Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Oijärvelle laaditaan uusi säännöstelyohje

Jaa
Oijärven säännöstelypato.
Oijärven säännöstelypato.

ELY-keskus laatii Iin kunnassa Kuivajoen vesistöalueella sijaitsevalle Oijärvelle uuden säännöstelyohjeen vuoden 2023 aikana vesilain valvojan kehotuksen vuoksi.

Voimassa oleva säännöstelyohje on otettu käyttöön vuonna 2012. Ohjeen tavoitteena on mm. ollut parantaa Oijärven ekologista tilaa takaamalla riittävä kevättulva sekä estää järven vedenpinnan lasku liian alas, koska se nopeuttaa rantojen umpeenkasvua. Lisäksi ohjeella on tavoiteltu luonnonmukaisempia virtaamaolosuhteita Oijärvestä lähtevään Kuivajokeen. Säännöstelyohjeen seurauksena etenkin kesäaikana vedenpinta on ollut tavoitetason yläpuolella.

Vuonna 2012 käyttöön otettuun säännöstelyohjeeseen ollaan oltu pääosin tyytyväisiä ja ELY-keskuksen saaman palautteen määrä on vähentynyt. Viime vuosina palaute on kuitenkin lisääntynyt ja on havaittu nykyisen säännöstelyohjeen johtavan liian korkeisiin kesävedenpintoihin, josta voi olla haittaa mm. alueen linnustolle. Lisäksi vedenpinta on päässyt nousemaan kesä- ja syyssateiden myötä liian korkealle liian usein. Myös Kuivajokivarresta on tullut palautetta liian äkkinäisistä virtaamavaihtelusta.

ELY-keskus haluaa myös tarkastella Oijärven säännöstelyä laajempana kokonaisuutena koko Kuivajoen vesistöalue huomioiden ja löytää ratkaisun, jolla lisättäisiin säännöstelystä saatavia hyötyjä ja vähennettäisiin säännöstelystä muodostuvia haittoja. Tähän liittyen ELY-keskus tilaa konsultilta selvityksen siitä, voidaanko säännöstely toteuttaa muuttamalla nykyinen kaukokäytettävä säännöstelypato pohjapadoksi, jolloin säännöstely voitaisiin lopettaa.

Mikäli säännöstelyrakenteiden muutosta ei voi tehdä esimerkiksi tulvariskien lisääntymisen tai muutoksen aiheuttaman ekologisten tai virkistyskäytön haittojen vuoksi, ELY-keskus selvittää Oijärven säännöstelyn automatisointimahdollisuuksia yhdessä Suomen ympäristökeskuksen kanssa.

ELY-keskus tulee järjestämään Oijärvellä yleisötilaisuuden, jossa alueen asukkailla ja muilla vesistön käyttäjillä on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä asiasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Vesitalousasiantuntija Riku Eskelinen, p. 0295 016 392, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Oijärven säännöstelypato.
Oijärven säännöstelypato.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaalla helmikuussa 23 300 työtöntä työnhakijaa26.3.2024 08:01:22 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaalla oli helmikuun lopussa 23 300 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 600 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten (+12 %). Tammikuusta työttömien määrä laski 150 henkilöllä. Lomautettujen määrä on maa- kunnassa edelleen korkea ja helmikuussa kokoaikaisesti lomautettuja oli lähes 3 300. Helmikuussa lomautukset kohdistuivat erityisesti rakennusalalle kirvesmiehiin ja rakennuspuuseppiin sekä talonrakentajiin.

Valtatien 20 parantaminen Korvenkylän ja Kiimingin välillä: yleisötilaisuus YVA-ohjelmasta 4.4.202421.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue on aloittanut ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA-menettely) valtatien 20:n parantamisesta Korvenkylän ja Kiimingin välillä. YVA-menettelyn aikana tarkastellaan neljää eri vaihtoehtoa tien parantamiseksi. Menettelyn aikana arvioidaan, millaisia vaikutuksia kullakin vaihtoehdolla on esimerkiksi asutukselle, luontoarvoille sekä liikenteen sujuvuudelle ja liikenneturvallisuudelle.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ehdottaa kolmen alueen nimeämistä merkittäväksi tulvariskialueeksi15.3.2024 10:15:00 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen tulvimisesta sekä merenpinnan noususta aiheutuvat tulvariskit Pohjois- Pohjanmaan alueella. ELY-keskus ehdottaa kolmen alueen nimeämistä merkittäväksi tulvariskialueeksi. Ehdotuksessa on mukana Pyhäjoen alaosa (Pyhäjoen taajama – Oulainen), Alavieska – Ylivieska ja Pudasjärven keskusta.

ELY-keskus on asettanut nähtäville Pyhäjärven Itämäen tuulivoimahankkeen YVA-selostuksen sähkönsiirtoa koskevan täydennyksen28.2.2024 08:03:56 EET | Tiedote

Neoen Renewables Finland Oy suunnittelee uuden Itämäki-Pysäysperä 400 kilovoltin voimajohdon rakentamista Itämäen tuulivoimapuiston sähkönsiirron tarpeisiin. Ympäristövaikutusten arviointiselostus on laadittu aiemman Itämäen tuulivoimapuistohankkeen (Pyhäjärvi) ympäristövaikutusten arviointimenettelyn täydennykseksi voimajohdon reittisuunnitelmien muututtua. Voimajohto sijoittuisi Pyhäjärven ja Haapajärven kaupunkien alueille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye