyntä kasvaa Kaakkois-Suomessa. Marjametsän sato jalostuu esimerkiksi kesäiseksi juomaksi. (Kuva: Kati Laszka / Suomen 4H-liitto)

Eteläkarjalalaisilla nuorilla on tänä kesänä uudenlainen mahdollisuus lisätienestin ansaitsemiseen, kun Etelä-Saimaan 4H-yhdistys avaa 4H Marja-aseman Imatralle torstaina 19.7. Imatran K-Citymarketin edessä päivystävät 4H-nuoret ostavat ja välittävät tänä vuonna erilaisia metsä- ja puutarhamarjoja sekä sieniä. Marjoja voi toimittaa marja-asemalle kuka tahansa, mutta erityisesti nuorien toivotaan innostuvan keruusta.Tulevina vuosina aiotaan vastata myös villiyrttien ja muiden luonnontuotteiden kasvavaan kysyntään.

4H-järjestöllä on vuosikymmenien kokemus luonnontuotteiden keruusta ja välityksestä etenkin Pohjois-Suomessa ja Pohjanmaalla, jossa järjestö on tehnyt uraauurtavaa työtä muun muassa kihokin, kuivatun koivunlehden, kuusenkerkän ja katajanmarjan keruussa ja välityksessä. Pohjanmaalla toiminta on keskittynyt erityisesti puolukan välitykseen. Luonnontuotteiden kysyntä kasvaa sekä Suomessa että ulkomailla ja nyt 4H laajentaa välitystoimintaansa myös kaakkoiseen Suomeen.

”Kaakkois-Suomen yrityksillä on nyt kova kysyntä marjoille ja muille luonnontuotteille. Poimijat ja ostajat eivät kuitenkaan tällä hetkellä kohtaa toisiaan. Kaakkois-Suomessa on selkeä tarve organisoidulle keruu-jakeluverkostolle ja 4H-yhdistysten ylläpitämät marja-asemat ovat osa ratkaisua. Tätä kautta voimme myös tarjota nuorille matalan kynnyksen kanavan saada ansiota ja kokeilla työskentelyä kasvavalla luonnontuotealalla”, kertoo Luonnontuotteista kasvua Kaakkois-Suomeen -hankkeen (2018) hankevastaava Magdaleena Rouhiainen Suomen 4H-liitosta. Hanke selvittää luonnontuotealan pullonkauloja Kaakkois-Suomessa ja kartoittaa erityisesti nuorten mahdollisuuksia osallistua alan kehittämiseen. Hankkeen rahoittaa Kaakkois-Suomen ELY-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.

4H Marja-asemalle toimitetut luonnontuotteet myydään edelleen luonnontuotteiden jalostamiseen erikoistuneelle lappeenrantalaiselle Kaskein Marjalle. Kaskein Marjan kautta eteläkarjalalaiset metsämarjat ja -sienet päätyvät paitsi lähikauppoihin myös kansainvälisille markkinoille aina Kiinaan asti.

4H Marja-asema ottaa vastaan marjoja ja sieniä Imatran K-Citymarketin pihassa (Tietäjänkatu 2, Imatra) arkisin klo 9-17.

Toimittajat ovat tervetulleita avajaisiin

Imatran 4H Marja-asema aloittaa toimintansa torstaina 19.7. klo 9 alkaen K-Citymarket Imatran pihassa (Tietäjänpolku 2, Imatra). Haastatteluja aamupäivällä antavat Etelä-Saimaan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Helena Puustinen ja Luonnontuotteista kasvua Kaakkois-Suomeen -hankkeen hankekoordinaattori Magdaleena Rouhiainen.

Luonnontuotteista kasvua Kaakkois-Suomeen -hanke on osa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2014-2020. Hankkeen rahoittaa Kaakkois-Suomen ELY-keskus.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yhteystiedot:


Magdaleena Rouhiainen
Hankevastaava
Luonnontuotteista kasvua Kaakkois-Suomeen -selvityshanke
044 783 0319
magdaleena.rouhiainen@4h.fi
Suomen 4H-liitto


Helena Herttuainen
Hankejohtaja, Aluejohtaja
p. 050 441 8636
helena.herttuainen(at)4h.fi
Suomen 4H-liitto

Kuvat

Kotimaisten luonnontuotteiden kysyntä kasvaa Kaakkois-Suomessa. Marjametsän sato jalostuu esimerkiksi kesäiseksi juomaksi. (Kuva: Kati Laszka / Suomen 4H-liitto)
Kotimaisten luonnontuotteiden kysyntä kasvaa Kaakkois-Suomessa. Marjametsän sato jalostuu esimerkiksi kesäiseksi juomaksi. (Kuva: Kati Laszka / Suomen 4H-liitto)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen 4H-liitto
Suomen 4H-liitto
Karjalankatu 2 A
00520 Helsinki

https://www.4h.fi

4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö. 

Annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.

4H-järjestö muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 200 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Toiminnassamme on mukana 45 000 jäsentä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen 4H-liitto

Vuoden 4H-yrittäjä Mandi Koskela, 14, loi tankotanssiharrastuksestaan menestyvää liiketoimintaa26.3.2024 07:58:00 EET | Tiedote

Valtakunnallisessa Vuoden 4H-yritys -kilpailussa palkitaan vuosittain menestyviä nuoria 4H-yrittäjiä. Tankotanssiharrastuksestaan monipuolista liiketoimintaa tehnyt ranualainen Mandi Koskela nousi tuomariston suosikiksi nuorempien sarjassa 4H-yrityksellään MandiKo. Vanhempien sarjan voittajaksi nousi ylöjärveläinen 4H-yritys Nuppula. 19-vuotias Elsa Tabell otti riskin laajentaessaan yritystoimintaansa perustamalla Nuppula pop-upin vanhaan rintamamiestaloon. Kilpailussa jaettiin lisäksi toinen ja kolmas sija molemmissa sarjoissa.

Harrastustoiminnassa ansioituneita nuoria palkitaan 4H-stipendeillä19.3.2024 08:03:00 EET | Tiedote

4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten 4H-stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus. 4H-säätiön myöntämät 14 valtakunnallista stipendiä jaetaan Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä tiistaina 2.4. kello 14.30. Media on tervetullut tilaisuuteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye