Vaasan Sähkö Oy

Nyt voi hakea tukea liikuntaharrastuksiin

Jaa
Lasten ja nuorten liikuntaharrastuksiin on taas saatavissa tukea, kun Vaasan Sähkön vuoden 2022 ensimmäinen hakukierros pyörähtää käyntiin tammikuussa.

Osaksi uudistunutta Team Vaasan Sähkön sponsorointitoimintaa voivat hakea Vaasan Sähköverkon jakelualueella* liikunnan parissa toimivat seurat ja joukkueet.

Rahallista tukea on tänä vuonna haettavissa eri ikäisille liikkujille räätälöidyissä paketeissa, joista arvoltaan 300 euron paketti on tarkoitettu alakouluikäisille, 500 euron paketti yläkoulu- ja lukioikäisille, kun taas 1000-2000 euron paketti on suunnattu seuroille ja ammattitasolla urheileville joukkueille.

Tukea voi hakea täyttämällä hakemuslomakkeen osoitteessa vaasansahko.fi/sponsorointi 13. helmikuuta 2022 mennessä.

Sponsorointitoiminta on tärkeä osa Vaasan Sähkön vastuullisuustyötä. Yhtiö haluaa olla mukana tukemassa etenkin lasten ja nuorten hyvinvointia, jonka vuoksi tukea myönnetään pääsääntöisesti alle 18-vuotiaiden liikuntaharrastuksiin. Hakukierroksia on vuodessa kaksi, joista toinen alkaa elokuussa.

- On mahtavaa saada olla mukana luomassa hyvinvointia edistäviä hetkiä, joissa nuoret pääsevät liikkumaan, kokemaan merkityksellisyyttä ja saamaan kivaa sisältöä arkeensa, Vaasan Sähkön markkinointikoordinaattori Mari Böling kommentoi.

*) Vaasan Sähköverkko toimii Vaasan, Mustasaaren, Laihian, Vöyrin, Korsnäsin, Maalahden sekä osittain Närpiön alueella.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan Sähkö Oy
Vaasan Sähkö Oy
Kirkkopuistikko 0
65100 VAASA

06 324 5111http://www.vaasansahko.fi

Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö. Konserniin kuuluu tytäryhtiö Vaasan Sähköverkko Oy. Konsernissa työskentelee noin 150 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2023 oli noin 200 milj. euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye