A-klinikkasäätiöA-klinikkasäätiö

#OleLuottoaikuinen – Lasinen lapsuus haastaa aikuiset turvaamaan nuorten kasvuympäristön

Jaa

Lasisen lapsuuden Radio Helsingin kanssa avaama kampanja herättelee rohkeutta auttaa silloin, kun aikuinen epäilee nuorella olevan kotona ongelmia.

#OleLuottoaikuinen-kampanjan taustalla on Lasisen lapsuuden kyselytutkimus, jossa selvitettiin erilaisten suojaavien tekijöiden toteutumista niiden henkilöiden elämässä, joille kodin aikuisten alkoholinkäyttö oli aiheuttanut haittoja. Noin kolmannes haittoja kokeneista kertoi, ettei heidän elämästään löytynyt myönteistä ilmapiiriä synnyttävää turvallista aikuista, perheenjäsenten välistä lämpöä tai myönteisiä kokemuksia tarjoavia harrastuksia.

Lasisen lapsuuden kehittämiskoordinaattori Janne Takalan mukaan kampanjalla halutaan muistuttaa, että tutkimuksen jokainen aikuinen voi toiminnallaan tukea vaikeissa kasvuoloissa elävää lasta tai nuorta.

"Pieninkin teoin voi lisätä myötätuntoa ja turvallisuudentunnetta naapurustossa, vapaaehtoistoiminnassa, harrastuksissa tai julkisissa tiloissa. Jo yksi turvallinen aikuinen voi riittää kannattelemaan vaikeassa tilanteessa elävää nuorta pahimman yli”, Takala toteaa.

Radiojuontajana nuoren apuna

Kampanjaa varten tehdyllä videolla Radio Helsingin Laura Friman päätyy yllättäen tilanteeseen, jossa hän joutuu reagoimaan vanhempiensa juomisesta hätääntyneen 12-vuotiaan Ollin yhteydenottoon. Aluksi Friman epäilee ääneen kyseessä olevan trollaus tai jonkinlainen pila, mutta tilanteen kehittyessä hän alkaa hiljalleen kyseenalaistaa itsensä ja epäilyksensä. Piilokameralla kuvattu jännitysnäytelmä todentaa sitä, miten kuka tahansa meistä on epävarma sivullisen hädän osuessa kohdalle.

”Lopulta kysyin itseltäni, että annanko oikeasti ylpeyteni estää auttamisen. Mitä sitten, jos tulen huijatuksi, jos on pienikin mahdollisuus, että tilanne olisikin totta ja toisella puolella oikeasti olisi apua tarvitseva lapsi”, totesi Friman heti intensiivisen chat-kokemuksen päätteeksi.

Tilanne ja sen jälkireaktiot kuvattiin lyhyeksi dokumentiksi, joka on katsottavissa kampanjasivulla https://lasinenlapsuus.fi/oleluottoaikuinenFacebookissa ja Youtubessa.

#OleLuottoaikuinen-kampanja lanseerataan tiistaina 20.3. Laura Frimanin ohjelmassa Radio Helsingin iltapäivässä, jossa Laura puhuu kokemuksestaan ja haastattelee Lasisen lapsuuden asiantuntijoita päihteidenkäytön vaikutuksista lapsuuteen sekä muista kampanjan teemoista.

Aikuiset ja yhteiskunta nuoren turvana

Auttamishalun ja myötätunnon rakentaminen vaatii henkilökohtaista kokemusta vaikeasta tilanteesta. #OleLuottoaikuinen-sivulla kävijöillä on mahdollisuus testata bottisimulaatiolla, miten he itse reagoisivat nuoren hätäkutsuun. Useista tarinapoluista koostuva interaktiivinen kokemus on suunniteltu mahdollisimman realistiseksi.

Lasinen lapsuus haluaa kerätä ja jakaa edelleen suomalaisaikuisten hyviä kokemuksia ja kertomuksia nuorten tukemisesta. Jaa oma kertomuksesi kampanjasivulla tai suoraan kyselylomakkeella.

Turvallista ilmapiiriä luodaan myös yhteiskunnallisin valinnoin. Perheet tarvitsevat huomatuksi tulemista ja tukea jo ennen ongelmien kasaantumista. Yhteiskunnan on taattava, että jokaisella lapsella on mahdollisuuksia kohdata elämässään turvallisia ja luotettavia aikuisia kodin ulkopuolella, koulussa ja vapaa-ajalla harrastuksissa.

Kampanjasivu: https://lasinenlapsuus.fi/oleluottoaikuinen

Kampanjasuunnittelu: Dynamo&Son
Kampanjafilmin ohjaus: Matti Kihlström
Olli-botin toteutus: Ninchat

Lasinen lapsuus – #OleLuottoaikuinen yhteistyökumppanina Radio Helsinki

Tehdään yhdessä lapsuusmuistoista parempia.

Toimittaja Laura Friman joutui vastaamaan chatissa vanhempiensa päihteidenkäytön vuoksi hätääntyneelle lapselle kesken Radio Helsingin aamulähetyksen 22.2.2018. Hiljalleen kiristyvä tilanne ja Lauran reaktiot kuvattiin lyhyeksi dokumentiksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Janne Takala, kehittämiskoordinaattori
A-klinikkasäätiö
puh. 050 3629 014
janne.takala@a-klinikka.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

A-klinikkasäätiö
A-klinikkasäätiö
Ratamestarinkatu 7 A, 6. krs
00520 Helsinki

tiedotus@a-klinikka.fihttp://www.a-klinikka.fi/

A-klinikkasäätiö ehkäisee ja vähentää päihdehaittoja sekä muita sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta A-klinikkasäätiö

Aamiaisseminaari 29.6.: Soten valinnanvapaus ei saa unohtaa päihde- ja mielenterveyskuntoutujia26.6.2018 06:30Kutsu

Jos soteuudistuksen valinnanvapaus toteutuu suunnitellun laajuisena, se voi asettaa päihde- ja mielenterveyskuntoutujat eriarvoiseen asemaan muiden kanssa - mikä ratkaisuksi? Rahapelit saavat olla julkisessa keskustelussa rauhassa - miksei aihe ole jo politisoitunut? Lisäksi aiheena ovat huumeet sekä perustelut yli 20 vuoden takaisen huumausainestrategian päivitystarpeille. Tervetuloa Tieteiden talolle 29.6.2018 klo 9.00.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme