Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Ohelanaukeen luomutila ja sadat muut avaavat ovensa Lähiruokapäivänä 10. syyskuuta!

Jaa
Ohelanaukeen luomutila Jyväskylän Tikkalassa on yksi monesta toimijasta, jotka osallistuvat valtakunnalliseen Lähiruokapäivään 10.9.2022 ja avaavat ovet yleisölle. Ohelanaukee on mukana Lähiruokapäivässä jo toistamiseen.

Lähiruokapäivän aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua erilaisten tuottajien toimintaan, sekä ostaa tuoreita raaka-aineita suoraan tekijöiltä ympäri Suomen. Eri kohteissa kävijöillä on mahdollisuus tutustua muun muassa paikan eläimiin, koneisiin, tuotannon prosesseihin, pihapiiriin, lähiruokaan, makujen maailmaan sekä maaseudun elämyksiin.

-Maalla on rajattomasti mahdollisuuksia tehdä ja yrittää. Me olemme yksi esimerkki siitä, mitä kaikkea voi tehdä, kunhan on vain uskallusta ja rohkeutta lähteä toteuttamaan asioita. On ihanaa, kun ihmiset ovat löytäneet tänne, Mervi Säynätmäki toteaa.

Lähiruokapäivänä tilalla riittää ohjelmaa. Ruokapuolen tila toteuttaa paikallisen pitopalvelutoimijan Ritva Rahikkalan kanssa. Tarjolla on kesäisiä lähiruoka-annoksia kauden tuoreista kasviksista ja marjoista. Lisäksi tarjolla on tilan naudanlihaa ja lihajalosteita sekä oman pienpanimo YMIS:n olutta. Myynnissä on myös lähitilan lampaanlihaa ja korpilahtelaisen Lahnamäen tilan uuden sadon valkosipulia sekä naapurin emännän villasukkia. Päivän aikana on mahdollista tutustua myös tilan majoituspuoleen, kuten majoitusaittoihin ja glamping-telttaan.

-Pihapiirissä on paljon nähtävää eläimiä unohtamatta. Naudat laiduntavat ihan pihapiirin lähilaitumilla. Lapsillekin on tarjolla kaikenlaista puuhaohjelmaa. Meillä pääsee näkemään muun muassa metsäkeijun. Klo 18 eteenpäin pääsee myös pihasaunan löylyihin. Lisäksi päivällä tilallamme on pihasoittajia ja pääesiintyjä aloittaa illalla vähän ennen klo 21, Säynätmäki lisää.

Valtakunnallinen Lähiruokapäivä järjestetään jo seitsemättä kertaa ja osallistuvia toimijoita riittää ympäri Suomen. Lähiruokapäivä on oikea maku- ja elämysmatka suomalaisen lähiruuan pariin: päivän aikana pääsee tutustumaan lähialueen ruoantuottajien monipuoliseen kirjoon, aina perinteisistä maatiloista riistayhdistyksiin, pienpanimoihin ja jatkojalostajiin. Mukaan ovensa avaamaan kutsutaan ruoantuottajien ohella erilaisia maaseudun toimijoita ja yrityksiä aina matkailu- ja elämyspalveluista erilaisiin yhdistyksiin ja ruoka-alan ammattilaisiin.

Osallistuvien tilojen, muiden kohteiden hakutoiminto sekä lisätietoa Lähiruokapäivästä löytyy osoitteesta www.lähiruokapäivä.fi. Lähiruokapäivän järjestäjäksi taas voi ilmoittautua tapahtumapäivään 10.9.2022 mennessä osoitteessa www.ostatilalta.fi/ryhdy-jarjestajaksi/.

Ohelanaukeen luomutila antaa mielellään lisätietoja oman tilansa osalta!

Lisätietoja:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Heidi Kohtala, Maaseutuverkostopalvelut


050 5240318, heidi.kohtala@ruokavirasto.fi


Mervi Säynätmäki, Ohelan Tila Oy


050 5171780, mervi.saynatmaki@gmail.com

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Maatilamatkailu Ilomäki valittiin Maaseutumatkailun Vuoden Kellokkaaksi ja Karkausmäen Kammari Vuoden kehittyväksi maaseutumatkailuyritykseksi20.3.2024 21:00:00 EET | Tiedote

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry on ylpeänä valinnut Maatilamatkailu Ilomäen Vuoden 2024 Kellokkaaksi. Tämä korkein tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat toimineet erityisen ansiokkaasti maaseutumatkailun saralla. Vuoden 2024 kehittyvä maaseutumatkailuyritys -tunnustus puolestaan myönnettiin Karkausmäen Kammarille. Tämä arvostettu tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat osoittaneet rohkeaa otetta ja innovatiivisuutta maaseutumatkailun kehittämisessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye