Nuuks.io Oy

Nuuks.io on uusi inspiroiva NFT-palvelu, jossa yksilötason ympäristöteot tulevat näkyviksi digitaalisina teoksina

Jaa

Flow-lohkoketjuteknologiaan pohjautuvassa Nuuks.io-palvelussa ekotekoja voi luoda ja lahjoittaa eteenpäin. Flow-lohkoketjuteknologiaan pohjautuva Nuuks.io tuo NFT-ekoteot näyttelyyn Helsinkiin 24.-25.11. Galleria Struggle Labiin. Esillä on muun muassa Kalle Palanderin tekemä NFT.

Suomalaiset rakastavat luontoa ja moni meistä tekee arjessaan tietoisesti hyviä tekoja ja valintoja ympäristön hyväksi. Nuuks.io haluaa tuoda tällaisen ruohonjuuritason ympäristötyön laajuuden ja vaikutukset näkyväksi palvelussaan, jossa kuka tahansa voi tehdä ekoteostaan oman, ainutlaatuisen NFT-teoksen. 

“Haluamme luoda lumipalloefektiä, jossa innostamme  ihmisiä tekemään ekotekoja, jakamaan niitä  ja inspiroimaan myös muita tekemään hyviä valintoja ympäristön puolesta”, kertoo Sanna Reunanen, yksi Nuuks.ion perustajista.  

Tee itse tai tue muita 

Palvelun beta-versio on avattu lokakuussa 2022 ja nyt kuka tahansa voi luoda helposti oman NFT:n Nuuks.io-palveluun ja halutessaan lahjoittaa sen eteenpäin. Jatkossa tekoja on mahdollista myös ostaa ja myydä. 

“Jokainen Nuuks.io palveluun ladattu vastuullisuusteko, kuten roskien kerääminen luonnosta, auton vaihtaminen polkupyörään tai kasvisruokavalioon siirtyminen on askel hyvään suuntaan. Haluamme tehdä palvelulla näkyväksi kokonaisvaikutusta, mikä yksittäisistä teoista kumuloituu”, Sanna kannustaa. 

Palvelun kautta luotuja NFT-ekotekoja voi antaa lahjaksi tai niistä voi rakentaa oman kokoelman.  

“Nuuks.io-palvelussa voi antaa arvoa teoille, joita itse arvostaa. Palvelussa voi tukea esimerkiksi kaveriporukkaa, joka asentaa naapurustoon linnunpönttöjä. Tai jos esimerkiksi naapurin rouva huolehtii vapaaehtoisena lähipuiston siisteydestä, hänen tekemänsä teon voi hankkia omaan kokoelmaansa ja näin antaa sille arvoa”, Reunanen kuvailee. 

“Jokainen teko tai sen hankkiminen on sijoitus luontoon”, hän painottaa. 

Rakkaudesta lumeen: Kalle Palander luopui autosta 

Oman Nuuks.io-NFT:n on tehnyt muun muassa Kalle Palander, joka näki oman urheilu-uransa aikana konkreettisesti, miten jäätiköt vuosi vuodelta pienenevät. Hän luopui  perheensä toisesta autosta pienentääkseen omaa hiilijalanjälkeään. 

"En oikeastaan aiemmin suonut juuri mitään ajatusta ympäristöasioille, mutta viimeisen vuoden parin aikana keskustelut omien lasten kanssa ovat opettaneet ja herättäneet minut ajattelemaan vakavasti esimerkiksi ilmastomuutosta", Palander sanoo. 

Nuuks.io:n oma ympäristökuorma on minimoitu perustamalla palvelu Flow-lohkoketjuteknologialle, joka on energiatehokasta ns. proof-of-stake-teknologiaa. Yhden NFT:n tekeminen kuluttaa vain saman verran energiaa kuin esimerkiksi Google-haun tai Instagram-postauksen tekeminen. 

“Missionamme olla osa ympäristökriisin ratkaisua hyödyntämällä lohkoketjun mukanaan tuomia mahdollisuuksia”, Sanna summaa. 

Nuuks.io palveluun pääsee tutustumaan 24.–25.11. Galleria Struggle Labissa osoitteessa Fredrikinkatu 30. Palvelun kehittäjät ovat tavattavissa klo 12-16:00.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Nuuks.io Oy
Nuuks.io Oy
Rauhankatu 13 A 3
00170 Helsinki

https://www.nuuks.io
Nuuks.io on ekotekojen vertaismarkkinapaikka, missä kuka tahansa voi tehdä ympäristöteostaan NFT:n, rakentaa niistä gallerian, antaa tai myydä eteenpäin.

Viemällä ympäristötekosi nuuks.io palveluun, se muuttuu näkyväksi ja voi saada arvon NFT:nä. Ekoteko jää tekijänsä omaisuudeksi ja sen voi halutessaan myydä tai antaa lahjaksi. Nuuks.io mahdollistaa sijoittamisen ympäristöön kaikille tasapuolisesti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nuuks.io Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme