Suomen Vuokranantajat ry

Onko sinulla vuokranmaksuhaasteita? Ota yhteys vuokranantajaan

Jaa

Koronapandemian pitkittyminen ja siitä seuranneet lomautukset tai irtisanomiset ovat heikentäneet monen vuokralaisen vuokranmaksukykyä ainakin hetkellisesti. Suomen Vuokranantajat ry ja Vuokralaiset VKL ry muistuttavat vuokranmaksun tärkeydestä. Haasteellisessa tilanteessa vuokralaisen kannattaa olla yhteydessä vuokranantajaan ja koettaa sopia maksusuunnitelmasta.

Jos vuokranmaksussa on ongelmia, kannattaa olla mahdollisimman varhain yhteydessä vuokranantajaan. Kuva: Shutterstock
Jos vuokranmaksussa on ongelmia, kannattaa olla mahdollisimman varhain yhteydessä vuokranantajaan. Kuva: Shutterstock

Suomen Vuokranantajien tekemän kyselytutkimuksen mukaan koronapandemia ei ole toistaiseksi aiheuttanut merkittäviä muutoksia vuokranmaksuun. ”Tekemämme kyselyn mukaan seitsemän prosenttia vuokranantajista on kohdannut tilanteen, jossa jonkin kuun vuokra on jäänyt kokonaan maksamatta. Viiveitä vuokranmaksussa on kohdannut noin viidennes vastaajista”, kertoo Suomen Vuokranantajat ry:n toiminnanjohtaja Sanna Hughes.

Kriisin pitkittyessä monen vuokralaisen vuokranmaksukyky voi kuitenkin heikentyä ainakin väliaikaisesti.

”Vuokranmaksu on tärkeää. Jos vuokralaisen kyky maksaa vuokraa kuitenkin heikkenee esimerkiksi lomautusten vuoksi, kannattaa olla mahdollisimman aikaisessa vaiheessa yhteydessä vuokranantajaan ja neuvotella vuokranmaksun aikataulusta. Maksusuunnitelman tekeminen auttaa esimerkiksi tilanteessa, jossa työttömyyskorvaushakemusten käsittely on ruuhkautunut ja maksut sen vuoksi viivästyneet”, toteaa Vuokralaiset VKL ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita.

Vuokranantajan kannalta vuokranmaksun ennustettavuus on tärkeää. Ikävin tilanne on silloin, jos vuokranmaksu katkeaa yllättäen, eikä vuokranantaja tavoita vuokralaista. Vuokralaisen ollessa yhteydessä hyvissä ajoin, myös vuokranantajalta löytyy usein joustoa. Kirjallisen maksusuunnitelman avulla vuokranmaksua voidaan ajallisesti jakaa pidemmälle ajanjaksolle, ilman pelkoa perintätoimenpiteistä tai vuokrasuhteen päättämisestä.

”On kuitenkin hyvä ymmärtää, että myös vuokranantajien joustonvara voi vaihdella. Yksityiset vuokranantajat ovat merkittävä toimija Suomen vuokramarkkinoilla. Tyypillisesti yksityinen vuokranantaja omistaa 1-2 asuntoa ja on aivan tavallinen palkansaaja tai eläkeläinen. Lomautukset tai tulojen väheneminen voivat koskea myös vuokranantajia, jolloin joustonvara voi olla pienempi”, muistuttaa Hughes.

Viita puolestaan muistuttaa asukkaita asumistuen hakemisesta tai päivittämisestä. ”Aina, kun vuokralaisen maksukyky syystä tai toisesta madaltuu, kannattaa tarkistaa myös asumistuen määrä Kelalta”, neuvoo Viita.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sanna Hughes
Toiminnanjohtaja, Suomen Vuokranantajat ry
p. 0400 440 903

Anne Viita
Toiminnanjohtaja, Vuokralaiset VKL ry
p. 050 588 3483

Kuvat

Jos vuokranmaksussa on ongelmia, kannattaa olla mahdollisimman varhain yhteydessä vuokranantajaan. Kuva: Shutterstock
Jos vuokranmaksussa on ongelmia, kannattaa olla mahdollisimman varhain yhteydessä vuokranantajaan. Kuva: Shutterstock
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomessa on noin 300 000 asuntoa, joita vuokraavat eteenpäin yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 24 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Koronatilanne vaikuttaa taloyhtiöiden yhtiökokouksiin: kyllä etäyhteyksille, ei korjausten lykkäämiselle15.2.2021 08:00:00 EETTiedote

Kevään varsinaisen yhtiökokouksen järjestäminen on taas monessa taloyhtiössä ajankohtaista. Koronatilanne kannustaa edelleen etäyhteyksien tarjoamiseen yhtiökokouksissa. Korjaushankkeita ei kuitenkaan enää kannata lykätä koronatilanteen varjolla. Suomen Vuokranantajien lakimies Jenni Valkama koosti, miten koronatilanne kannattaa huomioida yhtiökokouksissa.

Kyselytutkimus: Yksityiset vuokranantajat kaihtavat isoja riskejä29.1.2021 08:00:00 EETTiedote

Yksityiset vuokranantajat kaihtavat riskiä ja maksavat vastikkeensa erittäin säntillisesti. Tämä käy ilmi Suomen Vuokranantajien tuoreesta jäsenkyselystä, johon vastasi lähes 2500 yksityistä vuokranantajaa. Suurimmaksi tulevaisuuden riskiksi vuokranantajat nostavat verotuksen kiristyminen. Vastausten perusteella verovähennysoikeuden poisto laskisi merkittävästi riskiä kaihtavien vuokranantajien kiinnostusta tarjota uusia vuokrakoteja.

Vuokrat nousivat vuonna 2020 nopeimmin Turussa, Espoossa, Vantaalla ja Keravalla21.1.2021 11:10:00 EETTiedote

Tilastokeskuksen tuoreiden vuokratilastojen mukaan vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat nousivat viime vuonna koko maassa 1,2 prosentilla. Vuokrat nousivat suurissa kaupungeissa selkeästi keskisuuria ja pieniä kaupunkeja nopeammin. Poikkeuksen muodostavat pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueeseen linkittyvät Kerava, Järvenpää ja Porvoo. Myös Rovaniemellä vuokrat nousivat lähes yhtä paljon kuin pääkaupunkiseudulla.

Asuntomarkkinoiden monipuolinen toimijakenttä tärkeää varmistaa - valtion roolia asuntopolitiikassa ei tule vahvistaa21.12.2020 10:55:22 EETTiedote

Asuntopoliittista kehittämisohjelmaa valmistellut virkamiestyöryhmä julkaisi perjantaina raporttinsa. Suomen Vuokranantajat pitää tärkeänä asuntopoliittisen kehittämisohjelman tavoitetta lisätä asuntopolitiikan ennustettavuutta ja pitkäjänteisyyttä. Ratkaisuna ei ole kuitenkaan valtion roolin vahvistaminen, vaan toimivien asuntomarkkinoiden ja monipuolisen toimijakentän merkityksen tunnistaminen nykyistä paremmin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme