Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö

Onko aktiivimalli enää ymmärrettävä?

Jaa
Yhteisjärjestön mielestä aktiivimallissa tulisi luopua ylimääräisestä byrokratiasta ja luottaa lähtökohtaisesti työttömän omaan ilmoitukseen. Lisäksi aktiivisuusedellytyksen täyttävä toiminta olisi määriteltävä yksinkertaisemmin

Vuoden alussa voimaan tulleen lakimuutoksen myötä työttömien on täytettävä aktiivisuusedellytys, jotta he välttävät työttömyysturvan leikkauksen. Malliin valmistellaan parhaillaan kahta säädösmuutosta. Muutosten myötä työttömät voisivat osoittaa aktiivisuuttaan yhä useammalla tavalla. Samalla kuitenkin jo entuudestaan vaikeaselkoinen kokonaisuus muuttuu yhä vaikeammaksi hahmottaa.

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö on vastustanut aktiivimallia muun muassa sen vuoksi, että se ei kohtele kansalaisia yhdenvertaisesti. Esimerkiksi ikä, asuinpaikka ja koulutustausta vaikuttavat siihen, onko mallin edellytykset mahdollista täyttää.

Jos malli kuitenkin halutaan säilyttää, olisi ensiarvoisen tärkeää, että edellytykset ovat sellaisia, jotka työttömällä on realistiset mahdollisuudet sekä ymmärtää että täyttää. Nyt valmisteilla olevat muutokset helpottavat edellytysten täyttämistä, mutta samalla malli monimutkaistuu.

Yhteisjärjestö katsoo, että aktiivimallia olisi muutettava kahdella tavalla, jotta se olisi toimiva ja ymmärrettävä.

Aktiivisuusilmoituksissa olisi lähtökohtaisesti luotettava työttömän omaan ilmoitukseen ja asia selvitettäisiin tarkemmin vain, jos on syytä epäillä ilmoituksen oikeellisuutta. Yhteisjärjestö katsoo, että aktiivimalliin ehdotettu velvollisuus osoittaa aktiivisuus todistuksella on byrokratiaa lisäävä ja epälooginen. – Miksi voimme luottaa yksityiseen palvelun järjestäjään, mutta emme työttömän omaan ilmoitukseen? kysyy Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön toiminnanjohtaja Niina Jussila.

Lisäksi olisi luovuttava järjestävän tahon määrittelystä ja käytettävä ainoastaan toiminnan laatuun perustuvaa rajausta. – Aktiivimalliin on lisätty jokaisen muutoksen myötä uusi osa, jolla on omat, toisista poikkeavat edellytyksensä. Kokonaisuus on saatava yksinkertaisemmaksi, toteaa Jussila.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Kumpulantie 3
00520 Helsinki

http://www.tyj.fi

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on työttömyyskassojen yhteistoimintaelin. Kaikki Suomessa toimivat 14 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye