EHYT

Nuorten päihdekokeilujen siirtäminen myöhempään ikään ehkäisee ongelmia

Jaa
SuomiAreenassa keskusteltiin huumeista. Lähes puolet nuorista aikuisista ilmoittaa kokeilleensa laitonta päihdettä joskus elämässään. Varhainen aloitusikä altistaa usein päihderiippuvuudelle. Lasten ja nuorten päihteiden käyttöä ehkäisemään uusi hallitus on luvannut luoda Islannin innoittamana ”Suomen mallin”. EHYT ry muistuttaa, ettei Suomen malli saa supistua pelkästään harrastusten tukemiseksi.

Suomalaisista 25-34-vuotiaista lähes joka toinen on joskus kokeillut jotain huumetta. Erityisesti kannabiksen kokeilu on nelinkertaistunut vuodesta 1992. Asenteet huumeita kohtaan ovat lieventymässä, joka voi edelleen lisätä nuorten käyttökokeiluja.

”Tutkimusten mukaan päihteiden varhainen käytön aloitus enteilee suurempaa riskiä päihderiippuvuuteen. On pohdittava esimerkiksi millä keinoin saadaan lasten ja nuorten alkoholi- ja huumekokeiluja siirrettyä myöhemmäksi”, toteaa Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Juha Mikkonen.

Päihde-ehkäisyyn toimivan mallin voi tarjota Islannin malli, jota on viety jo 18 Euroopan maahan ja muihin maanosiin. 20 vuotta sitten islantilaisnuoret olivat Euroopan kovimpia alkoholinkuluttajia: nyt he ovat Euroopan raittiimpia. Päihteiden, myös huumeiden käytön radikaalin laskun takana on pitkäkestoinen ja järjestelmällinen työ päihdehaittojen ehkäisemiseksi.

Islannissa on tuettu monipuolisesti nuorten vapaa-ajan toimintaa, jonka on todettu mahdollistavan luonnollisia hyvänolontunteita ja vähentävän päihteiden käyttö. Lisäksi Islannissa panostettiin voimakkaasti vanhemmuustaitoihin, ajantasaisen tutkimustiedon hyödyntämiseen sekä paikalliseen yhteistyöhön viranomaisten, koulun ja kodin välillä.

”Kun kysyimme SuomiAreenan kävijöiltä mitä he pitävät onnistuneena päihdetyönä, vastauksissa toistui voimakkaasti vanhemmuuden tukeminen.” Vastauksia saatiin yli sata.

Uusi hallitus on ilmoittanut satsaavansa noin 50 miljoonaa Islannin kokemusten pohjalta kehitettävään ”Suomen malliin”, jossa tarjotaan jokaiselle lapselle ja nuorelle harrastus koulupäivän yhteyteen.

”Mikäli mallin halutaan toimivan nuorten päihteiden käytön vähentämisessä, pelkkä harrastaminen ei riitä. Ehkäisevään päihdetyöhön tarvitaan pysyviä rakenteita alueellisesti ja paikallisesti. On tuettava vanhemmuutta Islannin tavoin ja osallistettava paikalliset toimijat edistämään lasten asiaa. Lisäksi on tuotava käyttöön testattuja ehkäisevän työn menetelmiä.”

Islannissa on palkattu jokaiseen kuntaan päihde-ehkäisyn asiantuntija.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
Juha Mikkonen
toiminnanjohtaja
EHYT ry
p. 050 527 4780
juha.mikkonen@ehyt.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 17-19
00510 Helsinki

050 344 7930http://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntijajärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Selvitys: Alaikäisten nikotiinipussien käyttö nousi kahdessa vuodessa 23 %11.4.2024 11:28:40 EEST | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tuoreen selvityksen mukaan nuorten nikotiinipussien ja sähkösavukkeiden käyttö on merkittävästi lisääntynyt viime vuosina, kun taas perinteisten nikotiinituotteiden, kuten tupakan ja nuuskan, käyttö on pysynyt ennallaan. Vuoden 2024 selvityksessä paljastui, että 15–29-vuotiaiden nuorten nikotiinipussien käyttö on kolminkertaistunut, ja sähkösavukkeiden käyttö kasvanut lähes puolella vain kahdessa vuodessa.

Tiedote: Kehysriihessä tulee ottaa haittaverot käyttöön ja panostaa ennaltaehkäisyyn5.4.2024 11:24:36 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen finanssipolitiikan tavoitteena on vahvistaa julkista taloutta ja kääntää Suomen velkaantumiskehitys. Hallitus on kokoontumassa huhtikuussa 2024 kehysriiheen, jossa määritellään taloudelliset raamit tuleville vuosille. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry katsoo, että hallituksen tulee edistää talouskasvua tukevaa, vastuullista ja ennaltaehkäisevää päihdepolitiikkaa.

Nettirahapeleihin saatava yhteiset pelirajoitukset – haittoihin puuttuminen ei voi olla yhtiöiden vapaaehtoisuuden varassa29.2.2024 14:37:18 EET | Tiedote

Suomi on siirtymässä nettirahapelaamisessa lisenssijärjestelmään, minkä vuoksi Suomen markkinoilla toimii pian entistä useampi rahapelejä tarjoava yhtiö. Lisenssin saaneita yhtiöitä tulisi koskea samat lakisääteiset pelirajoitukset ja haittojen ehkäisytoimet, jotta rahapeliongelmat ja -haitat eivät lähde nykyistä jyrkempään kasvuun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye