Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Nuorten itsemääräämisoikeus, huoli ympäristöstä sekä tarve nuorten omille tapahtumille korostuivat, kun RuutiBudjetista jaettiin 150 000 euroa nuorten valitsemiin kohteisiin

Jaa
Helsinki juhli nuorten vaikuttamista RuutiGaalassa Suvilahden Tiivistämössä 3.12. Illan aikana palkittiin nuorten vaikuttamismahdollisuuksia edistäneitä tahoja sekä julkistettiin 150 000 euron RuutiBudjetista nuorten valitsemiin kohteisiin jaetut rahasummat. Gaala huipentui Helsingin nuorisoneuvoston vaalien tuloksen julkistamiseen. Nuorisoneuvostoon valittiin nyt ensimmäistä kertaa 30 edustajaa kaksivuotiselle kaudelle.
Nuorten itsemääräämisoikeus, huoli ympäristöstä sekä tarve nuorten omille tapahtumille korostuivat, kun RuutiBudjetista jaettiin 150 000 euroa nuorten valitsemiin kohteisiin. Kuva: Amir Tahvonen
Nuorten itsemääräämisoikeus, huoli ympäristöstä sekä tarve nuorten omille tapahtumille korostuivat, kun RuutiBudjetista jaettiin 150 000 euroa nuorten valitsemiin kohteisiin. Kuva: Amir Tahvonen

Kulunut vuosi on ollut nuorten vaikuttamistoiminnan kannalta menestyksekäs. Tämän huomioivat myös RuutiGaalassa puhuneet apulaispormestarit Nasima Razmyar (kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala) ja Pia Pakarinen (kasvatuksen ja koulutuksen toimiala). Razmyar toi esiin, että nuorten osallistuva budjetointi RuutiBudjeti järjestettiin tänä vuonna jo seitsemännen kerran, ja nuorten hienon esimerkin viitoittamana toteutettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös osallistavan budjetoinnin äänestys koko kaupungin tasolla. Pakarinen puolestaan huomioi, että Helsingin nuorisoneuvoston osaaminen ja vaikutusvalta ovat lisääntyneet merkittävästi viimeisen parin vuoden aikana. Hän korosti sekä nuorisoneuvoston että oppilas- ja opiskelijakuntien asiantuntijuutta toimialan palvelujen kehittämisen kannalta.

RuutiGaala huipentui Helsingin nuorisoneuvoston vaalien tuloksen julkistamiseen. Nuorisoneuvostoon valittiin 30 jäsentä kaudelle 2020-21. Nuorisoneuvostoon tulivat valituiksi August Kiattrakoolchai, Inka Karlsson, Nella Salminen, Jimi Joutsio, Kukka Luukanen, Alma Rantalaiho, Verneri Hirn, Iris Kässi, Lana Bulatova, Lauri Pyykkö, Hugo Dahlberg, Waleed Ahmed, Miro Maaranen, Ahmednur Farah, Jenni Ahonen, Jemina Sandell, Kiti Kuortti, Lumia Pesonen, Niko Partanen, Oona Sainio, Jenny Vu, Sampo Hallivuori, Elo Umukoro, Olivia Sorvari, Victor Ocampo, Max TalviOja, Aisha Mahmood, Katja Legeza, Joel Helin ja Elias Mustamand.

Vaaleissa annettiin kaiken kaikkiaan 9396 ääntä ja äänestysprosentti oli 35,4%. Äänioikeutettuja olivat kaikki vuosina 2002–2006 syntyneet helsinkiläiset.

RuutiGaalassa palkittiin 12 koulua ja oppilaitosta erinomaisesta äänestysaktiivisuudesta. Koulujen ja oppilaitosten oppijat osallistuivat RuutiBudjetti- ja OmaStadi-äänestyksiin sekä nuorisoneuvoston vaalien äänestyksiin. OmaStadi oli suurin julkisen sektorin järjestämä sähköinen äänestys Suomessa ja OmaStadin kokonaisäänestysprosentti oli n. 8%, mutta kouluissa ja oppilaitoksissa OmaStadin äänestysprosentti kipusi 31 %:iin.

RuutiBudjetista rahaa mm. ympäristön hyväksi, groomingia vastaan sekä nuorten tapahtumiin

Gaalassa julkistettiin 150 000 euron RuutiBudjetista nuorten ideoimille ja valitsemille kohteille jaetut rahasummat. Teemoissa korostuivat nuorten itsemääräämisoikeus sekä ympäristöteemat. Tukea saivat mm. groomingin vastainen MITÄ JOS SUN MUTSIS NÄKIS -kampanja, nuorten voimavaroja ja turvataitoja vahvistava Nuorten omat rajat ja turvallisuus -kampanja sekä nuorten ideoima Itämeri puhtaaksi -festivaali. Lisäksi tukea saivat mm. useat nuorten omat tapahtumat.

RuutiBudjetti on osallistuvan budjetoinnin malli, jossa 13–17-vuotiaiden nuorten vapaa-ajan toiminnasta, palveluista ja budjetin kohdentamisesta päätetään yhdessä nuorten kanssa. Nuoret ovat kehittäneet vuoden aikana paikallisissa työpajoissa kymmeniä erilaisia toimenpide-ehdotusta, joihin jaettiin 150 000 euroa Helsingin kaupungin nuorisopalvelujen vuoden 2019 budjetista. Lopullinen päätös summan jakautumisesta tehtiin alueellisissa nuorten neuvottelukunnissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Helsingin nuorisoneuvosto:
Nuoriso-ohjaaja Harri Liikala
nuorisopalvelut, Helsingin kaupunki / kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
harri.liikala@hel.fi
Puh. 040 125 7859

RuutiBudjetti:
Suunnittelija Johanna Laukkanen
nuorisopalvelut, Helsingin kaupunki / kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
puh. 040 358 0815
johanna.laukkanen@hel.fi

Viestintäsuunnittelija Kati Hurme
viestintä ja markkinointi
Helsingin kaupunki / kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
puh. 040 620 4092
kati.hurme@hel.fi

Kuvat

Nuorten itsemääräämisoikeus, huoli ympäristöstä sekä tarve nuorten omille tapahtumille korostuivat, kun RuutiBudjetista jaettiin 150 000 euroa nuorten valitsemiin kohteisiin. Kuva: Amir Tahvonen
Nuorten itsemääräämisoikeus, huoli ympäristöstä sekä tarve nuorten omille tapahtumille korostuivat, kun RuutiBudjetista jaettiin 150 000 euroa nuorten valitsemiin kohteisiin. Kuva: Amir Tahvonen
Lataa

Nasima Razmyar muistutti, että nuorten osallistuva budjetointi RuutiBudjeti järjestettiin tänä vuonna jo seitsemännen kerran. Kuva: Amir Tahvonen
Nasima Razmyar muistutti, että nuorten osallistuva budjetointi RuutiBudjeti järjestettiin tänä vuonna jo seitsemännen kerran. Kuva: Amir Tahvonen
Lataa
Pia Pakarinen kiitteli yhteistyötä nuorisoneuvoston sekä oppilas- ja opiskelijakuntien kanssa. Kuva: Amir Tahvonen
Pia Pakarinen kiitteli yhteistyötä nuorisoneuvoston sekä oppilas- ja opiskelijakuntien kanssa. Kuva: Amir Tahvonen
Lataa
Nuorisoneuvostoon valittiin nyt ensimmäistä kertaa 30 edustajaa kaksivuotiselle kaudelle. Kuva: Amir Tahvonen
Nuorisoneuvostoon valittiin nyt ensimmäistä kertaa 30 edustajaa kaksivuotiselle kaudelle. Kuva: Amir Tahvonen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/

Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye