Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry

OAJ:ltä ansiomitali Huuhkajien valmentajalle – ”Opettajat saavat aikaan ihmeitä”

Jaa
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ myönsi tänään järjestön valtuuston aloitteesta kultaisen Liikunnan hyväksi -mitalin Huuhkajat EM-kisojen portille valmentaneelle opettajataustaiselle Markku Kanervalle. Riippumatta illan ottelun tuloksesta Kanerva on joukkueineen tehnyt pienen ihmeen, joka ansaitsee tunnustuksen, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen toteaa.

OAJ myöntää Suomen jalkapallomaajoukkueen valmentajalle Markku Kanervalle kultaisen Liikunnan hyväksi -mitalin. Mitali myönnetään opettajataustaiselle Kanervalle hänen tekemästään työstä liikunnan hyväksi.

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen uskoo, että opettajatausta ja opettajankoulutuksen tuomat pedagogiset taidot ovat auttaneet Kanervaa onnistumaan myös valmentajana.

– Markku Kanerva kertoo usein opettajataustasta saamistaan eväistä valmentamiseen. Hänet tunnetaan rauhallisesta tyylistään ja verrattomasta kyvystään luoda yhteishenkeä – tärkeitä taitoja kenelle vain opettajalle, kuvailee Luukkainen.


Opettajat tekevät ihmeitä päivittäin

Ennen ryhtymistään päätoimiseksi valmentajaksi Kanerva toimi pitkään peruskoulun opettajana. Hän opetti muun muassa Helsingissä Pohjois-Haagan alakoulussa sekä Ruotsin Boråsissa siellä pelatessaan. Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana hän on toiminut vuodesta 2016.

– Pidämme menestystä konkreettisena esimerkkinä siitä, miten opettajat koko Suomessa saavat aikaan ihmeitä. Olemme tietenkin vuorenvarmoja siitä, että Huuhkajat saavuttaa Kanervan johdolla historiallisen EM-kisapaikan, mutta riippumatta siitä, miten kisojen kanssa käy, haluamme osoittaa kunnioitustamme Kanervan tekemälle työlle. Hänen esimerkkinsä innostaa monta lasta ja aikuista liikunnan pariin.

OAJ:n kultainen Liikunnan hyväksi -mitali voidaan myöntää henkilölle, jolla on yhteys OAJ:n tavoitteisiin ja toimintaan sekä poikkeuksellisen ansiokasta ja näkyvää valtakunnallista toimintaa liikunnan hyväksi. Tieto ja onnittelut on välitetty Kanervalle Suomen Palloliiton kautta.

– Mitalin luovutuksesta tälle entiselle jäsenellemme sovimme vielä erikseen. Toivomme, että pääsemme samassa yhteydessä onnittelemaan Kanervaa kisapaikasta kesällä 2020 pelattavissa jalkapallon EM-kisoissa. Toivotamme Huuhkajille tsemppiä illan peliin, Olli Luukkainen sanoo.

Mitalin myöntämistä Markku Kanervalle esitti puolivuosittain kokoontuva OAJ:n valtuusto. Päätöksen asiasta teki esityksen pohjalta OAJ:n hallitus tänään 15. marraskuuta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
PL 20
00520 Helsinki

http://www.oaj.fi

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry

Opiskeluhuollon siirtäminen takaisin kunnille ei vielä korjaa ongelmaa11.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Hallitus selvittää, voitaisiinko opiskeluhuolto siirtää hyvinvointialueilta takaisin kunnille. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ kannattaa selvityksen tekemistä, mutta katsoo, ettei ratkaisuja pidä tehdä hätiköiden. Olennaisinta on, miten palvelut on resursoitu. OAJ julkaisi kyselytuloksia opiskeluhuollon palveluiden toimivuudesta. OAJ peräänkuuluttaa myös sitä, että koulutuksen erityissuojelus säilyy kaikilla koulutusasteilla.

OAJ:n kysely: Liian suuret perusopetuksen ryhmäkoot ja oppimisen tuen ongelmat kasautuvat – kehysriihessä on päätettävä koulutuksen pelastusrenkaasta19.3.2024 10:30:00 EET | Tiedote

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ toteutti jäsenkyselyn sen perusopetuksessa ja lukioissa työskenteleville jäsenille. Kyselyt näyttävät, että ryhmäkoot ovat liian suuria ja oppimisen tuki ei toteudu peruskouluissa. Ongelmat näkyvät myös lukioissa, joiden opiskelijoiden opiskelutaidot ja elämänhallintataidot ovat heikentyneet. OAJ peräänkuuluttaa koulutuksen erityissuojeluksen säilyttämisen tärkeyttä hallituksen kehysriihessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye