Veikkaus Oy

Nyt puhuu kaikkien aikojen suurimman Lotto-voiton saanut mies - "Ei sitä meinannut uskoa todeksi"

Jaa
Loton lauantai-illan arvonnassa (kierros 6/2019) löytyi yksi täysosuma, jonka pelannut mies voitti historian suurimman yksittäisen potin 15,5 miljoonaa euroa. Veikkaus pääsi onnittelemaan asiakaspalveluun puhelimitse yhteyttä ottanutta voittajaa.
Lotossa saatiin lauantai-iltana historian suurin voitto, 15,5 miljoonaa euroa.
Lotossa saatiin lauantai-iltana historian suurin voitto, 15,5 miljoonaa euroa.

Voittaja oli tehnyt rivinsä Lohjalla Routionmäen Tarmo Lähikauppa MK Marketissa.

- Olin ensin menossa ostamaan peliä ABC-huoltoasemalta, mutta onneksi siihen pihaan pamahti juuri ennen minua bussilastillinen eläkeläisiä. Ajattelin, että enpä nyt jaksa mennä pitkäksi aikaa jonottamaan ja ostin kupongin sitten myöhemmin kauppareissulla. Eläkeläisistä oli jälleen mittavaa hyötyä, voittaja nauraa.

- Yleensä tarkistan lauantaisin vain Vakioveikkauksen, jos sellainen on tullut tehtyä. Loton kohdalla olen aina ajatellut, että eipä ole niin kiire sen kanssa. Sunnuntaina sitten aloin katsoa omaa kuponkiani, jossa oli ensin yhdellä rivillä neljä oikein ja yhden numeron päässä viisi. Mietin että meni tosi lähelle viisi numeroa oikein.

Todellinen jymypaukku odotti sitten pelikupongin alimmalla rivillä. Historian suurimman yksittäisen lottovoiton sisältäneessä kupongissa oli muutamia rivejä, joista viimeisessä oli ainoana valtakunnassa kaikki seitsemän arvontanumeroa oikein. Täysosumaa ei ollut löytynyt viiteentoista perättäiseen arvontaan. Lauantaina odotettu osuma tuli, mikä tietää pelin historian suurinta yksittäistä voittoa, 15,5 miljoonaa euroa.

- Tarkistin ja katsoin numeroita. Ja tarkistin. Ei sitä meinannut uskoa millään todeksi. Vaimolle sanoin, että tiedätkö mitä. Nyt osui toden teolla. Hän ei usko vieläkään voiton olevan totta. On tässä seurattu mediasta juttuja ja näytti, että on ollut välillä aivan ykkösuutisena tämä potti.

Mies ei ollut käyttänyt pelatessaan Veikkaus-korttia. Kyseessä oli tietoinen valinta.

- Olen joskus voittanut Vakiosta ihan hyviä potteja, mutten koskaan sellaista että olisin päässyt niille Veikkauksen voittajakahveille. Olenkin jättänyt Veikkaus-kortin lompakkoon, että pääseepä sitten käymään voittajakabinetissa jos käy onni. Nyt se taitaa sitten oikeasti toteutua. Joskus olen nähnyt unta Loton voittonumeroista, mutta eivät ne nämä kylläkään olleet. Uskomaton homma.

Lottoa mies on pelannut aiemminkin, mutta hänen kohdalleen on osunut aiemmin vain pienempiä voittoja.

- Varmaan monet muutkin voittajat ajattelevat samoin. Ei sitä koskaan usko, että se iso potti Lotosta voisi tulla omalle kohdalle. Aiemmin on tullut joskus kymppejä. Voiko olla mahdollistakaan tällainen, voittaja äimistelee.

Mies epäilee, että historiallinen potti saattaa vaikuttaa yöuniin.

- Voitosta olen tietoinen mutta toistaiseksi tuntuu siltä, että en oikein ymmärrä miten iso raha tuo voitto on. Saa nähdä, että iskeekö se tajuntaan niin että menee unet. Ei tässä ole vielä ehtinyt miettiä, että mitä rahoilla voisi tehdä. Mahdollisuuksia tällainen varmasti avaa. Iso summa se on.

Voittaja saa rahat pankkitililleen kolmen viikon karenssiajan kuluttua.

- Nämä ovat aina todella jännittäviä tilanteita meilläkin Veikkauksessa, kun pelaaja ei ole käyttänyt Veikkaus-korttia ja kohdalle osuu iso voitto. Peukkuja on pidetty, että voittaja tulisi tietoiseksi voitostaan ja arvokas kuponki pääsee hyvään talteen. Suurenmoiset onnittelut voittajalle, hienoa että hän otti nopeasti yhteyttä, Veikkauksen onnenpelien liiketoimintaryhmän johtaja Anu Kytö huokaisee.

Suurimmat Lotto-voitot

  1. 15,5 miljoonaa euroa: Lohja, kierros 6/2019
  2. 14,5 milj. euroa: Ruokolahti, kierros 22/2018
  3. 13,3 milj. euroa: Lahti, kierros 15/2014
  4. 12,8 milj. euroa: Helsinki, kierros 36/2013
  5. 12,2 milj. euroa: Helsinki, kierros 43/2012
  6. 10 milj. euroa: Kempele, kierros 13/2018

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys

Kuvat

Lotossa saatiin lauantai-iltana historian suurin voitto, 15,5 miljoonaa euroa.
Lotossa saatiin lauantai-iltana historian suurin voitto, 15,5 miljoonaa euroa.
Lataa
MK Market Lohjalla
MK Market Lohjalla
Lataa
MK Market Lohjalla
MK Market Lohjalla
Lataa
Suvi Hartlin juonsi lauantain historialliseen voitoon huipentuneen Lotto-lähetyksen.
Suvi Hartlin juonsi lauantain historialliseen voitoon huipentuneen Lotto-lähetyksen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Veikkaus Oy
Veikkaus Oy
Aku Korhosen tie 2
00440 Helsinki

https://www.veikkaus.fi/yritys

Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on 1,9 miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye