Vaasan kaupunki - Vasa stad

Onkilahden yhtenäiskoulu ehdolla eurooppalaisen #BeActive-liikuntapalkinnon saajaksi

Jaa

Onkilahden yhtenäiskoulu on ehdolla Euroopan komission #BeActive-palkinnon saajaksi kahden muun suomalaiskoulun kanssa. Koulu on järjestänyt monipuolisesti aktiviteetteja saadakseen mahdollisimman monia oppilaita mukaan yhteiseen toimintaan, taustoista ja tasoista riippumatta.

Onkilahden yhtenäiskoulun liikunnallista toimintaa on kehitetty viime vuosien aikana aktiivisesti erilaisten liikunta-aktiviteettien sekä seurayhteistyön kautta. Koulussa on panostettu monimuotoiseen välituntiliikuntaan ja taukojumppaan, lisäksi opettajia on rohkaistu hyödyntämään toiminnallisempia opetusmenetelmiä. Oppilaita kannustetaan myös vapaa-ajalla tapahtuvaan liikuntaan.

Erilaiset tempaukset ja Liikkuva koulu -tiimi

Energistä ja kannustavaa ilmapiiriä on luotu erilaisten tempausten avulla, joihin oppilaat ovat lähteneet innokkaasti mukaan. Yhdeksi kuluneen lukuvuoden kohokohdaksi nousi Marco Bjuströmin ohjaama tanssitapahtuma, joka järjestettiin koulun piha-alueella. Liikunta on luonut positiivista yhteishenkeä noin kahdeksansadan oppilaan yhtenäiskouluun.

- Olemme saaneet julisteista ja Instagramista toimivat tavat välittää tietoa. Näin tavoitamme mahdollisimman monen yksittäisen oppilaan mukaan koulun suureen yhteisöön ja liikkuvaan arkeen. Kaikki toteuttamamme on saatu aikaan ilman suurempaa rahallista tukea, kertoo opettaja Laura Andersen.

Yhtenäiskoulussa toimii kahdesta liikunnanopettajasta ja 14 oppilaasta eli liikkarista koostuva Liikkuva koulu –tiimi, joka omalta osaltaan edistää ja kehittää koulun liikuntakulttuuria. Monia ideoita on saatu kuuntelemalla ja osallistamalla koulun omia liikkareita. Koulu toimii yhteistyössä esimerkiksi kouluterveydenhuollon sekä paikallisten urheiluseurojen ja oppilaitosten kanssa.

- Laaja toiminta vaatii aikaa ja työtä, mutta kehitämme toimintaamme innolla pienin ja varmoin askelin. Jaamme mielellämme ideoita muille, jotta niitä voitaisiin ottaa käyttöön myös muissa kouluissa. Uskomme vahvasti siihen, että yhteistyö ja innovatiivisuus tuottavat tulosta, Andersen toteaa. 

Euroopan urheiluviikkoa vietetään 23.–30.9.

#BeActive-palkinto on osa syyskuun lopulla vietettävää Euroopan urheiluviikkoa. Ehdolla on myös kaksi muuta suomalaista koulua: Jyrängön koulu Heinolasta ja Minna Canthin koulu Kuopiosta. Euroopan komissio haluaa palkitsemisella korostaa Euroopan urheiluviikon paikallisuutta sekä tuoda esille parhaita käytäntöjä eri puolilta Eurooppaa.

Urheiluviikko on Euroopan komission aloite liikunnan lisäämiseksi Euroopassa. Finalistit ja voittaja palkitaan syksyllä Bulgarian Sofiassa järjestettävässä #BeActive –gaalassa. Valintakriteereissä painottuvat luovuus, kustannustehokkuus ja vaikuttavuus.

Yhteyshenkilöt

Opettaja Laura Andersen, Onkilahden yhtenäiskoulu, puh. 044 527 2389, laura.andersen@edu.vaasa.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Estniska dikt- och musikgnistor från 100 års tid presenteras vid Kuntsi17.9.2018 14:00Tiedote

Diktmusikföreställningen TU[U]LEN LIEKKI (VINDENS GNISTA) presenterar en färgstark grupp av estniska diktare – rappa berättare, förtjusande humanister och kärlekens geografer. Dikterna presenteras av skådespelare Lis Laviola och den musikaliska stämningen skapas av violinkonstnär, konsertmästare Maano Männi samt av Sibelius-Akademins före detta elev, dragspelskonstnär Mikk Langeproon från Estland.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme