Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry

OAJ hylkäsi yksityisen opetusalan sovintoehdotuksen

Jaa
Opetusalan Ammattijärjestö on hylännyt sovittelija Jukka Ahtelan sovintoehdotuksen yksityisen opetusalan työehtosopimuskiistassa. Ahtela jätti ehdotuksensa tänä aamuna ja pyysi vastauksia sopijaosapuolilta kello 20:een mennessä. Hylkäyspäätös merkitsee sitä, että ensi tiistaina alkaviksi ilmoitetut lakot toteutuvat viidessätoista helsinkiläisessä ja kahdessa tamperelaisessa yksityiskoulussa.

– Sovintoehdotus ei ollut OAJ:n mielestä riittävä, vaikka siinä oli pieniä parannuksia sovittelijan aiempaan esitykseen verrattuna. Yksi vaikeimmista kysymyksistä koskee elokuussa voimaan tulevan perhevapaan soveltamista osaksi yksityisten koulujen ja oppilaitosten työehtoja. Ratkaisuesitys ei ollut opetushenkilöstön osalta tyydyttävä. Oli myönteistä, että Sivistystyönantajilta löytyi viime päivinä ratkaisun aineksiksi muutamia uusia ehdotuksia, mutta työehtoihin olisi silti tullut eräitä heikennyksiä. Perhevapaauudistus on iso askel työ- ja perhe-elämän tasa-arvon lisäämiseksi ja sen hinnaksi sopivat huonosti palvelussuhteen ehtojen heikennykset miltään osin, OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroos toteaa.

– Yksityiskoulujen lakot Helsingissä ja Tampereella alkavat nyt samana päivänä 3.5. kuin kunta-alan opettajien lakot kymmenessä kaupungissa: Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa, Vantaalla, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä. Lakossa on näin kaikkiaan lähes 23 000 OAJ:n jäsentä. Lakot eivät olleet OAJ:n tavoitteena sen enempää kuntapuolella kuin yksityisellä opetusalalla, mutta ne kertovat osaltaan siitä, kuinka pitkä matka koulutusta arvostavista juhlapuheista on käytännön tekoihin, joilla turvattaisiin kilpailukykyinen palkkaus ja työehdot maailman parasta tulosta tekeville opettajille, Lindroos huomauttaa.

OAJ, JHL ja Jyty ovat antaneet kaikkiaan kolme lakkovaroitusta yksityiselle opetusalalle. Aiemmat lakot eivät ehtineet toteutua, sillä työministeri siirsi niiden alkua.

Lakko 3.–10.5. koskee seuraavia Helsingissä toimivia yksityiskouluja: Apollon yhteiskoulu, Helsingin Englantilainen koulu, Helsingin Saksalainen koulu, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsingin Uusi yhteiskoulu, Helsingin yhteislyseo, Herttoniemen yhteiskoulu, International School of Helsinki, Kulosaaren yhteiskoulu, Lauttasaaren yhteiskoulu, Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio, Munkkiniemen yhteiskoulu, Oulunkylän yhteiskoulu, Pohjois-Haagan yhteiskoulu ja Töölön yhteiskoulu.

Lakko 3.–9.5. koskee kahta yksityiskoulua Tampereella: Kalevan lukio ja Tampereen yhteiskoulu.

Lakon ulkopuolelle rajataan IB-lukioiden loppukokeiden toteuttamiseen vaadittavat välttämättömät työtehtävät.

Ratkaisua haettu koko kevät

Ammattiliittojen ja Sivistystyönantajien neuvottelut yksityisen opetusalan uusista palkoista ja työehdoista käynnistyivät jo helmikuun 2022 alkupuolella, mutta sitkeä yritys ei tuottanut tulosta. Neuvottelut keskeytettiin 2.4. eli kaksi päivää sen jälkeen, kun aiempi työehtosopimus oli päättynyt. Ensimmäisen lakkovaroituksen OAJ, JHL ja Jyty antoivat jo 4.4. Liitot hylkäsivät sovittelijan aiemman sovintoehdotuksen 14.4.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
PL 20
00520 Helsinki

http://www.oaj.fi

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry

OAJ:n kysely: Liian suuret perusopetuksen ryhmäkoot ja oppimisen tuen ongelmat kasautuvat – kehysriihessä on päätettävä koulutuksen pelastusrenkaasta19.3.2024 10:30:00 EET | Tiedote

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ toteutti jäsenkyselyn sen perusopetuksessa ja lukioissa työskenteleville jäsenille. Kyselyt näyttävät, että ryhmäkoot ovat liian suuria ja oppimisen tuki ei toteudu peruskouluissa. Ongelmat näkyvät myös lukioissa, joiden opiskelijoiden opiskelutaidot ja elämänhallintataidot ovat heikentyneet. OAJ peräänkuuluttaa koulutuksen erityissuojeluksen säilyttämisen tärkeyttä hallituksen kehysriihessä.

OAJ:n kysely: Ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden tuen tarve lisääntynyt ja opettajien kuormitus kasvanut – koulutuksen erityissuojelusta on pidettävä kiinni29.2.2024 00:01:00 EET | Tiedote

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ toteutti jäsenkyselyn sen ammatillisissa oppilaitoksissa työskenteleville jäsenille. Tulokset ovat erittäin huolestuttavia: opettajat kokevat, että opiskelijoiden tuen tarve on kasvanut, opiskeluvalmiudet heikentyneet ja opettamiseen on käytettävissä aiempaa vähemmän aikaa. Ammatillisen koulutuksen opiskelijakohtainen rahoitus on viime vuosikymmenen aikana pienentynyt samaan aikaan, kun työtehtävien määrä on kasvanut.

OAJ: Pääministerin kutsuttava keskeiset liitot koolle neuvottelujen käynnistämiseksi työmarkkinamallista9.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Ylimääräiseen kokoukseen kokoontunut OAJ:n hallitus keskusteli työmarkkinatilanteesta eilen illalla. OAJ esittää, että työmarkkinakriisin ratkaisemiseksi pääministerin pitää kutsua keskeiset liitot koolle kaksikantaisten neuvottelujen käynnistämiseksi työmarkkinamallista. Järjestön hallituksen mielestä työmarkkinoiden umpisolmu on ratkaistava, mutta juuri nyt ei ole tarkoituksenmukaista järjestää uusia lakkoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye