Basam Books

Oikeanlainen hengitystekniikka edesauttaa terveyttä, muistia ja keskittymiskykyä

Jaa
Tietokirjailija ja raskausjoogaan erikoistunut ohjaaja Malla Rautaparta ohjeistaa kirjassaan Hyvän hengityksen anatomia (2019) hengityselimistön oikeaoppiseen käyttöön. Hän kertoo kirjassa myös hengittämistä rajoittavista tekijöistä, joita voivat esimerkiksi olla ympäristön tekijät tai vääränlainen työskentelyasento.
Kuva: Basam Books
Kuva: Basam Books

Autonominen eli tahdosta riippumaton hermostomme säätelee hengitystä, sydämen sykettä ja monia muita kehon toimintoja, mutta tahdonalaisella harjoittelulla on vaikutusta hengityksen laatuun. Oikea hengitystekniikka edistää hyvinvointia ja opettaa välttämään hengityselimistölle haitallisia tekijöitä.

Malla Rautaparran kirjoittama tietokirja Hyvän hengityksen anatomia (2019) kertoo miten hengityselimisto ja hengityksen aikaansaavat lihakset toimivat, kuinka ottaa koko keho mukaan hengittämiseen ja miten hyvää hengittämistä voi harjoitella. Rautaparta kertoo kirjassaan myös hengitystä säätelevistä ja rajoittavista tekijöistä sekä hengittämämme ilman laadun merkityksestä. Esimerkiksi istumatyö voi tiedostamatta aiheuttaa hengityksen muuttumisen pinnalliseksi.

Hyvän hengityksen anatomia (2019) –kirjan on julkaissut helsinkiläinen yleiskustantamo Basam Books. Malla Rautaparta on joogaopettaja, neurologian fysioterapeutti, kulttuuriantropologi, tietokirjailija ja helsinkiläisen Manipura-joogastudion perustaja. Hän on kehittänyt ja ohjannut raskausjoogaa yli 20 vuoden ajan. Rautaparta tutkii kehollisuutta muun muassa joogaopettaja Vanda Scaravellin ja buddhalaisen kehomeditaatio-opettajan Will Johnsonin viitoittamilla poluilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johanna Salminen
viestintä- ja tapahtumakoordinaattori
johanna@basambooks.fi

Kuvat

Kuva: Basam Books
Kuva: Basam Books
Lataa
Kuva: Basam Books
Kuva: Basam Books
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Basam Books
Basam Books
Lapinlahdenpolku 8, c/o Lapinlahden Lähde Oy
00180 HELSINKI

https://basambooks.fi

Helsinkiläinen yleiskustantamo Basam Books on palannut juurilleen filosofian, kaunokirjallisten klassikkojen, runojen ja suurten hahmojen elämäkertojen pariin. Vanha kunnon Basam Books jatkaa tutulla laadusta tinkimättömällä linjallaan ja kustantamon puikkoihin on palannut yli 20 vuotta alalla toiminut kustannusjohtaja Batu Samaletdin. Jatkossa kustannusohjelmaamme kuuluvat vahvasti myös äänikirjat, tavoitteena on tuoda kaikki Basam Booksin mestariteokset kuunneltavaksi myös äänikirjoina!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Basam Books

"Anssi Ylirönnin syvällinen monitieteellinen teos 'Ajasta iäisyyteen' tarjoaa uudenlaisen katsauksen kuolemaan"11.4.2024 09:18:00 EEST | Tiedote

Anssi Ylirönnin monitieteellinen teos 'Ajasta iäisyyteen' tarjoaa syvällisen katsauksen kuolemaan uusien näkökulmien kautta. Ylirönni yhdistää filosofiaa ja biologiaa etsiessään vastauksia kysymyksiin kuolemasta, elämästä ja tietoisuudesta. Teos tarkastelee kuolemaa osana luonnon kiertokulkua ja ihmisten ohella myös muiden lajien näkökulmasta.

Äänesi, ikuinen viha-rakkaussuhde? Äänikouluttaja Sara Rouvisen uusi teos "Löydä luonnollinen äänesi" rohkaisee vapaaseen ilmaisuun9.4.2024 10:24:35 EEST | Tiedote

Löydä luonnollinen äänesi-teos opastaa lukijan ainutlaatuiselle matkalle äänen maailmaan. Ääni on tärkeä tunneilmaisun ja rentoutumisen väline, ja kirja tarjoaa helpot harjoitukset äänen kehittämiseen ja huoltamiseen. Tekijä Sara Rouvinen on esiintymisen ja äänenkäytön kouluttaja, puheviestinnän FM, laulaja ja esiintyvä artisti. Kirja avaa äänen eri piirteitä ja rohkaisee lauluun, puhumiseen ja vapaaseen ilmaisuun, olitpa sitten esiintyjä, puhetyöntekijä tai muuten vain kiinnostunut äänestäsi. Kirja pitää sisällään myös inspiroivia haastatteluja ihmisten suhteesta omaan ääneen. Kirjassa on haastateltu mm. näyttelijä Sari Havasta, sokeaa laulunopettajaa Riikka Hännistä ja lukuisia muita äänenkäyttäjiä.

"Fasismista ja demokratiasta: George Orwellin upea klassikko herää uudelleen henkiin"5.4.2024 11:22:44 EEST | Tiedote

George Orwellin intohimoinen älykkyys ja vastustus totalitarismia kohtaan heijastuvat uudessa kirjajulkaisussa "Fasismista ja demokratiasta". Kokoelma koostuu 1940-luvun esseistä, joissa Orwell käsittelee sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta ja puolustaa demokratiaa. Näiden uudelleen julkaistujen klassikoiden avulla lukijat voivat löytää ajankohtaisia näkökulmia politiikkaan ja yhteiskuntaan.

Yhdessä menestykseen: Matti Nokelan uusi kirja tarjoaa selkeät ohjeet tuloksellisen ja hyvinvoivan työyhteisön rakentamiseen19.3.2024 09:20:00 EET | Tiedote

Uusi kirja pureutuu työhyvinvoinnin ytimeen - kuinka organisaatio voi rakentaa tuloksellisen ja hyvinvoivan työyhteisön? Selkeät ohjeet vastuunottoon omasta hyvinvoinnista ja johtajuudesta, sekä vuorovaikutuksen merkityksestä. Kirjassa esitellään käytännöllinen ryhmädynamiikkamalli kehittämään yksilöiden ja yhteisön menestystä. Matti Nokela - kouluttaja ja työnohjaaja - tuo yli 30 vuoden kokemuksensa kirjaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye