SDP EDUSKUNTA

Ojala-Niemelä: Ulosotojen kasvavaan määrään on puututtava

Jaa

Tilastokeskuksen eilen julkaistujen tietojen mukaan viime vuonna ulosotossa oli lähes 580 000 suomalaista, mikä oli noin 80 000 enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.

Huolestuttavaa tilastoissa on myös naisten keskimääräisen ulosottovelan määrän kasvu vuosikymmenessä reilusta 9 000 eurosta yli 14 000 euroon.  

- Ulosotossa olevien mahdollisuuksiaan selvitä veloistaan on parannettava ja heidän toimeentuloa sekä mahdollisuuksia työllistyä ja toimia yrittäjinä tulee vahvistaa, toteaa SDP:n kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä.

Tutkimuksen mukaan tyypillinen ulosottovelallinen on työikäinen, vähän koulutettu ja yksinasuja.

- Yhden henkilön tuloihin nojaava talous on haavoittuvaisemmassa asemassa kuin useamman tienaajan. Tarvitaan monenlaisia neuvonta- ja tukipalveluita auttamaan ihmisiä pois ulosottokierteestä: talous- ja velkaneuvonnan, ulosotossa tehtävän velallisten neuvonnan tehostamisen ja tuomioistuinkäsittelyjen nopeuttamisen kautta meillä on mahdollisuus tukea velallisten selviytymistä kohti normaalia arkea.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

/Korjattu po. eduskuntaryhmä/ Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä päätti valiokuntapaikkajaosta13.6.2019 14:54:04 EESTTiedote

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä on tänään päättänyt ryhmän valiokuntapaikkajaosta. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi ryhmä esittää eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelää, valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajaksi kansanedustaja Johannes Koskista ja liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajaksi eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Suna Kymäläistä.

SDP:n Malm: Rinteen hallitusohjelma hylkää leikkauspolitiikan – tilalle parempaa työelämää, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa11.6.2019 13:47:31 EESTTiedote

SDP:n kansanedustaja Niina Malm tukee täydesti pääministeri Rinteen hallitusohjelmaa. Malm nostaa esiin erityisesti ”Luottamuksen ja tasa-arvoisten työmarkkinoiden Suomi” -osion linjaukset. Luvassa on parannuksia, jotka lisäävät työelämän reiluja pelisääntöjä, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Tällä on valtava merkitys, Malm tähdentää.

Antti Lindtmanin ryhmäpuhe tiedonantokeskustelussa hallitusohjelmasta11.6.2019 12:25:39 EESTTiedote

Muutokset puhuttaessa mahdollisia Arvoisa puhemies, Kansalaiset antoivat vaaleissa vahvan muutosviestin ja siihen Rinteen hallitus ja hallitusohjelma vastaavat. Hallitus lähtee nyt rakentamaan parempaa Suomea. Hallituksen merkittävin päätös on, että vuosien mollivoittoisen ajanjakson jälkeen Suomi viedään nyt leikkauslinjalta uudistuslinjalle. Hallitus rakentaa Suomea, jossa koulutus nähdään investointina, jossa eriarvoisuutta kitketään, jossa sopimusyhteiskunta nähdään voimavarana ja jossa ilmastonmuutoksen pysäyttäminen otetaan tosissaan. Se on muutos, jonka puolesta yli 1.7 miljoonaa suomalaista äänesti eduskuntavaaleissa. Sinnikkäästi on Suomea rakennettu, mutta nyt on uskallettava ottaa uusi askel – askel tulevaisuuteen. Tämän pääministeri Rinteen hallitus aikoo toteuttaa päättäväisesti Suomen vahvuuksia vaalien ja samalla yhteiskuntaa uudistaen. Suomi viedään nyt tielle, jossa jokainen voi nähdä valon tulevassa. Tielle, jossa jokainen voi luottaa siihen, että huomenna on paremmin

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme