Aalto EE

Nuorisoasiainkeskus ja Aalto EE auttavat järjestöjä johtajuudessa

Jaa
Aalto University Executive Educationin (Aalto EE) ja Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskuksen yhteinen johtajuuspäivä helsinkiläisille nuorisojärjestöille kerää yhteen lähes 40 järjestöjohtajaa ja tiiminvetäjää maanantaina 24. lokakuuta. Aalto EE lahjoittaa päivän sisällön, joka tukee järjestöjen vetäjien ja toimihenkilöiden osaamista uusien palvelujen kehittämisessä, erilaisten toimintamallien soveltamisessa sekä itsensä ja muiden johtamisessa.

"Kaikissa vastuullisuustoimenpiteissämme tähtäämme suurimpaan mahdolliseen vaikuttavuuteen. Usein se saavutetaan juuri ydintehtävämme johtamisen kehittämisen välineillä. Helsingin kaupunki on ollut meille pitkäaikainen tärkeä kumppani, ja on ollut hienoa saada todistaa läheltä myös Nuorisoasiainkeskuksen muutoksen kaarta. Olen käyttänyt sitä itsekin tapausesimerkkinä monissa valmennuksissani", kertoo Aalto EE:n toimitusjohtaja, käytäntöön suuntautunut professori Pekka Mattila.

Järjestöt ovat korvaamaton osa helsinkiläistä nuorisotyötä. Nuorisotoimen tehtävä onkin edistää näiden järjestöjen toimintaedellytyksiä ja saada aikaan enemmän yhteistä tekemistä ja kumppanuutta. Järjestöt ovat monien muutosten edessä talouden tiukentuessa sekä monikulttuurisuuden vahvistuessa ja nuorten työttömyyden lisääntyessä.

”Nuorisoasiainkeskuksessa näemme, että tehtävämme ei ole vain pyörittää kaupungin palveluja, vaan varmistaa että koko Helsinki toimii hyvin nuorille. Nuorten ja heidän perheidensä etu on, että Helsingissä on vahva ja moniääninen kansalaisyhteiskunta. Sekä taloudelliset edellytykset että ihmisten odotukset vapaaehtoistoiminnalle ovat voimakkaassa muutoksessa. On hienoa, että myös Suomen parhaat johtamiskoulutuksen ammattilaiset tunnistavat nuorisojärjestöjen arvon huomisen rakentajana”, sanoo Helsingin kaupungin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio.

Helsinkiläinen nuorisojärjestökenttä on muuttunut melkoisesti viime vuosina. Perinteisten toimijoiden kuten Pääkaupunkiseudun partiolaisten, SPR:n Helsingin ja Uudenmaan piirin ja Helsingin NMKY:n lisäksi mukaan on tullut runsaasti myös monikulttuurisia nuoriso- ja kansalaisjärjestöjä. Monet näistä ovat mukana myös johtajuuspäivässä.

Päivän aikana tutustutaan palvelutoiminnan asiakaslähtöiseen kehittämiseen sekä palveluinnovaatioihinta, organisaation energian johtamiseen ja mobilisointiin sekä siihen, miten olla paras versio itsestään johtajana. Myös järjestön johtamisen erityispiirteitä käydään päivän aikana läpi. Valmentajina toimivat Aalto EE:n asiantuntijat: käytäntöön suuntautunut professori Pekka Mattila, tutkija, KTT Mikko Laukkanen sekä tutkija Riitta Lumme-Tuomala.

Lisätietoja

Pekka Mattila
toimitusjohtaja, professori (professor of practice)
Aalto University Executive Education Oy
Puhelin: 040 738 7221
pekka.mattila@aaltoee.fi

Tommi Laitio
nuorisotoimenjohtaja
Helsingin kaupunki
Puhelin: 050 5634 950
tommi.laitio@hel.fi

Aalto University Executive Education Oy

Aalto University Executive Education tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja (Aalto EE) ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta (Aalto PRO) sekä palveluita yrittäjyyden kehittämiseksi (Aalto ENT). Monipuolisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto.

Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi Aalto EE tarjoaa ohjelmia Puolassa, Ruotsissa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Kiinassa, Indonesiassa, Iranissa sekä Baltiassa ja Venäjällä. Aalto University Executive Educationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,5 prosentin parhaimmistoon.

Helsingin kaupungin nuorisoasiankeskus

Nuorisoasiankeskus tuottaa yhdessä nuorten kanssa kulttuuripalveluita ja harrastuksia. Lisäksi edistämme nuorten yhteiskunnallista osallistumista ja tarjoamme nuorille tukea ja neuvontaa. Ydinkohderyhmämme ovat 10–18-vuotiaat nuoret ja nuorisojärjestöt. Meillä on yli 400 työntekijää, joista yli puolet on nuoriso-ohjaajia. Toimimme noin 60 tilassa eri puolilla Helsinkiä. Nuorisotyötä tehdään nuorisotaloissa, muissa toimipaikoissa ja projekteissa. Nuorisoasiankeskus tukee monin keinoin nuorisojärjestöjä ja nuorten ryhmiä.

Nuorisoasiainkeskus tarjoaa nuorille valtaa ja vastuuta, vahvistaa luottamusta omaan ja ympäristön tulevaisuuteen, tuottaa ja käyttää tietoa helsinkiläisten nuorten elämästä, auttaa nuoria käyttämään ja muuttamaan Helsinkiä, tekee enemmän siellä ja niiden kanssa, jotka tarvitsevat enemmän, parantaa asuinalueita yhdessä muiden kanssa ja auttaa helsinkiläisiä tekemään asioita yhdessä.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto EE
Aalto EE
Runeberginkatu 14-16
00100 HELSINKI

010 8373700https://www.aaltoee.fi/

Aalto University Executive Education and Professional Development

Aalto University Executive Education and Professional Development (Aalto EE) tarjoaa vaikuttavia liikkeenjohdon ja asiantuntijoiden valmennus-, koulutus- ja kehittämispalveluita. Aalto EE yhdistää laaja-alaisesti käytännön osaamisen sekä Aalto-yliopiston uusimman tutkimustiedon. Toimimme elämänlaajuisen oppimisen alustana liikkeenjohdolle ja asiantuntijoille heidän uransa eri vaiheissa, sekä organisaatioiden strategisena kumppanina mahdollistaen uudistumisen nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Koulutusohjelmamme antavat konkreettisia ratkaisuja, älyllistä pääomaa ja ammatillista etumatkaa niin yksilöille kuin organisaatioille.

Aalto EE:llä on kaksi tukikohtaa: päätoimistomme ja -koulutustilamme sijaitsevat Helsingissä, Aasian alueen toimintoja koordinoidaan puolestaan Singaporesta käsin. Suomen ja Singaporen lisäksi tarjoamme ohjelmia kansainvälisesti. Osana Aalto-yliopistoa Aalto EE:llä on kolme arvostetuinta yliopistomaailman laatuakkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Kuulumme näin ollen maailman instituutioista koostuvaan yhden prosentin parhaimmistoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto EE

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye