NYAB allekirjoittaa kaksi sopimusta Infranordin kanssa infrastruktuurihankkeiden toteuttamisesta Kiirunan kunnassa

Vaihteiden vaihdot ja rautatieaseman laajennus, välillä Linaälv-Kalixfors -hanke käsittää yhdentoista ratavaihteen rakentamisen malmirataan, kolmen aseman laajennuksen ja kahden risteyksen siirtotyöt. Tarkoituksena on mahdollistaa junien kohtaaminen ja vaihteiden sijoittaminen suorille raiteille. Pohjois-Kiirunan infrastruktuurihanke on osa rakenteilla olevaa Sjöbangård hanketta. Hankkeen toteuttamista varten rakennetaan erillinen rakentamiselle varattu rata.
LKAB:n rautamalmin louhinta etenee yhä syvemmälle Kiirunan kaivoksessa ja LKAB:n ja alueen väliset väylät on uusittava. NYAB toteuttaa, näiden juuri allekirjoitettujen sopimusten kanssa samanaikaisesti, LKAB:n puolesta myös kaksi muuta infrahanketta. Näiden neljän rautateihin kohdistuvien sopimusten yhteisarvo on merkittävä ja samanaikaisesti toteutettuna niissä saavutetaan synergia- ja muita etuja.
”Olemme kiitollisia Infranordin osoittamasta luottamuksesta. Tunnemme hyvin alueella vallitsevat olosuhteet ja viereisen kaivostoiminnan, tie- ja rautatieliikenteen huomioimisen tärkeyden. Tavoitteenamme on yhteistyössä Infranordin kanssa saavuttaa korkea laatu ja luovuttaa kaksi asiakkaan odotukset ylittävää projektia, kertoo NYAB:n varatoimitusjohtaja Mikael Ritola.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael RitolaSenior Vice President, Finland / MaajohtajaNYAB Oyj
Puh:+46 70 669 0852mikael.ritola@nyabab.seKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
NYAB on puhtaan tulevaisuuden rakentaja, jolla on vuosikymmenien kokemus vaativista rakennushankkeista. Olemme mahdollistamassa Pohjoismaiden vihreää siirtymää tarjoamalla uusiutuvaa energiaa ja kestävää infrastruktuuria koskevia suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon palveluita julkisen ja yksityisen sektorin asiakkaille. NYABin pääkonttori sijaitsee Oulussa ja sillä on noin 380 työntekijää eri toimipisteissä Suomessa ja Ruotsissa
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta NYAB Oyj
NYAB tecknar två nya kontrakt med Svenska kraftnät26.5.2023 13:00:21 EEST | Tiedote
NYAB och Svenska kraftnät tecknade i december 2022 ett avtal för att förbereda byggnationen av en ny växelströmsledning mellan Sverige och Finland. Aurora Line ska öka överföringskapaciteten, förbättra leveranssäkerheten och möjliggöra en ökning av förnybar energiproduktion i Norden och Baltikum. NYAB och Svenska kraftnät har nyligen tecknat ett betydande tilläggskontrakt där parterna överenskommit att inte offentliggöra uppskattat monetärt värde.
Skarta Energy and Business Tornio plan an industrial-scale solar farm in Tornio12.5.2023 16:07:27 EEST | Press release
Business Tornio Oy, a Tornio-based development company, and Skarta Energy Oy have signed a letter of intent on the preparation of a feasibility plan for a solar power plant in Tornio. If implemented, the investment in the approximately 100-hectare solar farm would amount to about EUR 60 million.
Skarta Energy ja Business Tornio suunnittelevat teollisen mittakaavan aurinkovoimalaa Tornioon8.5.2023 12:57:29 EEST | Tiedote
Torniossa toimiva kehitysyhtiö Business Tornio Oy ja Skarta Energy Oy ovat tehneet aiesopimuksen aurinkovoimalan toteutettavuussuunnitelman laatimisesta Tornioon. Toteutuessaan noin 100 hehtaarin suuruisen aurinkoenergialaitoksen investoinnin suuruus olisi noin 60 Milj. €.
NYAB voittaa noin 6 MEUR sopimuksen Arlandan lentokentän rullausteiden laajentamisesta8.5.2023 09:32:12 EEST | Tiedote
Ruotsissa infratoimijana nopeasti kasvava NYAB on tehnyt sopimuksen Ruotsin lentokenttiä hallinnoivan Swedavian kanssa Arlandan lentokentän rullausteiden laajentamisesta. Sopimuksen arvo on 66 miljoonaa Ruotsin kruunua.
NYAB wins SEK 66 million contract at Arlanda for Swedavia8.5.2023 09:30:00 EEST | Press release
NYAB – a fast-growing infrastructure player with Sweden as its largest market, has entered into an agreement with Swedavia for widening taxi runways at Arlanda. The value of the contract is SEK 66 million.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme