EHYT

Nuorten päihdekokeilujen siirtäminen myöhempään ikään ehkäisee ongelmia

Jaa

SuomiAreenassa keskusteltiin huumeista. Lähes puolet nuorista aikuisista ilmoittaa kokeilleensa laitonta päihdettä joskus elämässään. Varhainen aloitusikä altistaa usein päihderiippuvuudelle. Lasten ja nuorten päihteiden käyttöä ehkäisemään uusi hallitus on luvannut luoda Islannin innoittamana ”Suomen mallin”. EHYT ry muistuttaa, ettei Suomen malli saa supistua pelkästään harrastusten tukemiseksi.

Suomalaisista 25-34-vuotiaista lähes joka toinen on joskus kokeillut jotain huumetta. Erityisesti kannabiksen kokeilu on nelinkertaistunut vuodesta 1992. Asenteet huumeita kohtaan ovat lieventymässä, joka voi edelleen lisätä nuorten käyttökokeiluja.

”Tutkimusten mukaan päihteiden varhainen käytön aloitus enteilee suurempaa riskiä päihderiippuvuuteen. On pohdittava esimerkiksi millä keinoin saadaan lasten ja nuorten alkoholi- ja huumekokeiluja siirrettyä myöhemmäksi”, toteaa Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Juha Mikkonen.

Päihde-ehkäisyyn toimivan mallin voi tarjota Islannin malli, jota on viety jo 18 Euroopan maahan ja muihin maanosiin. 20 vuotta sitten islantilaisnuoret olivat Euroopan kovimpia alkoholinkuluttajia: nyt he ovat Euroopan raittiimpia. Päihteiden, myös huumeiden käytön radikaalin laskun takana on pitkäkestoinen ja järjestelmällinen työ päihdehaittojen ehkäisemiseksi.

Islannissa on tuettu monipuolisesti nuorten vapaa-ajan toimintaa, jonka on todettu mahdollistavan luonnollisia hyvänolontunteita ja vähentävän päihteiden käyttö. Lisäksi Islannissa panostettiin voimakkaasti vanhemmuustaitoihin, ajantasaisen tutkimustiedon hyödyntämiseen sekä paikalliseen yhteistyöhön viranomaisten, koulun ja kodin välillä.

”Kun kysyimme SuomiAreenan kävijöiltä mitä he pitävät onnistuneena päihdetyönä, vastauksissa toistui voimakkaasti vanhemmuuden tukeminen.” Vastauksia saatiin yli sata.

Uusi hallitus on ilmoittanut satsaavansa noin 50 miljoonaa Islannin kokemusten pohjalta kehitettävään ”Suomen malliin”, jossa tarjotaan jokaiselle lapselle ja nuorelle harrastus koulupäivän yhteyteen.

”Mikäli mallin halutaan toimivan nuorten päihteiden käytön vähentämisessä, pelkkä harrastaminen ei riitä. Ehkäisevään päihdetyöhön tarvitaan pysyviä rakenteita alueellisesti ja paikallisesti. On tuettava vanhemmuutta Islannin tavoin ja osallistettava paikalliset toimijat edistämään lasten asiaa. Lisäksi on tuotava käyttöön testattuja ehkäisevän työn menetelmiä.”

Islannissa on palkattu jokaiseen kuntaan päihde-ehkäisyn asiantuntija.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
Juha Mikkonen
toiminnanjohtaja
EHYT ry
p. 050 527 4780
juha.mikkonen@ehyt.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 27
00510 HELSINKI

ehyt@ehyt.fihttp://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Työ ulottuu lapsista ja nuorista työ- ja eläkeikäisiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Lämmin vanhemmuus voi suojata lasta päihteiden käytöltä ja mielenterveysongelmilta12.4.2019 08:00:00 EESTTiedote

Tilastojen mukaan nuorten päihteiden käyttö on laskussa, mutta laskeva kehityssuunta ei koske kaikkia nuoria. Esimerkiksi alkoholin käyttö on paljon yleisempää ammatillisissa oppilaitoksissa kuin lukioissa ja erot näyttävät kasvavan. Samat tekijät altistavat sekä liialliselle päihteiden käytölle että mielenterveysongelmille, toisaalta samankaltaiset tekijät myös suojaavat niiltä kummaltakin. Näihin tekijöihin kannattaa vaikuttaa jo lapsuudessa, jolloin ehkäisy on kaikkien helpointa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme