Jyväskylän yliopisto

Oletko autenttinen vai vieraantunut työelämässäsi?

Jaa

Jos työ, elämä tai molemmat ahdistavat, eikä omalta tuntuvaa, mielekästä koulutusta, ammattia tai työtä tahdo löytyä, mikä neuvoksi? Uraohjauksessa on olennaista ihmisen kokonaisvaltainen huomioon ottaminen, korostettiin Jyväskylän yliopiston ja ammattikorkeakoulujen ensimmäisen uraohjauksen erikoistumiskoulutuksen käynnistyessä.

Kouluttajat. Kuva: Jari Kalavainen, JAMK
Kouluttajat. Kuva: Jari Kalavainen, JAMK

Uraohjausta annetaan yhä enenevässä määrin paitsi oppilaitoksissa ja TE-palveluissa, myös yhteiskunnan muilla sektoreilla. Nykypäivän paineinen työelämä ja kiihtyvä elämänmeno peräänkuuluttavat eettisesti toimivia osaajia, jotka taitavat asiakkaiden uraohjausprosessien fasilitoinnin. Heiltä vaaditaan myös syvää ymmärrystä ohjauksen paikasta osana laajempaa yhteiskunnan ja muuttuvan työelämän kokonaisuutta.

– Alkaneelle koulutukselle on ollut todella kova kysyntä. Koulutuksen 50 aloituspaikkaa täyttyivät hetkessä ja hakijoita oli melkein kaksinkertainen määrä paikkoihin nähden, kertovat koulutusta koordinoivat lehtorit Johanna Rantanen ja Sauli Puukari Jyväskylän yliopistosta.

– Koulutus on syntynyt alan työelämätoimijoiden esiin nostamasta vahvasta koulutustarpeesta, jatkaa lehtori Riikka Michelsson Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. OKM:n rahoittamaa koulutusta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Jyväskylän yliopiston, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja muiden maamme ammatillisten opettajakorkeakoulujen (Haaga-Helia, HAMK, JAMK, OAMK, TAMK) kanssa.

Koulutuksen ensimmäisellä lähijaksolla käsiteltiin uraohjauksen peruslähtökohtia. Sitran tulevaisuusasiantuntija Mikko Dufva tarkasteli avausluennolla mahdollisuuksiamme ennakoida tulevaisuuden yhteiskunnan ja työelämän muutoksia. Avaustilaisuudessa kuultiin myös yliopistonopettaja Juha Parkkisen (JYU) pohdintaa yksilöiden työ- ja elämänurien autenttisuudesta. Lisäksi yliopettajat Jaakko Helander (HAMK) ja Päivi-Katriina Juutilainen (Haaga-Helia) johdattelivat opiskelijat lukuisten ura- ja ohjausteorioiden maailmaan.

Mikä koulutuksen aloituksessa sykähdytti eniten? Poimintoja osallistujien vastauksista

– Arvot ja niiden pohtiminen. Ohjauksen opinnoissa on lupa, ja täytyykin miettiä tätä puolta. Tuntuu, että löysin kaikelle aiemmin oppimalleni oikean viitekehyksen.

– Kaikilla uraohjauksen asiakkailla on omat erilaiset arvonsa. Kaikille se ei välttämättä ole työ, vaan se saattaa olla jotain aivan muuta. Miten silloin asennoidun uraohjaajana tilanteeseen?

Entä millaisia tunteita koulutuksen aloitus opiskelijoissa herätti?

Tuntuu ylelliseltä. Saan tulla hyvin valmisteltuun koulutukseen ja uusia ideoita ja mahdollisuuksia aukeaa, totesi eräs koulutukseen osallistuneista.

– Olen halunnut välineitä itselleni työhön, josta pidän, koska haluan tehdä sen vielä paremmin ja vaikuttavammin. Se on odotukseni tältä koulutukselta, ja aloituksen perusteella uskon, että tämä tulee toteutumaan, toinen osallistuja kertoo.

Lisätietoja koulutuksesta:

JY: http://r.jyu.fi/yD4 

JAMK: https://bit.ly/2Itq2tG 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Sauli Puukari, lehtori, Jyväskylän yliopisto
+358 40 8053364, sauli.puukari@jyu.fi

Johanna Rantanen, yliopiston lehtori, Jyväskylän yliopisto
+358 40 8054989, k.johanna.rantanen@jyu.fi

Riikka Michelsson, lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
+358 40 5322514, riikka.michelsson@jamk.fi

Kuvat

Kouluttajat. Kuva: Jari Kalavainen, JAMK
Kouluttajat. Kuva: Jari Kalavainen, JAMK
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme