Into Kustannus

Operaatio Gazaan: Anna Kontula matkalla maailman suurimpaan vankileiriin

Jaa
Kansanedustaja, sosiologi Anna Kontula matkusti tammikuussa Israeliin osallistuakseen kansainvälisen aktivistiryhmän tempaukseen, jolla haluttiin kiinnittää huomiota gazalaisten epäinhimilliseen kohteluun. Operaatio Gazaan oli suunniteltava salaisesti, sillä matka olisi saattanut päättyä koska tahansa käännytykseen. Anna Kontula kertoo kirjassaan ”Muuri – Matka maailman suurimpaan vankileiriin" miten hän varustautui ja valmistautui matkaan ja mitä paikan päällä tapahtui. Ja mistä Israelin kansainvälisen oikeuden vastaisessa Gazan saarrossa on oikeastaan kyse.

Anna Kontulan tammikuinen Israelin matka olisi voinut päättyä jo Tel Avivin lentokentällä käännytyspäätökseen. Gazan rajavyöhykkeellä israelilaissotilaat ampuvat ihmisiä jatkuvasti, ja myös kansainvälisiä aktivisteja on kuollut heidän luotoihinsa. Kaikkeen on siis osattava varautua.
 Israelin poliisi ottikin Annan Kontulan kiinni 13. tammikuuta Gazan rajalla ja päästi vapaaksi 10 tunnin pidätyksen jälkeen.

Miksi suomalainen kansanedustaja on valmis asettumaan vaaraan vaatiakseen oikeutta palestiinalaisille? Miten Suomi liittyy Israelin miehityspolitiikkaan? 


Muuri – Matka maailman suurimpaan vankileiriin julkistetaan tiistaina 25. helmikuutta klo 17 Eduskunnan kansalaisinfossa: julkistamiskeskustelussa Anna Kontulan kanssa kansalaisaktivisti, kosmologi Syksy Räsänen.


Syksyllä 2019 muisteltiin Berliinin muurin murtumista ja toisteltiin ”ei koskaan enää”.  Mutta juuri kukaan ei kiinnittänyt huomiota siihen, että samaan aikaan Israel rakentaa muuria kansainvälisen oikeuden vastaisesti saartamansa alueen eristämiseksi. Israel ja Egypti nimittäin saartavat niin maalla, ilmassa kuin merellä maidensa rajalla sijaitsevaa palestiinalaisten hallitsemaa Gazan kaistaa, jossa 363 neliökilometrin alueella asuu lähes 2 miljoonaa ihmistä.

YK:n ihmisoikeuskomissaarin mukaan Gazan saarto on epäinhimillinen, kansainvälisen oikeuden vastainen ja siten laiton, koska se rankaisee siviilejä kollektiivisesti ja aiheuttaa Gazaan humanitäärisen katastrofin.

Israelilaiset aseyhtiöt käyttävät Gazaa testilaboratorionaan ja mainostavat tuotteitaan sillä, että ne on testattu aidoissa olosuhteissa. Suomi tukee laitonta miehitystä välillisesti käymällä asekauppaa miehittäjän kanssa. Eikä Suomi ole vain yksi asiakas muiden joukossa. Israelin puolustusministeriön mukaan Suomi kuuluu muutaman ydinvaltion joukkoon, joihin sen asevienti on ollut erittäin merkittävää. 


Anna Kontulan mukaan nykyinen miehityspolitiikka olisikin tehtävä Israelille vähemmän kannattavaksi lopettamalla asekauppa sen kanssa, ja siinä myös Suomella on suuri vastuu.

Kun vuosikausien parlamentaarinen vaikuttaminen ei ole riittänyt, on kansanedustajankin koetettava muita keinoja. ”Historia muuttuu harvoin vain muodollisen politiikan voimalla. Usein tarvitaan myös toimintaa, joka kyseenalaistaa vallitsevan järjestyksen.”


Anna Kontula on tamperelainen kolmannen kauden kansanedustaja ja sosiologi. Eduskunnassa hän on työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja ja perustuslakivaliokunnan jäsen. Kontula on aktiivinen mielipidevaikuttaja, joka osallistuu julkiseen keskusteluun tutkijana, kolumnistina, poliitikkona ja bloggaajana. Hänet tunnetaan erityisesti työelämän muutokseen, siirtolaisuuteen, seksiin ja feminismiin liittyvistä puheenvuoroistaan. Kontula sai vuonna 2019 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon teoksestaan Eduskunta – Ystäviä ja vihamiehiä.

Arvostelukappaleet: arvostelukappaleet@intokustannus.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Into Kustannus
Into Kustannus
Töölönkatu 9
00100 HELSINKI

http://www.intokustannus.fi

Into on kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Innon toiminta on rohkeaa, kunnianhimoista ja tavoitteellista. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye