Tuomioistuinvirasto

Oikeudenhoito vaatii mittavaa lisärahoitusta ja riippumattomuutta valtiovallasta

Jaa

Asianajajaliitto ja Tuomioistuinvirasto vaativat, että oikeudenhoidon toimintaedellytykset turvataan seuraavassa hallitusohjelmassa riittävällä määrärahalisäyksellä. Lisäksi hallitusohjelmaan tulisi kirjata Suomen perustuslain korjaustarve: tuomioistuimien ja asianajajien täytyy olla valtiovallasta riippumattomia.

Kuten tuoreessa oikeudenhoidon selonteossa kävi ilmi, oikeudenhoidon tämänhetkinen rahoitus on riittämätön. Asianajajaliiton ja Tuomioistuinviraston mukaan seuraavassa hallitusohjelmassa oikeudenhoitoon tarvitaan vähintään 90 miljoonaa euroa lisämäärärahoja, jotta kansalaiset eivät joudu enää jatkossa kärsimään pitkittyneistä ja kalliiksi käyvistä oikeudenkäynneistä. Lisäksi hallitusohjelmaan olisi kirjattava Suomen perustuslain muutostarpeet kaikkien oikeudenhoidon toimijoiden riippumattomuuden vahvistamiseksi. Kyseessä on pohjimmiltaan oikeudenhoidon kriisinkestävyyden varmistaminen. Tuomioistuimien sekä asianajajakunnan tulee olla valtiovallasta riippumaton, asianajajalaki pitää uudistaa ja asianajajan asema tulee kirjata perustuslakiin.

Asianajajaliitto ja Tuomioistuinvirasto kiittävät oikeudenhoidon selonteon lisäresurssitarpeiden kartoitusta. Samalla siinä on tunnustettu koko 2000-luvun ajan jatkunut määrärahatason niukkuus tarpeisiin nähden, mikä on johtanut oikeudenkäyntien kohtuuttomiin venymisiin. Oikeudenhoidon toimintaedellytysten turvaaminen ja kansalaisten oikeusturvan varmistaminen edellyttää toimijoiden mukaan vähintään 90 miljoonan euron vuosittaista määrärahalisäystä. Selonteossa on huomioitu myös oikeusapupalkkioiden jälkeenjääneisyys sekä oikeusavun tulorajat, jotka vaikuttavat keskeisellä tavalla oikeusturvan saatavuuteen, palveluiden laatuun ja maantieteelliseen kattavuuteen. Myös oikeusapupalkkiot vaativat tuntuvaa korotusta.

Asianajajaliitto  ja Tuomioistuinvirasto muistuttavat tuoreen oikeudenhoidon selonteon tuoneen esiin oikeudenhoidon riippumattomuuden turvaamisen tärkeyden etenkin yhteiskunnallisesti epävakaassa tilanteessa. Oikeusvaltiossa oikeudenhoidon toimijoiden riippumattomuus ja riittävät toimintaedellytykset on turvattava kaikkina aikoina ja tämä edellyttää perustuslain tarkistamista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Asianajajaliiton pääsihteeri Niko Jakobsson, p. 050 341 4593, niko.jakobsson@asianajajaliitto.fi

Tuomioistuinviraston ylijohtaja Riku Jaakkola, p. 029 565 0513, riku.p.jaakkola@oikeus.fi

Tietoja julkaisijasta

Tuomioistuinvirasto
Tuomioistuinvirasto
PL 100/PB 100
00085 Tuomioistuinvirasto/Domstolsverket

0295650500http://www.tuomioistuinvirasto.fi

Tuo­miois­tuin­vi­ras­to on it­se­näi­nen kes­kus­vi­ras­to, joka pal­ve­lee koko tuo­miois­tuin­lai­tos­ta. Tuo­miois­tuin­vi­ras­to toi­mii oi­keus­mi­nis­te­riön hal­lin­no­na­lal­la.

Vi­ras­ton teh­tä­vä­nä on huo­leh­tia sii­tä, että tuo­miois­tui­met ky­ke­ne­vät käyt­tä­mään tuo­mio­val­taa laa­duk­kaas­ti ja että tuo­miois­tuin­ten hal­lin­to on te­hok­kaas­ti ja tar­koi­tuk­sen­mu­kai­ses­ti jär­jes­tet­ty.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tuomioistuinvirasto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme