Helsingin yliopisto

Olli Vapalahdelle ja Tarja Siroselle J. V. Snellman -palkinto

Jaa

Helsingin yliopisto on myöntänyt J. V. Snellmanin nimeä kantavan tiedonjulkistamispalkinnon tänä vuonna poikkeuksellisesti kahdelle tutkijalle: professori Olli Vapalahdelle ja apulaisprofessori Tarja Siroselle ansiokkaasta toiminnasta tieteellisen tiedon välittäjinä.

Olli Vapalahti ja Tarja Sironen. Kuva: Helena Hiltunen / Helsingin yliopisto
Olli Vapalahti ja Tarja Sironen. Kuva: Helena Hiltunen / Helsingin yliopisto

Zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti on tutkinut urallaan eläinten ihmisiin välittämiä virussairauksia, kuten zika-, putiaisaivokuume- ja ebolavirusta sekä osittain uusia viruksia, joita ei ole aiemmin kuvattu.

Uhkaavien infektiotautien apulaisprofessori Tarja Sironen puolestaan tutkii muuntuvia, ihmisessä tai eläimissä tautia aiheuttavia mikrobeja. Sironen tutkii muun muassa jyrsijä- ja lepakkovälitteisiä tauteja sekä tuotantoeläinten infektiotauteja. Tutkimuksessaan hän pyrkii tuottamaan tietoa, jonka avulla infektiouhkiin voidaan varautua muuttuvassa ympäristössä.

Vapalahti ja Sironen ovat tehneet pitkään yhteistyötä samassa tutkimusyksikössä. Viime vuoden keväästä lähtien he ovat kummatkin keskittyneet koronaviruksen tutkimukseen.

Molemmat ovat tarjonneet asiantuntemuksensa median käyttöön samaan aikaan, kun he ovat tutkineet virusta ja tehneet yhteistyötä viranomaisten kanssa. Mediapyöritys on ollut koko vuoden ajan suurta, ja tutkijat ovat toteuttaneet tehokkaasti yliopiston kolmatta tehtävää ja vieneet tutkimusta yhteiskunnan käyttöön ja kansalaisten hyödyksi.

Todellisen tiedon tarve on korostanut tutkijoille sitä, että haluavat olla mukana tiedonvälityksessä ja antamassa aikaansa haastatteluille.

– Korona-ajan epävarmuus on nostanut esille luotettavan tiedon suuren tarpeen. Kun tieto on epävarmaa ja se on hajallaan, yleiskuvaa ja valistuneita arvioitakin tarvitaan. Perusopetuksen antaminen on auttanut tieteen yleistajuistamisessa, Olli Vapalahti sanoo.

– Tieteentekijöiden täytyy näkyä yhteiskunnassa ja puhua tutkitun tiedon puolesta. Sitä eivät muut tee meidän puolestamme, Tarja Sironen lisää.

Helsingin yliopiston J.V. Snellman -tiedonjulkistamispalkinto myönnetään vuosittain jollekin yliopistolaiselle tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta tieteellisen tiedon välittäjänä. Palkittavan valinnassa painotetaan toimintaa, joka on merkittävällä tavalla edistänyt yliopistossa tehtävän tieteellisen työn ja yliopiston kannalta keskeisten päämäärien tunnetuksi tulemista. Palkintosumma on 6 000 euroa. Palkinto jaetaan Helsingin yliopiston syntymäpäiväviikolla 25.3.

 

Olli Vapalahden ja Tarja Sirosen yhteystiedot:

Olli Vapalahti, professori, Helsingin yliopisto
Puh. 050 448 8842
olli.vapalahti@helsinki.fi

Tarja Sironen, apulaisprofessori, Helsingin yliopisto
Puh. 050 447 1588
Sähköposti: tarja.sironen@helsinki.fi

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Olli Vapalahti ja Tarja Sironen. Kuva: Helena Hiltunen / Helsingin yliopisto
Olli Vapalahti ja Tarja Sironen. Kuva: Helena Hiltunen / Helsingin yliopisto
Lataa
Olli Vapalahti. Kuva: Helena Hiltunen / Helsingin yliopisto
Olli Vapalahti. Kuva: Helena Hiltunen / Helsingin yliopisto
Lataa
Tarja Sironen. Kuva: Helena Hiltunen / Helsingin yliopisto
Tarja Sironen. Kuva: Helena Hiltunen / Helsingin yliopisto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

02941 911 (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Geenilöytö kytkee koiranpentujen vakavan epilepsian mitokondrioiden toimintahäiriöön13.4.2021 10:52:31 EEST | Tiedote

Helsingin yliopiston tutkimuksessa saatiin selville syy muutaman kuukauden ikäisten parsonrusselinterriereiden pentujen vaikeaan epilepsiaan ja kuolemaan. Muutos PITRM1-geenissä johtaa solun energiapumppujen, mitokondrioiden, toimintahäiriöön, jonka seurauksena jo pentujen aivoista tunnistettiin Alzheimerin taudista tuttuja beeta-amyloidikertymiä ja laajaa hermorappeumaa. Muutokset ihmisen PITRM1-geenissä aiheuttavat myös vakavan, mutta hitaasti etenevän aivosairauden.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme