Kustannusosakeyhtiö Otava

Onnistuuko taikuri Herra Koskinen rikkomaan kolme uutta Guinness-ennätystä? Guinness World Records -päivän teemana on supertaidot

Jaa
Taikuri ja jonglööri Herra Koskisella on hallussaan jo 11 Guinnessin maailmanennätystä. Nyt hän tavoittelee kolmea uutta Kauppakeskus Sellon Suomalaisen Kirjakaupan yhteydessä järjestettävässä Guinness World Records -tapahtumassa 17.11. klo 17.30. Tervetuloa paikalle kannustamaan ja jännittämään, onnistuuko Herra Koskinen kerryttämään maailmanennätystiliään!

Keskiviikkona 17. marraskuuta vietetäänkansainvälistä Guinness World Records -päivää. Tänä vuonna päivän teemana on super skills eli supertaidot, joihin liittyviä ennätyksiä yritetään rikkoa ympäri maailmaa. Suomessa ennätyskokoelmaansa pyrkii kasvattamaan taikuri ja jonglööri Herra Koskinen, jolla on tähän mennessä vyöllään jo 11 Guinnessin maailmanennätystä.

Herra Koskinen saapuu Kauppakeskus Sellon Suomalaisen Kirjakaupan yhteyteen Sellonaukiolle kello 17.30 kokeilemaan ainakin kahta uutta ennätystä. Tarkoitus on rikkoa sekä eniten kolmen esineen selän takana jongleeraamisen että viiden esineen jongleeraamisen ennätys – molemmissa samalla erillistä esinettä otsalla tasapainotellen. Lisäksi Herra Koskinen haluaa rikkoa päivän aikana myös kolmannen uuden ennätyksen, josta kuullaan lisää tapahtumassa.

Herra Koskinen eli Lauri Koskinen on suosittu taikuri ja jonglööri, joka on esiintynyt uransa aikana yli 18 maassa. Hän yhdistää esityksissään taikuutta, jongleerausta, show-elementtejä ja stand up -komiikkaa. Supersuositulla Herra Koskisella on TikTokissa jo lähes 100 tuhatta seuraajaa, ja hän on mukana ennätyksineen myös uusimmassa Guinness World Records 2022 -kirjassa.

”Haluan tehdä näitä ennätyksiä rikkoakseni rajoja. Haluan nähdä mihin kaikkeen pystyn ja samalla myös näyttää taitoja, joita olen yli 20 vuotta harjoitellut”, Herra Koskinen sanoo.

Guinness World Records on maailman myydyin tietokirja. Supersuositussa Guinnessin ennätyskirjassa näkyy elämän koko kirjo luonnon ihmeistä uskomattomiin saavutuksiin, joihin ihmiset ovat yltäneet. Kirja viihdyttää, opettaa ja hämmästyttää, olivatpa lukijan omat kiinnostuksen kohteet miltä alalta tahansa. Tällä kertaa kirjan erityisenä teemana ovat ympäristökysymykset, ja niitäkin katsotaan monesta eri kulmasta.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: anni.gullichsen@otava.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Otavan uudet lukulähettiläät vievät lukuiloa eteenpäin10.4.2024 13:00:00 EEST | Tiedote

Otava aloittaa huhtikuussa uuden, lukemista ja kirjallisuutta edistävän hankkeen kun kaksi lukulähettilästä ryhtyy viemään lukemisen iloa eteenpäin. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolestapuhujana aloittaa kirjastoammattilainen ja lukuaktivisti Henriika Tulivirta ja kauno- ja tietokirjallisuuden lukulähettiläänä kirja-alan vaikuttaja sekä Kirsin Book Club -kirjablogin, lukupiirien ja -podcastin perustaja Kirsi Ranin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye