Oikaisu huoneistotietojärjestelmän 2.5.2023 mediatiedotteeseen
Totesimme tiedotteessamme, että Uudellamaalla olisi ongelmia huoneistotietojärjestelmään siirtymisessä. Kerroimme, että maakunnassa vasta reilu 10 prosenttia taloyhtiöistä on siirtynyt järjestelmään, kun koko maan keskiarvo on jo lähes 20 prosentissa.
Seuravana päivänä julkaisimme osoitteessa osakehuoneistorekisteri.fi kaikki maakunnat kattavan kuukausittaisen tilannekuvan maamme asunto-osakeyhtiöitten siirtymisestä huoneistotietojärjestelmään (tiedosto: tilanne 2.5.2023,pdf). Tästä tilastosta ilmeni, että Uudellamaalla 20,19 % taloyhtiöistä on jo tehnyt vaadittavan siirron, joten Uudenmaan siirtotilanne on todellisuudessa jopa hieman maan keskiarvoa suurempi. Koska noin kolmannes koko maan taloyhtiöistä sijaitsee Uudellamaalla, on maakunnalla suuri merkitys huoneistotietojärjestelmässä. 3.5. julkaistussa tilastossa tiedot olivat oikein.
Otimme tiistain tiedotettamme varten erillisen ajon järjestelmästämme, ja tämä ajo tuotti virheellisesti vanhentuneet tiedot. Jatkamme syyn selvittämistä, jotta vastaava ei toistuisi. Pahoittelemme virhettä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne MurtoniemiJohtaja
Puh:+358 40 710 8862janne.murtoniemi@maanmittauslaitos.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta

PL 84 (Opastinsilta 12C)
00521 HELSINKI
029 530 1100 (Vaihde)https://www.maanmittauslaitos.fi/
Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä teemme paikkatietoalan tutkimusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos
Laserkeilausaineistojen yhteinen prosessointialusta säästää kustannuksia31.5.2023 07:38:44 EEST | Tiedote
Julkishallinnon yhteinen laserkeilausaineistojen prosessointialusta on otettu käyttöön tänä keväänä. Alustalla organisaatiot käsittelevät yhteisesti laserkeilausaineistoja. Alustan käyttöönotto vahvistaa aineistojen yhteiskäytön turvallisuutta ja mahdollistaa resurssien järkevän käytön. Prosessointialustan kehittämisen rahoitti maa- ja metsätalousministeriö.
Lunastus Kirkkonummen datakeskuksen sähköntarpeisiin käynnistyy30.5.2023 07:25:15 EEST | Tiedote
Lunastus Microsoftin tulevan datakeskuksen tarvitsemaa sähköä varten käynnistyy Espoossa ja Kirkkonummella. Energiayhtiö Fortum Power and Heat lunastaa maankäyttöoikeuksia vajaan 10 kilometrin matkalla Fingridin Espoon sähköaseman ja Kirkkonummen Sundsbergiin suunnitellun datakeskuksen välillä Maanmittauslaitoksen lunastusmenettelyn mukaisesti.
Maanmittauslaitoksen Oulun asiakaspalvelupiste palaa uudistettuihin tiloihin22.5.2023 08:16:49 EEST | Tiedote
Maanmittauslaitoksen nykyinen asiakaspalvelupiste Uusikatu 52 on suljettu 22. – 24.5.2023. muuton takia. Torstaina 25.5. asiakaspalvelu avaa ovensa osoitteessa Veteraanikatu 9.
Kymmenien miljoonien säästöt uusien metsätiedon keruumenetelmien avulla16.5.2023 06:50:00 EEST | Tiedote
Kun tutkijoiden kehittämät metsädatan keruumenetelmät otetaan käyttöön Suomessa, saadaan metsäkaupassa aikaan merkittäviä säästöjä ja tarkkaa tietoa luonnon monimuotoisuuden tueksi.
Päijät-Häme on herännyt huoneistotietojärjestelmän tuloon. Nopeuttaako Maanmittauslaitoksen siirtoklinikka entisestään siirtymisiä?2.5.2023 07:04:00 EEST | Uutinen
Maanmittauslaitos tarjoaa tukea pienten taloyhtiöiden osakeluetteloiden siirtoon. Tule Maanmittauslaitoksen Lahden toimipisteeseen 11.5. klo 11.30–18.00 osakeluetteloiden siirtoklinikalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme