Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Nuorten leimautumisen tunteita taklataan Työttömyys #eiolehäpeä -kampanjalla

Jaa

Suomessa on työttömiä tällä hetkellä noin 192 000 ja työttömyysaste on noin seitsemän prosenttia. Nuorten keskuudessa työttömyys koetaan usein häpeäksi. Työttömyys #eiolehäpeä -kampanja antaa kasvot sille, että työttömyys on monelle yksi elämänvaihe, ei häpeä.

Juuso Mattila ja Minna Flyktman Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osastolta ovat Työttömyys #eiolehäpeä -kampanjan ideoijat. (Kuva: Matti Keponen)
Juuso Mattila ja Minna Flyktman Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osastolta ovat Työttömyys #eiolehäpeä -kampanjan ideoijat. (Kuva: Matti Keponen)

Sosiaaliseen mediaan suunnitellussa kampanjassa haastetaan ihmisiä ottamaan kuvia Työttömyys #eiolehäpeä -kyltin kanssa ja jakamaan kuvia omissa kanavissaan. Lisäksi Facebookiin tulee kuvakehys, jonka voi lisätä profiilikuvaansa.

Kampanja sai alkunsa Ohjaamo Helsingin nuorten osallisuustapahtumasta, jossa nousi esille nuorten työttömyydestä kokema häpeä. "On hävettävää olla työtön. Työttömyys on leima." Nuoret kokevat toisten nuorten ja yhteiskuntamme suhtautuvan työttömiin ”mee töihin, pummi” -asenteella. Tämä johtaa monilla häpeään ja piilotteluun, mikä voi johtaa syrjäytymiseen ja työttömyyden pitkittymiseen. Työttömyys on harvalla oma valinta, joskus työtä ei vain löydä heti. Työttömyyden takana voivat olla myös muut syyt, kuten terveydelliset haasteet, joita ei aina näe ulospäin.

Jokainen ihminen, niin työtön kuin kuka tahansa muukin, on oma, arvokas yksilönsä. Työttömyys #eiolehäpeä-kampanjalla nuorten työnhakijoiden parissa työskentelevä kaupungin väki haluaa osoittaa, että työttömyys on monelle yksi elämänvaihe. Suurin osa on ollut joskus työttömänä ja jokainen voi joutua työttömäksi omista valinnoistaan riippumatta. Kenenkään ei pitäisi joutua häpeämään itseään siksi, että ei ole työssä.

Kampanjan toteuttaa Ohjaamo Helsinki 28. elokuuta 2018 alkaen. Ohjaamo Helsinki on nuorten monialainen neuvonta- ja palvelupiste Helsingissä, Fredrikinkatu 48:ssa. Kampanjan aikana Ohjaamo Helsinki jakaa sosiaalisessa mediassa kertomuksia työttömyydestä ja sen tuottamasta häpeästä. Kampanjassa haastatellaan muun muassa häpeätutkija Ben Malista. Tarkoituksena on haihduttaa työttömyyden häpeää, kertoa, että työttömyys ei ole ikuista ja antaa kasvot sille, että työtön voi olla kuka tahansa meistä.

Kampanjan verkkosivut:
Kampanjamateriaaleja on ladattavissa vapaasti www.eiolehäpeä.fi-sivustolta.

Somessa:
#eiolehäpeä


Ohjaamo Helsinki saa rahoituksensa Euroopan sosiaalirahastolta, Helsingin kaupungilta ja hallituksen erityismäärärahoista. Toiminnan koordinoinnista vastaa Helsingin kaupungin elinkeino-osaston työllisyyspalvelut- ja maahanmuuttoyksikkö.




Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osasto:
asiantuntija Minna Flyktman, puh. 040 169 0370, s-posti: minna.flyktman@hel.fi ja kehittämiskoordinaattori Juuso Mattila, puh. 040 193 6309, s-posti: juuso.mattila@hel.fi

Kuvat

Juuso Mattila ja Minna Flyktman Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osastolta ovat Työttömyys #eiolehäpeä -kampanjan ideoijat. (Kuva: Matti Keponen)
Juuso Mattila ja Minna Flyktman Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osastolta ovat Työttömyys #eiolehäpeä -kampanjan ideoijat. (Kuva: Matti Keponen)
Lataa
Häpeätutkiija Ben Malinen korostaa, että häpeä lähtee vain puhumalla. (Kuva: Matti Keponen)
Häpeätutkiija Ben Malinen korostaa, että häpeä lähtee vain puhumalla. (Kuva: Matti Keponen)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Helsingin kaupunginkanslia on kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen suunnittelu-, valmistelu- ja toimeenpanoelin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme