DiakonissalaitosDiakonissalaitos

Nuorten yhteydenotot Diakonissalaitoksen Vamokseen lisääntyivät loppukesällä

Jaa

Kesän lopulla nuoret hakeutuivat Diakonissalaitoksen Vamos-palveluihin aiempaa enemmän. Yhteyttä on otettu varsinkin nettisivujen kautta. Pääkaupunkisedun lisäksi Vamos toimii kuudella paikkakunnalla. Syksyllä Vamos-työ käynnistyy myös Tampereella sekä Kemin ja Tornion alueella.

Diakonissalaitoksen Vamos. Kuva: Teemu Ullgrén.
Diakonissalaitoksen Vamos. Kuva: Teemu Ullgrén.

Korona-aalto merkitsee nuorille yksin jäämisen ja epävarmuuden tunteita sekä samalla riskiä syrjäytyä. Etäopetus, eristäytyminen, opiskelu- tai koulutuspaikan puuttuminen heikentävät monen nuoren uskoa tulevaisuuteen.

”Vamoksen yksilövalmennuksessa keskitytään nuoren tarpeiden kuulemiseen, elämäntilanteeseen ja tulevaisuuden rakentamiseen. Toiminta on hyvin nuorilähtöistä. Ohjattu ryhmävalmennus puolestaan tarjoaa vertaistukea ja sosiaalisten taitojen kehittämistä. Säännöllinen toiminta luo nuoren elämään viikkorytmiä. On erittäin tärkeää, että kukaan ei jää tässä tilanteessa yksin”, sanoo Diakonissalaitoksen Vamoksen johtaja Terhi Laine.

Nuorten yhteydenottoja Vamokseen tulee jatkuvasti. Helsingissä keväällä palvelussa mukana oleviin nuoriin oltiin aktiivisesti yhteydessä, vaikka osa nuorista jätti valmennuksen tauolle.

”Haluamme viestiä nuorelle, että olemme täällä, kun hän haluaa taas mukaan. Helsingin Vamoksessa voi myös suorittaa kesken jääneitä perusopintoja Suomen Diakoniaopiston opettajien opetuksessa tai ammatilliseen koulutukseen valmistavia Valma-opintoja Stadin ammattiopiston ryhmässä”, kertoo palvelualuejohtaja Jenni Oliveira.

Vamos-työtä tehdään myös maahanmuuttajanaisten parissa. Monet heistä työskentelevät palvelualoilla, joilla työt ovat vähentyneet.

”Seurantasoittojen perusteella useat naiset ovat joutuneet uudelleen työttömiksi tai keskeyttäneet opintonsa. Tuen tarvetta olisi nyt todella paljon. Asiakkaiden, joista monilla on useita pieniä lapsia ja arkuus liikkua julkisilla liikennevälineillä koronan vuoksi tuovat omat hankaluutensa. Monelle digivalmennus on vaikeaa puutteellisten tietokonetaitojen vuoksi”, toteaa projektipäällikkö Aino Bain työn haasteista.

Espoossa Vamos jalkautui kesällä nuorten pariin. Siellä tavoitetaan myös koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevia nuoria, joiden äidinkieli on muu kuin suomi. Monet nuoret tarvitsevat tukea tulevaisuutensa suunnitteluun.

”Koronan vuoksi moni nuori on joutunut lomautetuksi tai työttömäksi, ja tämä on lisännyt kysyntää valmennukselle. Nuorten saaminen takaisin työelämään tai opintoihin on tärkeä, muistuttaa yksikönjohtaja Minna Latonen.

Vantaalla Vamos järjestää opintopiiritoimintaa koululaisille, joilla suomi on toisena kielenä, antaa uravalmennusta sekä tarjoaa Uudenmaan Marttojen vetämiä nuorten ruokakursseja. Lisäksi Länsi-Vantaan peruskouluilla järjestetään välituntitoimintaa, joka yhdistää koululaisia eri taustoista. 

”Vantaa on väkilukuun suhteutettuna Suomen monikulttuurisin kaupunki, joten kulttuurisensitiivistä ja monikielistä Vamos-valmennusta tarvitaan täällä jatkossakin”, sanoo projektipäällikkö Maarit Lankinen-Kivimäki.

Yritysyhteistyötä entistä enemmän

Vamos tekee aktiivisesti yhteistyötä sekä oppilaitosten että työpaikkojen kanssa. Tarkoitus on tiivistää yhteyksiä paikallisiin yrityksiin, sillä näin nuoret saavat tarvitsemaansa yhteisön tukea ja kannustusta työuralle. Yritykset tarjoavat nuorille myös mahdollisuuksia tutustua työelämään. Moni yrittäjä on jakanut nuorille suunnatussa ”Työelämäpäivässä” oman uratarinansa, mikä on ollut nuorille hyvin merkityksellistä.

Yritysten ja yksityisten ihmisten tuki ja lahjoitukset mahdollistavat osaltaan pysyvämmän Vamos-toiminnan. Hyödynsaajina ovat tukea tarvitsevat nuoret. Yhteistyö paikallisten yritysten ja järjestöjen kanssa on kannattavaa, koska nuoret löytävät niiden avulla polkuja työelämään, esimerkiksi työkokeiluun tai kuntouttavaan työtoimintaan.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja

Terhi Laine, johtaja
Vamos-palvelut, Diakonissalaitos
p. 0400 237 775
terhi.laine@hdl.fi

Iiris Kivimäki, varainhankinnan asiantuntija
Diakonissalaitos, Yritysvarainhankinta
p. 050 582 6396
iiris.kivimaki@hdl.fi

Kuvat

Diakonissalaitoksen Vamos. Kuva: Teemu Ullgrén.
Diakonissalaitoksen Vamos. Kuva: Teemu Ullgrén.
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonissalaitos
Diakonissalaitos
Alppikatu 2
00530 HELSINKI

09 77 501http://www.hdl.fi

Mikä on Vamos?

Diakonissalaitoksen Vamos tukee pääasiassa 16-29-vuotiaita nuoria kohti opintoja ja työelämää. Lisäksi Vamos tarjoaa yksittäisissä hankkeissa tukea lapsille ja eri-ikäisille aikuisille. Vamoksesta nuori saa oman työntekijän, tukea sekä arjen perusasioihin että tulevaisuuden suunnitteluun. Toiminta on nuorelle vapaaehtoista ja maksutonta. Vamos toimii Suomessa yhdeksällä paikkakunnalla: Espoossa, Helsingissä, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Rovaniemellä, Siilinjärvellä, Turussa ja Vantaalla. Yli 12 vuotta toimineessa Vamoksesta on saanut apua yli 12 000 nuorta. Vuonna 2019 palveluissa käyneistä nuorista 87 % koki elämänsä muuttuneen parempaan ja 56 % palvelun päättäneistä eteni työ- tai koulutuspolulle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme