Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry

Onnettomuuspaikkojen kuvaaminen on vaarallinen ilmiö – pelastusalan toimijoiden yhteinen kampanja kehottaa jättämään kuvan ottamatta

Jaa
Liikenneonnettomuuspaikoilla tapahtuva kuvaaminen huolestuttaa pelastusalan toimijoita. Moni kuvaa ajattelemattomuuttaan, sillä kuvaaminen on nykypäivänä varsin luonnollinen reaktio – tilanteessa kuin tilanteessa. Kuvaa elämää – älä onnettomuuspaikkaa -kampanjan tavoitteena on lisätä tietoa onnettomuuspaikkojen kuvaamisen ongelmallisuudesta, jotta yhä useampi onnettomuuspaikkakuva jäisi ottamatta.
Onnettomuuksia sattuu Suomen teillä lukuisia päivittäin. Esimerkiksi
vuonna 2020 tieliikenneonnettomuus oli pelastustoimen onnettomuustyypeistä kolmanneksi yleisin:
tieliikenteeseen liittyviä tehtäviä kirjattiin kaikkiaan 15 690, mikä on 15 prosenttia kaikista
pelastustehtävistä. Kuva kampanjavideolta.
Onnettomuuksia sattuu Suomen teillä lukuisia päivittäin. Esimerkiksi vuonna 2020 tieliikenneonnettomuus oli pelastustoimen onnettomuustyypeistä kolmanneksi yleisin: tieliikenteeseen liittyviä tehtäviä kirjattiin kaikkiaan 15 690, mikä on 15 prosenttia kaikista pelastustehtävistä. Kuva kampanjavideolta.

Pelastusalan toimijoiden yhteinen Kuvaa elämää – älä onnettomuuspaikkaa -kampanja muistuttaa, että meistä jokaisen elämä on täynnä ikuistamisen arvoisia hetkiä – joskaan onnettomuuspaikka ei ole yksi niistä. Onnettomuuspaikkojen kuvaaminen on vahingollista useasta eri näkökulmasta, ja siksi liikenneonnettomuustilanteissa puhelinta tulisi käyttää ainoastaan avun hälyttämiseen paikalle.

Ratissa kuvaaminen vaarantaa sekä kuvaajan että muiden tielläliikkujien turvallisuuden mutta myös pelastustyöntekijöiden työturvallisuuden. Lisäonnettomuuksien ja turhien vaaratilanteiden riski kasvaa, jos keskittyminen on onnettomuuspaikan turvallisen ohittamisen sijaan kuvaamisessa. Lisäksi ajaessa kuvaaminen on laissa kielletty.

Onnettomuuden uhrien yksityisyydensuoja vaarantuu, jos onnettomuuspaikalta leviää kenen tahansa ottamia kuvia. Tämän vuoksi kuvaamista pyritäänkin rajoittamaan esimerkiksi kuvausesteillä ja kuvaajia ohjeistamalla. Kuvaamisen rajoittamiseen kuluva kallisarvoinen aika puolestaan on pois itse pelastustoiminnan resursseista. Nämä kuvaajien pois ohjaamiseen ja erilaisten kuvausesteiden pystyttämiseen kuluvat minuutit voivat olla onnettomuustilanteessa elintärkeitä.

Kuvaamisen sijaan on tärkeää pitää mielessä jokaista koskeva auttamisvelvollisuus. Jos onnettomuuspaikalle osuu ensimmäisenä, meistä jokaisen velvollisuus on pysähtyä, auttaa ja hälyttää lisäapua – ei ajaa ohi kuvaten. Jos apu on jo paikalla, tulee keskittyä onnettomuuspaikan turvalliseen ohittamiseen ja paikalla olevan viranomaisen ohjeiden noudattamiseen.

Tietoisuuden lisääminen kumpuaa henkilöstön huolesta

Liikenneonnettomuuspaikoilla tapahtuva kuvaaminen huolestuttaa erityisesti onnettomuuspaikoilla toimivaa henkilöstöä. Neljä viidestä pelastustyöntekijästä kokee, että onnettomuuspaikan kuvaaminen on joskus häirinnyt tehtävän suorittamista. Tämä selviää pelastusalan opinnäytetyötä varten vuonna 2020 tehdystä kyselytutkimuksesta.

Niin ikään neljä viidestä kokee uhrin yksityisyydensuojan vaarantuneen kuvaamisen takia, ja 75 prosenttia vastaajista onkin tehnyt toimenpiteitä uhrin yksityisyydensuojan suojelemiseksi. Kuvaamisen rajoittamisen tai uhrin yksityisyyden suojelemisen esimerkiksi näkösuojien avulla todetaan vievän aikaa itse pelastus- tai auttamistoimilta.

Yli 90 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että kuvaamista onnettomuuspaikoilla pitäisi pystyä rajoittamaan. Kyselyssä vastaajat kantoivat erityistä huolta siitä, että onnettomuuspaikkojen ohi ajavien autojen kuskit eivät keskity muuhun liikenteeseen vaan yrittävät saada kuvaa onnettomuuspaikkaa ohittaessaan.

Kuvaa elämää – älä onnettomuuspaikkaa -kampanja on osa samannimistä Suomen Palopäällystöliiton hanketta. Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Suomen Sopimuspalokuntien Liitto, Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL sekä Suomen Ensihoitoalan Liitto. Lisäksi kampanja näkyy esimerkiksi Tehyn, Journalistiliiton ja pelastuslaitosten kanavilla. Hankkeen rahoittaa Palosuojelurahasto.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tuula Kukonlehto
viestintäjohtaja
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL
puh. 040 0352 709
tuula.kukonlehto@spal.fi


Niki Räsänen
projektipäällikkö
Kuvaa elämää – älä onnettomuuspaikkaa -hanke, Suomen Palopäällystöliitto
niki.rasanen@sppl.fi
044 794 0112

Kuvat

Onnettomuuksia sattuu Suomen teillä lukuisia päivittäin. Esimerkiksi
vuonna 2020 tieliikenneonnettomuus oli pelastustoimen onnettomuustyypeistä kolmanneksi yleisin:
tieliikenteeseen liittyviä tehtäviä kirjattiin kaikkiaan 15 690, mikä on 15 prosenttia kaikista
pelastustehtävistä. Kuva kampanjavideolta.
Onnettomuuksia sattuu Suomen teillä lukuisia päivittäin. Esimerkiksi vuonna 2020 tieliikenneonnettomuus oli pelastustoimen onnettomuustyypeistä kolmanneksi yleisin: tieliikenteeseen liittyviä tehtäviä kirjattiin kaikkiaan 15 690, mikä on 15 prosenttia kaikista pelastustehtävistä. Kuva kampanjavideolta.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry
Vernissakatu 6
01300 Vantaa

(09) 867 8880http://www.spal.fi

Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL on Suomen suurin pelastushenkilöstön ammattiliitto. Liitto ajaa ja valvoo pelastus-, ensihoito- ja hätäkeskusammattilaisten etuja ja oikeuksia sekä edistää heidän hyvinvointiaan työelämässä. www.spal.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry

Hallitusohjelma: Ratkaisuja pelastajapulaan, koulutusuudistusta ei nähdä välttämättömänä investointina19.6.2023 12:53:52 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman tavoitteena on parantaa kansalaisten turvallisuutta ja tehostaa pelastustoiminnan toimintakykyä. – Suomen pelastusalan ammattilaiset SPALin eduskuntavaalitavoitteet otettiin kiitettävästi mukaan hallitusohjelmaan. Valitettavasti pelastus- ja hätäkeskustoiminnan koulutusuudistuksen välttämättömyyttä ei täysin oivallettu, sanoo järjestön johtaja Kim Nikula.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye