Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Oma talous huolettaa opiskelijaa aiempaa enemmän, mutta tulevaisuudenuskoa koronakriisi ei romuttanut

Jaa
Suomalaisten opiskelijoiden luottamus omaan talouteen on hiipunut tasaisesti kolmen viimeisimmän vuoden ajan. Tällä hetkellä joka kuudes opiskelija on vahvasti luottavainen oman taloutensa suhteen. Opiskelijoiden usko tulevaisuuteen on edelleen vahvaa eikä edes koronakriisi ole sitä romuttanut, selviää Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha -kyselytutkimuksesta.

Omaan talouteen liittyvät huolet kuuluvat silti opiskelijoiden keskusteluissa ja heijastuvat myös kyselyn tuloksissa. Säännöllinen huoli arjen raha-asioista on hieman lisääntynyt. Reilu kolmannes opiskelijoista kertoo olevansa säännöllisesti huolissaan tuloistaan ja hieman vajaa kolmannes rahojen käyttökohteista, kuten vuokrasta ja ruokaostoksista.

”Vaikka epävarmuus on hieman lisääntynyt, opiskelijoiden keskuudessa ei ole havaittavissa merkittävästi voimakkaampaa epäluottamusta oman talouden suhteen kuin muulla väestöllä. Muiden suomalaisten tapaan opiskelijat murehtivat eniten arjen raha-asioista, eivät esimerkiksi pitkän tai lyhyen aikavälin lainoista”, sanoo Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist.

Taloudellinen mielenrauha -kyselyn tiedonkeruu tehtiin tänä vuonna kahdessa osassa, ennen koronavirusepidemian kärjistymistä Suomessa 2.-21.3. ja sen jälkeen 6.-8.4. Kun näiden kahden kyselyn tuloksia vertaillaan, näyttää siltä, että koronaepidemian eskaloitumisella ei ollut vaikutusta suomalaisopiskelijoiden taloudelliseen mielenrauhaan.

Aiempien vuosien Taloudellinen mielenrauha -kyselytutkimukset ovat osoittaneet, että opiskelijoiden tulevaisuudenusko on tyypillisesti selvästi muuta väestöä vahvempaa. Näin on myös tänä vuonna. Opiskelijoista 77 prosenttia uskoo, että oma taloustilanne on viiden vuoden kuluttua parempi kuin tällä hetkellä. Kaikista suomalaisista näin uskoo alle puolet.

”Opiskelijat tuntuvat hahmottavan hyvin, että opiskeluaikaan liittyvä niukkuus on väliaikainen tilanne, ja uskovat koulutuksen mahdollistavan paremman toimeentulon, mikä useimpien kohdalla pitääkin paikkansa. Tänä syksynä niukkuutta voi kuitenkin olla edessä tavallista enemmän, koska koronan työllisyysvaikutukset ovat iskeneet pääosin nuoriin, joista monella on jäänyt kesätyöpaikka saamatta”, Appelqvist sanoo.

Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Maria Jokinen toteaakin, että korona on nostanut opiskelijoiden keskuudessa pintaan uusia huolia, joita ei tule sivuuttaa.

”Ennen koronaepidemian puhkeamista keskustelussa olivat ilmastonmuutos ja syntyvyyden lasku, joilla on erityisesti nuorten kannalta iso merkitys. Nyt korona tuo lisää isoja kysymysmerkkejä meille talouden näkökulmasta. Olennaisin asia on se, että nuoret haluavat ja pääsevät opiskelemaan ja aikanaan työllistyvät nopeasti. Suomessa tehdään syksyllä isoja päätöksiä, joilla on valtava merkitys nuorten tulevaisuuteen. Nuorten näkemyksillä pitää olla vaikutusta päätöksenteossa, ja tulevaisuudenuskoa on nyt vahvistettava kaikin mahdollisin tavoin”, Jokinen sanoo.

Tietoa tutkimuksesta

  • Danske Bank kysyi 3000 suomalaiselta, millä tasolla heidän taloudellinen mielenrauhansa on: millaisena oma taloudellinen tilanne ja sen tulevaisuus suomalaisille itselleen näyttäytyy. Tutkimus  tehtiin nyt kolmatta vuotta peräkkäin.
  • Suomalaisten opiskelijoiden luottamus omaan talouteen on ollut kolme vuotta pienessä laskussa. Tällä hetkellä joka kuudes opiskelija on vahvasti luottavainen oman taloutensa suhteen, kun 2019 vahvasti luottavaisia oli joka viides ja 2018 joka neljäs.
  • Opiskelijoista 36 prosenttia kertoo olevansa säännöllisesti huolissaan tuloistaan ja 30 prosenttia rahojen käyttökohteista kuten vuokrasta ja ruokaostoksista. Vuosi sitten vastaavat luvut olivat 29 ja 24 prosenttia.
  • Vuoden aikana myös rahojensa riittävyydestä vähintään viikoittain murehtivien osuus on hieman noussut 29 prosentista 36 prosenttiin.
  • Taloudellinen mielenrauha 2020 -raportti 

Akavan opiskelijat

  • Akavan opiskelijoiden jäseniä on 117 000 Akavalaisten jäsenliittojen kautta.
  • Akavan opiskelijat edustavat Akavan jäsenliittojen ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskelevia opiskelijajäseniä sekä niistä vastavalmistuneita.
  • Danske Bank ja korkeakoulutettujen keskusjärjestö Akava sekä Akavan opiskelijat ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2016 lähtien.

Lisätietoja

Jukka Appelqvist, ekonomisti, Danske Bank, jukka.appelqvist@danskebank.fi, p. 044 236 1051

Maria Jokinen, puheenjohtaja, Akavan opiskelijat, maria.jokinen@akava.fi, p. 045 884 7287

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Luonnon monimuotoisuuden integrointi liiketoimintamalleihin vielä vaikeaa pohjoismaisille yhtiöille19.3.2024 08:45:00 EET | Tiedote

Kolme neljästä pohjoismaisesta suuryrityksestä kokee haastavaksi luonnon monimuotoisuuteen liittyvien riskien monimutkaisuuden, uskottavien tavoitteiden asettamisen sekä hallintomallin kehittämisen. Muutama yritys erottuu myönteisesti joukosta, mutta yksikään ei vielä ole päässyt tasolle, jossa luonnon monimuotoisuus on sisällytetty liiketoimintastrategiaan, ilmenee Danske Bankin varainhoidon tuoreesta raportista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye