Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala

Omaolo laajenee – Mukaan yleinen oirekysely ja seksitautiepäily

Jaa

Omaolo-verkkopalvelussa on lokakuusta alkaen mahdollisuus tehdä yleinen oirekysely ja oirearvio epäillystä seksitaudista.

”Hienoa, että saamme uudet toiminnot helsinkiläisten käyttöön”, kehittäjäylilääkäri Marja-Liisa Lommi kommentoi.

”Yleinen oirekysely laajentaa jo aiemminkin toimivan palvelun kattavuutta merkittävästi”, Lommi jatkaa.

Yleinen oireavio

Joskus häiritsevää vaivaa voi olla hankala kohdistaa tai päällekkäin on useampi vaiva. Jos et löydä Omaolon vaihtoehdoista juuri oikeaa oiretta, voit täyttää yleisen oirekyselyn. 

Kysely auttaa kartoittamaan vaivaa. Sillä kerätään tärkeitä esitietoja, jotka auttavat ammattilaista arvioimaan hoidon tarvetta ja sen kiireellisyyttä.  

Seksitautiepäily

Kaikki seksitaudit voivat olla aluksi piileviä ja oireettomia ja siksi tutkimuksiin on syytä hakeutua pienenkin epäilyn herätessä. Jos lääkärin vastaanotolle tai tutkimuksiin meno jännittää, Omaolossa voi tehdä oirearviokyselyn.

Ensiselvitys kertoo tilanteen kiireellisyyden eli onko esimerkiksi aiheellista hakeutua ammattilaisen hoidettavaksi.

Mukana 15 oirearviota

Omaolo-palvelussa voi tällä hetkellä tehdä 15 eri oirearviota. Mukana ovat arviot esimerkiksi pään särystä, hengitystietulehduksesta, virtatietulehduksesta, närästyksestä ja alaselkäkivusta.

Jos itsehoito-ohjeet riittävät, sähköisen oirearvion voi tehdä ilman tunnistautumista. Jos itsehoito-ohjeet eivät riitä ja asiakas haluaa saada palautetta tilanteestaan ammattilaiselta, palveluun voi myös kirjautua.

Helsingin terveysasemat vastaavat asiakkaalle mahdollisimman pian. Arkipäivisin ennen klo 16:ta lähetettyihin yhteydenottoihin vastataan samana päivänä.

Omaolo auttaa myös sosiaalipalvelujen käytössä. Asiakas voi selvittää, onko oikeutettu omaishoidon tukeen, kuljetuspalvelujen käyttöön tai henkilökohtaiseen apuun.

Omaolo-oirearviot perustuvat Kustannus Oy Duodecimin lääketieteelliseen tietokantaan eli viimeisimpään tutkittuun tietoon. Omaolo tavoittaa tällä hetkellä Suomessa noin 2,5 miljoonaa ihmistä.

Omaolo-verkkopalvelu löytyy osoitteesta omaolo.fi. Omaoloon pääsee myös esimerkiksi jokaisen helsinkiläisen terveysaseman aulasivulta www.hel.fi/terveysasemat.  

Lisätietoa Marja-Liisa Lommi, kehittäjäylilääkäri, p. 050 5753 937, marja-liisa.lommi@hel.fi

Yhteyshenkilöt

Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240

Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala
Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki

09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sote

Sosiaali- ja terveystoimi - hyvinvointia, terveyttä ja sosiaalista turvallisuutta helsinkiläisille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala

Lastenvalvojien walk in -palvelu auttaa elatusapuasioissa2.10.2019 12:51:45 EESTTiedote

Helsinki tarjoaa lokakuun alusta alkaen mahdollisuutta asioida elatusapuasioissa lastenvalvojan luona walk in -palvelun kautta ilman ajanvarausta. Palvelussa helsinkiläisten lasten vanhemmat voivat tulla yhdessä sopimaan lasta koskevan elatussopimuksen tai elatusapupäätöksen jatkamisesta tai muuttamisesta. Ajanvaraukseton palvelu elatusapuasioissa on kokeilu ja kestää syksyn ajan 17.12. saakka. Palvelu on tarkoitettu vain elatusapuasioihin, muut sopimusasiat hoidetaan ajanvarauksella. Palvelussa ei voi asioida ilman toista vanhempaa. Walk in -palvelu on auki tiistaisin klo 9–11, vuoronumeroita jaetaan klo 8.30 alkaen. Palvelupiste on Helsingin kaupungin perheoikeudellisissa asioissa, os.Vironkatu 2, 4. krs. Palvelemme myös englanniksi, tulkin käyttö ei ole valitettavasti mahdollista. Walk in -käyntiin valmistautuminen Asiakkaiden tulee valmistautua käyntiin jo etukäteen täyttämällä verkkosivuilta löytyvät elatuskyvyn arvioimiseksi tarvittava varallisuuslomake sekä walk in -palvelun esi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme