Dex Viihde Oy

Ohjelmatoimisto Dex Viihde laajentaa liiketoimintaansa

Jaa
Perinteisen keikkamyynnin lisäksi yritys tarjoaa nykyään myös kattavan valikoiman erilaisia tiedotukseen liittyviä palvelukokonaisuuksia, kuten artisti-, levy- ja tapahtumapromootiota.
Dex Viihteen tiedotus- ja viestintävastaava Jutta Vetter uskoo vahvasti yrityksen uuteen palvelukonseptiin. "Olen monelta artistilta kuullut, että tämänlaiselle henkilökohtaiselle palvelulle on olemassa selkeä tarve."
Dex Viihteen tiedotus- ja viestintävastaava Jutta Vetter uskoo vahvasti yrityksen uuteen palvelukonseptiin. "Olen monelta artistilta kuullut, että tämänlaiselle henkilökohtaiselle palvelulle on olemassa selkeä tarve."

Vuonna 1985 perustettu ohjelmatoimisto Dex Viihde Oy on laajentanut palveluvalikoimaansa. "Olemme viime vuosina panostaneet tiedotukseen oman keikkatarjontamme ympärillä. Siitä on ollut konkreettista hyötyä artisteille, ohjelmatoimistolle sekä varsinkin keikkajärjestäjille", toimitusjohtaja Hannu Korhonen toteaa. "Hyvien tulosten rohkaisemina päätimme laajentaa toimintaamme sillä saralla. Tarjoamme nykyään entistä kokonaisvaltaisempia lisäpalveluja artisteille, myös keikkatiedotuksen ulkopuolelle ulottuvia."

Dex Viihde on viime aikoina hoitanut esimerkiksi Semmareiden Hullun hommaa - levynjulkaisukiertueen tiedotuksen sekä useamman muun artistin single- ja albumipromootiota. Uusi palvelukonsepti on saatavilla myös yrityksen oman artistirosteriin kuulumattomille artisteille. 

"Olen monelta artistilta kuullut, että tämänlaiselle henkilökohtaiselle palvelulle on olemassa selkeä tarve.", Dex Viihteen tiedotus- ja viestintävastaava Jutta Vetter toteaa. "Ala on muuttunut ja toimijoiden roolit muuttuneet. Monesti tarvitaan ulkopuolista vetoapua tiedotukseen - pelkän tiedotteen kirjoittaminen ei nykyään riitä, vaan tarvitaan kokonaisvaltaisempaa asioiden hoitamista. Tai vaikkapa apua sosiaalisen median hallintaan. Tarvitaan joku, joka pitää langat käsissään ja pistää asioita tapahtumaan. Näin artistit saavat keskittyä omaan ydinosaamiseensa, eli musiikkiin."

Uuteen palvelukokonaisuuteen kuuluvat tiedotuspaketit räätälöidään aina tapauskohtaisesti. "Mielestäni on tärkeää, että palvelu rakennetaan asiakaslähtöisesti, toisin sanoen artistin omien tavoitteiden ja toiveiden perusteella. Jokainen projekti on erilainen. Siksi palvelu voidaan koostaa sopivaksi niin pienempiin kuin suurempiinkin tarpeisiin, aina single-julkaisuista laajamittaisiin konserttisalikiertueisiin. Vaihtelu pitää myös tiedottajan mielen virkeänä", Vetter summaa.

Yritys toteuttaa tiedotusprojekteja pääasiassa kotimaassa, mutta myös englannin-, saksan- ja ruotsinkielisissä kielialueilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Dex Viihteen tiedotus- ja viestintävastaava Jutta Vetter uskoo vahvasti yrityksen uuteen palvelukonseptiin. "Olen monelta artistilta kuullut, että tämänlaiselle henkilökohtaiselle palvelulle on olemassa selkeä tarve."
Dex Viihteen tiedotus- ja viestintävastaava Jutta Vetter uskoo vahvasti yrityksen uuteen palvelukonseptiin. "Olen monelta artistilta kuullut, että tämänlaiselle henkilökohtaiselle palvelulle on olemassa selkeä tarve."
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Dex Viihde Oy
Dex Viihde Oy
Putaanportintie 5
44800 Pihtipudas

http://www.dexviihde.fi

Dex Viihde Oy on riippumaton suomalainen ohjelmatoimisto, joka on toiminut vuodesta 1985 alkaen. Yrityksen ”henkisenä kotina” pidetään pientä keskisuomalaista kuntaa, Pihtipudasta. Nykyisin toimipisteitä on seitsemällä eri paikkakunnalla ja yritys työllistää yhteensä kahdeksan henkilöä. Dex Viihde Oy:n omistavat Hannu Korhonen ja Kirsi Myllynen. Kauttamme järjestetään vuosittain yli 1600 esiintymistä ympäri Suomea. Yritys on yksi Suomen suurimmista ohjelmatoimistoista. Yhtiön edustuksessa on noin 80 kotimaisen viihteen huippuartistia. Dex Viihteen tunnettuja artisteja ovat mm. Kotiteollisuus, M.A. Numminen, Mokoma, Hanna Pakarinen, Heikki Silvennoinen, Kauko Röyhkä, Jannika B ja Samae Koskinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Dex Viihde Oy

Semmarit sinkuiksi – maailman ensimmäinen kuorosooloilu29.9.2017 11:23:55 EEST | Tiedote

Suomalaisen pop/rock-kuoromusiikin edelläkävijä, pian 30-vuotisjuhliaan viettävä Seminaarinmäen mieslaulajat tekee valtakunnallisen konserttisali- ja klubikiertueen loppusyksystä. Erikoisuutena kiertueen yhteydessä jokainen kuoron jäsen julkaisee oman singlen. ”Olemme ensimmäinen kuoro koko maailmassa, jonka kaikki jäsenet tekevät yhtä aikaa oman soolojulkaisun. Bändimaailmassa soolourien houkutus on yleisempää, mutta halusimme nyt itsekin kokeilla sinkkuelämää. Sinkut pakataan kuitenkin samaan keikkabussiin, sillä lähdemmehän tietenkin esiintymään yhdessä!” kuoronjohtaja Reima Viitala toteaa.

Francine juhlistaa 30-vuotisuraansa näyttävästi22.9.2017 13:08:37 EEST | Tiedote

Lahtelaisyhtye Francine aloittaa 30-vuotisjuhlakiertueensa lokakuun alussa sekä julkaisee uutta musiikkia. ”Vaikka en niin kauheasti nostalgiasta ja taaksepäin katsomisesta diggaakaan, on mahtavaa lähteä kiertueelle juhlistamaan 30-vuotiasta Francinea. Paljon on nimittäin bändinä tehty ja nähty. Bändejä ja erilaisia musatrendejä on näiden 30 vuoden aikana tullut ja mennyt lukematon määrä, joten pitää kyllä olla ylpeä siitä, että Francine edelleen porskuttaa vahvasti eteenpäin”, yhtyeen Pete Salomaa kertoo tunnelmistaan kiertueen alla.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye