Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaali siirtyy vuodelle 2021

Jaa

Helsingin kaupunki on päättänyt siirtää Helsinki Biennaali 2020 -nykytaidetapahtuman vuodelle 2021 koronaviruksen (COVID-19) aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi. Ensimmäinen Helsinki Biennaali toteutetaan ensi vuonna 12.6.–26.9 välisenä aikana Vallisaaressa ja mantereella. Tämänhetkisen tiedon mukaan kaikki julkistetut taiteilijat osallistuvat biennaaliin myös vuonna 2021. Virtuaalisesti koettavat elämykset tulevat olemaan osa tapahtumaa.

Nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaali siirtyy vuodelle 2021. Kuva: Helsinki Biennaali
Nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaali siirtyy vuodelle 2021. Kuva: Helsinki Biennaali

Helsingin kaupunki ja HAM Helsingin taidemuseo toteavat, että vastuullisuusnäkökulmasta biennaalin siirtäminen on paras vaihtoehto. 

”Poikkeuksellisesta globaalista tilanteesta johtuen Helsinki Biennaalin toteuttaminen on päätetty siirtää tältä kesältä vuoteen 2021. Tapahtuma on Helsingille merkittävä panostus. Haluamme siirrolla varmistaa biennaalin korkeatasoisen toteutuksen ja samalla huolehtia kävijäturvallisuudesta ja vastuullisuudesta. Kansainvälistä biennaalia on mahdotonta järjestää olosuhteissa, joissa matkustamista on rajoitettu. Kansainvälisenä tapahtumakaupunkina Helsingin tulee jatkossa ennakoida myös, miten koronaepidemia vaikuttaa matkailuun, elämysteollisuuteen ja luoviin aloihin - yhteinen tahtotilamme on, että myös tulevaisuudessa kaupunki kehittyy monipuolisena taiteen ja kulttuurin kansainvälisenä edelläkävijänä”, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

Helsinki Biennaali on sitoutunut jo julkistettuun sisältöön ja taiteilijoihin sekä muihin ohjelma- ja tapahtumakumppaneihinAikaamme leimaa vahvasti myös virtuaalisten kokemusten tarve, ja nämä elementit otetaan entistä laajemmin huomioon biennaalin suunnittelussa vuodelle 2021. 

”Tämä poikkeuksellinen maailmantilanne on tehnyt voimakkaasti näkyväksi biennaalin kantavat ajatukset, yhteenkytkeytymisen ja siitä johtuvan keskinäisen riippuvuuden. Toivon ja taiteen merkitys on entisestään kasvanut. Vaikka taiteen kohtaamista on jo ikävä, suuntaamme nyt katseemme ensi vuoteen. Silloin voimme täysipainoisesti antaa biennaalin taiteilijoiden ja teosten loistaa ja luoda kävijöille mieleenpainuvia kokemuksia. Olemme kuunnelleet myös taiteilijoiden ja kumppaneidemme toiveita. Tämänhetkisen tiedon mukaan kaikki julkistetut taiteilijat osallistuvat Helsinki Biennaaliin myös vuonna 2021”, sanovat Helsinki Biennaalin pääkuraattorit Pirkko Siitari ja Taru Tappola.  

HAM Helsingin taidemuseo valmistautuu aikaan, jolloin museot voivat jälleen avata ovensa. Toistaiseksi HAM on suljettu valtioneuvoston linjauksen mukaisesti.  

“Nyt museoilla on mahdollisuus pohtia uudenlaisia tapoja tuottaa taidetapahtumia, ja niihin liittyviä palveluita ja kävijäkokemuksia. HAMin tämän vuoden ohjelmisto johdattelee Helsinki Biennaalin teemoihin muun muassa Laura Gustafssonin ja Terike Haapojan Museum of Becoming -näyttelyllä, joka avataan heti kun museoiden on mahdollista taas ottaa vastaan yleisöä. Hyvä yhteistyö niin Helsinki Biennaalin taiteilijoiden, kumppaneiden kuin yleisön kanssa jatkuu”, sanoo Maija Tanninen-Mattila, Helsinki Biennaalin ja HAM Helsingin taidemuseon johtaja. 

Helsinki Biennaali järjestetään 12.6.–26.9.2021. Kaikki uutiset päivittyvät sivustolle helsinkibiennaali.fi sekä biennaalin some-kanaviin. 

Meren ja saariston merkitys kaupunkilaisten hyvinvoinnille on nyt erityisen tärkeää. Ajankohtaiset tiedot Vallisaaren palveluista ja lauttaliikenteestä löytyvät osoitteesta vallisaari.fi. Merellisestä Helsingistä löytyy tietoa myös MyHelsinki.fi -sivustolta.  

Tämä tiedote julkaistaan mahdollisimman pian Hel.fi-sivustolla käännösversiona ruotsiksi, ja englanniksi.

Lisätiedot medialle:  

Maija Tanninen-Mattila, taidemuseon johtaja, HAM Helsingin taidemuseo  
maija.tanninen@hel.fi, 040 543 9659 

Liisa Kivelä, viestintäjohtaja, Helsingin kaupunginkanslia 
liisa.kivela@hel.fi, 0400 308 484

Katja Viitalähde-Annala, tiedottaja, Helsinki Biennaali
katja.viitalahde@hel.fi, 050 395 6084 

Kuvat: helsinkibiennaali.fi/medialle 

Helsinki Biennaali on kahden vuoden välein toteutuva kansainvälinen nykytaidetapahtuma, joka järjestetään ensimmäisen kerran Vallisaaressa vuonna 2021. Biennaali on koko Helsingin kaupungin yhteinen hanke, ja sen tuotannosta ja kuratoinnista vastaa HAM Helsingin taidemuseo. Biennaali on osa Helsingin kaupunkistrategiaa, jonka tavoitteita ovat muun muassa kansainvälisen vetovoiman lisääminen sekä merellisyyden kehittäminen. Helsinki Biennaali korostaa toiminnassaan vastuullisuutta, ja tapahtuma toteutetaan kestävän kehityksen arvojen mukaisesti.

Helsinki Biennaalin pääyhteistyökumppanit ovat Metsähallitus sekä Jane ja Aatos Erkon säätiö. Biennaalin toteutumista tukevat myös Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Svenska kulturfonden ja Pro Artibus -säätiö.

Helsinki Biennaalin pääyritysyhteistyökumppani on Clear Channel. Tapahtuman yhteistyökumppaneina ovat Helen ja Artek. Helsinki Biennaalin ohjelmaa tukee Facebook Art Department.

Avainsanat

Kuvat

Nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaali siirtyy vuodelle 2021. Kuva: Helsinki Biennaali
Nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaali siirtyy vuodelle 2021. Kuva: Helsinki Biennaali
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin toimitilastrategia päätöksentekovaiheeseen – lyhyen aikavälin talouden optimoinnista kohti pitkäaikaista kestävyyttä4.6.2020 15:07:29 EESTTiedote

Helsingin ensimmäinen toimitilastrategia esitellään kaupunginhallitukselle 8. kesäkuuta. Jatkossa kaupungin mittavaa kiinteistöomaisuutta hallitaan ja hoidetaan tähdäten rakennusten pitkäaikaiseen kestävyyteen. Tämä tarkoittaa, että toimitilat tulee suunnitella ja rakentaa niin, että ne kestävät aikaa ja pystyvät palvelemaan erilaisia käyttäjiä.

Helsinki tarjoaa tapahtumajärjestäjille lisäohjeistusta ja neuvontaa koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa4.6.2020 11:25:36 EESTTiedote

Koronaviruksen aiheuttama tilanne on aiheuttanut tarpeen täsmentää Helsingin kaupungin ohjeistusta tapahtumajärjestämisestä. Lisäohjeet on nyt julkistettu ja otettu käyttöön. Poikkeustilanteeseen liittyvien ohjeiden (THL ja OKM 14.5.2020) lisäksi tapahtuman järjestäjän tulee huolehtia siitä, että kaikki tarpeelliset luvat, ilmoitukset ja muut järjestelyt on hoidettu hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkamista.

Valtio päätti lisätalousarviossaan investoida uuteen arkkitehtuuri- ja designmuseoon3.6.2020 14:11:47 EESTTiedote

Alustavat selvitykset arkkitehtuuri- ja designmuseon konseptista ja toimintamallista on tehty yhteistyössä Helsingin kaupungin, opetus- ja kulttuuriministeriön ja museosäätiöiden kesken. Vuoden 2017 lopulla alkaneen suunnittelun lähtökohtana on ollut nykyisten museoiden toiminta ja kehittäminen. Museoilla on merkittävät kokoelmat, mutta niiden toimintaedellytykset ja tilat eivät vastaa tavoitteeseen kunnianhimoisesta näyttelytoiminnasta, yleisötyöstä tai alan kehittämisestä. Helsingin kaupungin lähtökohtana uudelle museolle on alusta saakka ollut korkea, kansainvälinen taso.

Pormestarin kyselytunti helsinkiläisille tiistaina 9. kesäkuuta kello 16.30–17.302.6.2020 14:39:50 EESTTiedote

Koronakevät on vaatinut paljon asukkailta ja kaupungin työntekijöiltä, eikä tilanne ole edelleenkään ohi, vaikka tartuntatilastot näyttävätkin paremmilta. Helsinkiläisille suunnatulla Pormestarin kyselytunnilla keskustellaan koronaviruksen aiheuttamasta tilanteesta sekä siitä, miten kriisi on vaikuttanut arkeemme ja toimintaamme. Mitkä asiat sinua askarruttavat? Pormestari Jan Vapaavuori ja sosiaali- ja terveystoimen apulaispormestari Sanna Vesikansa vastaavat kysymyksiin suorassa lähetyksessä tiistaina 9. kesäkuuta kello 16.30–17.30.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme