Liikennevakuutuskeskus

Onko liikennevakuutuksen unohtamisesta seuraava maksu kohtuuton?

Jaa
Suomalainen liikennevakuutus on maailmanlaajuisesti tarkasteltuna ainutlaatuinen. Sen tarjoama suoja on yksi maailman parhaista - jollei paras - sillä se korvaa kaikkien vahingossa loukkaantuneiden henkilövahingot ja lisäksi syyttömän osapuolen omaisuusvahingot. Vahingon aiheuttajalle koituneet omaisuusvahingot korvataan vapaaehtoisesta autovakuutuksesta eli kaskosta.
Liikennevakuutuksen perimät vakuuttamattomuusmaksut eivät riitä kattamaan kaikkia vakuuttamattomista ajoneuvoista aiheutuvia kuluja. Kuva: Mostphotos
Liikennevakuutuksen perimät vakuuttamattomuusmaksut eivät riitä kattamaan kaikkia vakuuttamattomista ajoneuvoista aiheutuvia kuluja. Kuva: Mostphotos

Se, mikä tekee suomalaisesta vakuutuksesta erityisen, on kuljettajapaikkasuoja. Termi tarkoittaa sitä, että myös onnettomuuden aiheuttajan henkilövahingot korvataan. Vastaavaa lakisääteisen turvan ulottamista syyllisen kuljettajan suojaksi ei tunneta juuri missään muualla.

Mitä tapahtuu, jos liikenteessä rysähtää ja vakuutus puuttuu? Onnettomuuden aiheuttaja jää kokonaan ilman korvauksia, mutta syyttömiä ja sivullisia varten järjestelmään on rakennettu turvaverkko, joka on Liikennevakuutuskeskus. Korvaamme vuosittain miljoonilla euroilla vakuuttamattomien ajoneuvojen vahingoista aiheutuneita kuluja.

Tämän turvaverkon kustantavat lopulta ne, jotka siitä ovat yrittäneet livetä. Vuonna 2020 liikennevakuutuksen laiminlyöntimaksu määrättiin yli 46 000 autoilijalle. Suurin osa tapauksista tulee ilmi ajoneuvon omistusoikeuden vaihtumisen yhteydessä. Lisäksi vakuuttamattomia ajoneuvoja jää kiinni esimerkiksi poliisin liikennevalvonnan yhteydessä.

Millainen sitten olisi sopiva sanktio vakuutuksen laiminlyönnistä? Euroopassa käytännöt ovat kirjavat, ja vaihtelevat vankilatuomiosta auton takavarikointiin. Meillä tilanteesta selviää rahalla.

Koska vakuuttamattomuusmaksun luonne on toimia sanktiona, tulee sen olla tehokas. Sanktio ei toimi, jos pelotevaikutusta ei ole. Yleiseurooppalaisen käytännön ja Suomen lain mukaan jälkikäteen laskutettava vakuuttamattomuusmaksu on selvästi korkeampi kuin markkinahintainen vakuutus. Lisäksi maksu laskutetaan takautuvasti koko siltä ajalta, kun ajoneuvo on ollut vakuuttamattomana, olipa sillä ajeltu tai ei.

Usein vakuutus on uuden ajoneuvon ostohuumassa vain päässyt unohtumaan. Kun asian hoitaa nopeasti kuntoon, jää vakuuttamattomuusmaksu alle sadan euron, mikä vastaa pysäköintivirhemaksua tai joukkoliikenteen tarkastusmaksua.

Valitettavasti on myös niitä tapauksia, että ajoneuvo on ollut pitkään vakuuttamattomana, jolloin seurauksetkin ovat kovempia. Mutta ovatko ne kohtuuttomia?

Kohtuutonta olisi onnettomuustilanteessa kaataa vakuuttamattoman auton velvoitteet vahingon aiheuttaneen autoilijan niskaan, kuten monissa maissa tehdään. Pahimmillaan yhden henkilön vammautumisesta aiheutuvat hoito-, kuntoutus- ja työeläkekulut nousevat vuosien saatossa satoihin tuhansiin tai jopa miljooniin. Nyt nämä kulut ottaa hoitaakseen Liikennevakuutuskeskus. Se on kaikkien osallisten kannalta reilua.

Suomalainen järjestelmä on monella muullakin mittarilla reilu: Vakuutusmaksujen vastineeksi saa kattavuudeltaan erinomaisen vakuutusturvan. Syyttömiä ei jätetä pulaan. Lasku turvaverkon ylläpidosta kirjoitetaan vakuuttamattomuusmaksun muodossa niille, jotka alun perin ovat jättäneet liikennevakuutuksen ottamatta.

MUTTA. Lähes täydellisessä järjestelmässä on kaksi ongelmaa:

Liikennevakuutuksen perimät vakuuttamattomuusmaksut eivät riitä kattamaan kaikkia vakuuttamattomista ajoneuvoista aiheutuvia kuluja. Jos keskus olisi markkinaehtoisesti toimiva vakuutusyhtiö, se olisi jo konkurssissa. Siksi turvaverkolle on rakennettu pelastusrengas, jossa liikennevakuutuksia myyvät yhtiöt rahoittavat kollektiivisesti puuttuvan osan. Käytännössä tämä näkyy korotettuina vakuutusmaksuina; vakuuttamattomien ajoneuvojen aiheuttamat kulut maksatetaan siis lopulta vakuutuksenottajien rahoilla. Se ei ole reilua.

Ja se toinen ongelma: Kaikkia ilman liikennevakuutusta ajelevia ei tavoiteta nykyisen valvonnan keinoin. Liikenteessä siis kurvailee vakuuttamattomia ajoneuvoja, jotka eivät jää nalkkiin missään käänteessä. Niiden kokonaismäärää voidaan vain arvailla, ja ne pitäisi teknologiaa hyödyntäen saada kiinni aiempaa tehokkaammin. Koska se olisi kaikkien asiansa hoitavien kannalta reilua.

Vesa Korhonen ja Antti Tuulensuu

Vesa toimii Liikennevakuutuskeskuksen perintäpäällikkönä ja Antti korvauspäällikkönä

Lisätiedot: 

Viestintä, 040 450 4700, viestinta(@)vakuutuskeskus.fi

Lue lisää ajoneuvon vakuuttamisvelvollisuudesta

Lue lisää liikennevahinkojen korvaamisesta

Avainsanat

Kuvat

Liikennevakuutuksen perimät vakuuttamattomuusmaksut eivät riitä kattamaan kaikkia vakuuttamattomista ajoneuvoista aiheutuvia kuluja. Kuva: Mostphotos
Liikennevakuutuksen perimät vakuuttamattomuusmaksut eivät riitä kattamaan kaikkia vakuuttamattomista ajoneuvoista aiheutuvia kuluja. Kuva: Mostphotos
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Liikennevakuutuskeskus
Liikennevakuutuskeskus
Itämerenkatu 11-13
00180 Helsinki

Viestintä 040 450 4700http://www.lvk.fi

Liikennevakuutuskeskus (LVK) turvaa viimekädessä liikennevahingon kärsineen oikeudet ja huolehtii lakisääteisen liikennevakuutuksen laiminlyönnin seurauksista. Lukuisia kansainvälisiä tehtäviä hoitavan keskuksen jäseniä ovat kaikki liikennevakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa. 

www.lvk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Liikennevakuutuskeskus

Venäjän rekisterissä olevat henkilöautot tulee viedä pois maasta 16.3.2024 mennessä20.2.2024 14:57:36 EET | Tiedote

EU-komission linjauksen mukaisesti Suomi kielsi Venäjän rekisterissä olevien henkilöautojen maahantuonnin 16.9.2023 alkaen. Suomeen jo aiemmin tuotujen autojen poisviennille annettu kuuden kuukauden määräaika päättyy 16.3.2024. Tämä ei koske Venäjällä pysyvästi asuvien EU-kansalaisten eikä diplomaattien autoja. Lisäksi esimerkiksi yli 10-paikkaiset linja-autot voivat edelleen tulla Suomeen.

Liikennevakuuttamisen satavuotinen historia: mellakoista ja kannattavuusongelmista maailman parhaaksi5.10.2023 07:29:58 EEST | Tiedote

Suomalainen liikennevakuuttamisen järjestelmä täyttää tänä vuonna sata vuotta. Sinä aikana niin autot, liikenne ja infra kuin koko toimintaympäristökin ovat muuttuneet. Historian alkumetreillä haasteina olivat kannattavuusongelmat ja paineet vakuutustoiminnan sosialisoimiseksi. Digitalisaatio ja globalisaatio ovat puolestaan värittäneet liikennevakuuttamisen kehitystä viime vuosikymmeninä. Satavuotinen historia on koottu kirjaksi, joka julkaistiin tänään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye