Jyväskylän yliopisto

Ohjaustyön osaamiskuvausten yhteiskehittäminen käynnistyy Koulutuksen tutkimuslaitoksella

Jaa

Valtakunnallinen ohjaustyön ydin- ja erikoisosaamiskuvausten selvitys ja yhteiskehittämisprosessi toteutetaan Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksella. Hanke on osa työ- ja elinkeinoministeriön ja KEHA-keskuksen koordinoimaa elinikäisen ohjauksen kansallista kehittämishankekokonaisuutta.

Osana hanketta laaditaan laajassa yhteistyössä alan toimijoiden kanssa kuvaukset kansallisista ohjausalan ammattilaisten ydin- ja erikoisosaamisista. Ohjausosaamisella tarkoitetaan niitä tietoja, taitoja, osaamista ja asenteita, joita elinikäisen ohjauksen eri tehtävissä tarvitaan. Ydinosaaminen käsittää kaikille ohjaustehtävissä toimiville yleisiä, yhteisiä osaamisvaatimuksia. Erikoisosaamiset puolestaan painottuvat tietyissä ohjaustehtävissä tarvittaviin osaamisiin.

Ohjaustyön osaamiskuvausten yhteiskehittäminen

Jotta ohjausosaamisen moninaisuus saadaan näkymään osaamiskuvauksissa, eri sektoreilla ja erilaisissa ohjaustehtävissä toimivia ohjausalan ammattilaisia kutsutaan laajasti osallistumaan yhteiskehittämisprosessiin. Yhteiskehittäminen toteutetaan työpajamuotoisesti. Ohjaustyön osaamiskuvausten työpajoja järjestetään yhdeksän, joista osa etäyhteydellä, joten niihin on helppo hypätä mukaan.

Osana yhteiskehittämisprosessia osaamiskuvausten työversioita on mahdollisuus seurata ja kommentoida hankkeen edetessä. Ajankohtaista tietoa työpajoihin ilmoittautumisesta, hankkeesta sekä osaamiskuvasten kommentoinnista löydät hankkeen verkkosivuilta osoitteesta https://peda.net/ohjausosaaminen. Ohjausosaamisen kuvaukset valmistuvat syyskuun 2023 loppuun mennessä.

Lisätietoja:

Tutkimusprofessori Jaana Kettunen
Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos
jaana.h.kettunen@jyu.fi
Puh. 040 805 4255

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Panostukset T&K-menoihin kasvattaneet merkittävästi maakuntien bruttokansantuotetta - nopeinta kasvu on ollut Pohjois-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla2.2.2023 15:00:00 EET | Tiedote

Suomessa on osana kansallista strategiaa lisätty tutkimus- ja kehitystoimintaan liittyviä panostuksia yli 20 prosentilla vuosien 2017–2021 välillä. Tarkastelukaudella yritysten osuus T&K-menoista on kasvanut tavoitteiden mukaisesti. Panostukset ovat auttaneet kasvattamaan sekä kansallisen tason että maakuntien bruttokansantuotetta. Nopeimmin bruttokansantuote on kasvanut Pohjois-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla. Kansallisella tasolla lähes 50 % kaikista T&K-menoista kohdistuu Uudenmaan maakuntaan.

Yli puolet suomalaisnuorista seuraa uutisia perinteisen median digisovelluksista2.2.2023 01:00:00 EET | Tiedote

Nuorten ajatellaan lukevan hyvin vähän perinteisiä uutisia ja kuluttavan aikansa lähinnä sosiaalisessa mediassa. Tuore kyselytutkimus kuitenkin osoittaa, että yli puolet suomalaisista teini-ikäisistä käyttää perinteisen median verkkosivuja ja digisovelluksia uutislähteenä melko usein. Kolmasosa nuorista silti lukee uutisia harvoin ja törmää uutisiin yleensä sattumalta sosiaalisessa mediassa, mikä voi altistaa heidät helpommin väärälle tiedolle ja valeuutisille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme